WSOY 2012
220 s.
Nemo Rossin esikoisteos on jännittävä seikkailukertomus, jossa historia ja mytologia kulkevat rinnakkain. Tarinassa on paljon tarkkojakin kuvauksia siitä, mitä joskus on joko tapahtunut oikeasti tai uskottu tapahtuneen. Tieteelliset seikat on ujutettu sujuvasti tekstin osaksi niin, että helppotajuisuus säilyy. Kirja sopiikin mielestäni monenikäisille, ehkä noin 10-vuotiaista teineihin ja miksei aikuisiin asti.
Rooman sudet tuo minulle mieleen aikuisten romaanit, joissa pääosassa on professori tai muu oppinut ja joissa selvitetään vuosisatoja piilossa ollutta salaisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi Tom Knoxin Pahan koodi, Giulio Leonin Firenzen salaliitto ja Valon salaisuus sekä Raymond Khouryn Viimeinen temppeliherra. Niissä on yhdistetty myyttejä ja uskomuksia todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja usein myös henkilöihin. Ongelmana niissä on usein liian pitkälle menevä tieteellisyys; lukijan on vaikea pysyä kärryillä kaikista viitatuista henkilöistä, aikakausista, paikoista ja tapahtumista. Rooman susissa kokonaisuus säilyy riittävän kevyenä, ainakin aikuislukijalle. Uskoisin lastenkin jaksavan lukea tarinan, koska tieteelliset faktat eivät ole pääosassa vaan ne tukevat huimaa seikkailua.
Tarinan pääosassa ovat Italiassa asuvat suomalaislapset Kaius, Silva ja Leo. Pojat sattuvat todistamaan kolaria, jonka toisen osapuolen toiminta kolaripaikalla herättää heidän epäilyksensä. Pakettiauto, symbolien peittämät laatikot ja epäilyttävän näköisen tyypin hätäily saavat poikien mielikuvituksen lentämään. Silva pitää juttua poikien kuvitteluna, kunnes saa tietokonetaitojensa ansiosta selville asioita mystisestä kultista ja siihen liittyvistä arkeologisista aarteista. Kaius törmää samoihin asioihin kirjastossa. Nuoret päättävät selvittää, mistä on kyse. Tehtävä on vaarallinen ja he huomaavat, että ahneus ja vallanhimo voi tehdä kenestä tahansa epäluotettavan.
Hän pakotti itsensä juoksemaan. Hän loikki yli kaatuneiden puunrunkojen ja kiersi riippuvat piikkiköynnökset. Leo meni edeltä puiden lomitse kaarrellen, Kaius aivan hänen perässään. Silva oli muutaman metrin jäljessä, mutta näki hämärästi Kaiuksen lampun heijastuksessa, kuinka Leo katsoi tasaisin väliajoin taaksepäin. Silvan mieltä lämmitti. Leo tuntui pitävän huolta, ettei hän jäisi yksinään susikoiran hampaisiin.
Susikoiran? Vai suden? Mitä porukkaa täällä vuorella oikein onkaan, Silva mietti. Samassa hän muisti Leon kertoneen, että pakettiautossa oli ollut mastiffi. Silvan takaa pimeydestä kuului kumea haukunta, joka aivan hyvin saattoi lähteä siitä jättiläiskoirasta. Silvan suuhun nousi veren maku ja hänen hengityksensä rahisi, mutta jalat tuntuivat uskomattoman keveiltä. Silva lensi eteenpäin loivasti alaspäin viettävää rinnettä. Hän oli lähes saavuttanut Kaiuksen, kun pojat äkkiä pysähtyivät kuin seinään. Leon suusta pääsi tukahtunut kauhunhuuto. Sora ropisi jalkojen alla.
Tarina on hurjan jännittävä mutta ei liian pelottava. Lapset ovat nokkelia ja vikkeliä, minkä ansiosta he selviävät vaikeistakin tilanteesta. Kaiusta mietin, että onko hän liiankin nokkela. Hän on todella kirjaviisas ja tietää monesta asiasta todella paljon. Toisaalta, miksei kansainvälisessä ympäristössä kasvanut poika voisi olla kiinnostunut kulttuurihistoriasta ja taiteesta. Sehän on paitsi mahdollista myös hauskaa. Kirjallisuudessa ei ole lainkaan liikaa kirjoja ja kirjastoja fanittavia poikia! Silvakin on virkistävä poikkeus, tyttö tietokonenerona. Aikuiset henkilöt jäävät taustalle ja niin heidän pitääkin. Rooman sudet on lasten seikkailu lapsille, nuorimmille ehkä kuitenkin äidin kainalon lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti