Englanninkielinen alkuperäisteos Winter Journal
Suomentanut Erkki Jukarainen
Tammi 2012
225 s.
En ymmärrä, miten onnistuin ohittamaan tiedon uudesta Auster-kirjasta. Huomasin sen vasta silloin kun se saapui kirjastoomme. Ehkä sitä ei mainostettu paljoa etukäteen, kyseessä kuitenkin on romaanin sijasta kirjallisuustieteen luokkaan sijoittuva elämäkerralliseksi tulkittava teksti.
Auster kirjoittaa terävästi ja mitään pelkäämättä. Hän ei ylpeile menestyksellään; raha ja kirjoista tehdyt elokuvat vilahtavat sivulauseissa. Esille nousevat henkilökohtaiset ja paikoin hyvin yksityiset asiat. Auster kertoo muun muassa paniikkikohtauksista, ilkeistä sukulaisista, entisistä tyttöystävistä ja omista virhearvioistaan. Hän kertoo asioista sinä-muodossa ollen näin tietyllä tavalla oman elämänsä ulkopuolinen tarkkailija. 64-vuotias Paul havainnoi muistojaan, tunteitaan, tekojaan ja pelkojaan todeten, että näin elämä on mennyt.
Olet viisivuotias, kyykit takapihalla muurahaispesän yllä ja tutkit tarkkaan pikkuruisten kuusijalkaisten ystäviesi tulemisia ja menemisiä. Kolmevuotias naapurisi hiipii taaksesi näkymättömänä ja äänettömästi ja lyö sinua päähän leikkiharavalla. Piikit lävistävät päänahan, veri valuu tukkaan ja niskaa pitkin alas, ja juokset parkuen sisään, missä isoäiti sitoo haavasi.
Isoäidin sanat äidillesi: "Isäsi olisi suurenmoinen mies - jos hän vain olisi toisenlainen."
Tänä aamuna, herätessäsi jälleen uudessa tammikuun aamuhämärässä, pehmeän harmahtavan valon tihkuessa makuuhuoneeseen, kasvojesi edessä ovat vaimosi kohti kääntyneet kasvot ja suljetut silmät, hän on yhä sikeässä unessa, vetänyt peitot leukaan saakka niin että kasvot ovat ainoa hänestä näkyvä osa, ja sinä ihastelet sitä miten kauniilta hän näyttää, miten nuorelta hän näyttää vielä nytkin, kolmekymmentä vuotta sen jälkeen kun makasit hänen kanssaan ensi kerran, kolmekymmentä vuotta yhdessä asumisen ja samassa vuoteessa nukkumisen jälkeen.
Sinä-muodosta huolimatta Austerin teksti tuntuu hyvin intiimiltä. Yksi syy siihen on se, että teksti etenee tasaisesti alusta loppuun ilman jakoa erillisiin lukuihin. Auster liikkuu sujuvasti limittäin eri ajoissa ja paikoissa, mikä tekee kirjaan enemmän romaanin kuin elämäkerran tuntua. Toinen syy on varmastikin se, että perheeseen liittyvät asiat ovat pinnalla jatkuvasti, niin hyvässä kuin pahassa. Auster ei piilota lukijalta juuri muuta kuin nykyisen tarkan asuinpaikkansa. Välillä tulee tirkistelijämäinen olo ja lukija saattaa miettiä, tarviiko kaikesta kirjoittaa niin avoimesti. Mielestäni tarvitsee. On tervetullutta huomata maineikkaan kirjailijan olevan ihan yhtä haavoittuvainen kuin mitä me tavikset olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti