Mila Teräs: Perhosen varjo

Mila Teräs: Perhosen varjo
Otava 2012
252 s.

Perhosen varjo on ehdoton suosikkini Teräksen kirjoista. Se on kaunis, koskettava, rankka ja toiveikas sisältäen myös ripauksen taianomaisuutta . 

13-vuotias Linnea ei halua syödä. Laihuudella ja mustilla vaatteilla hän haluaa tulla huomatuksi, hän haluaa tulla kuulluksi. Vanhemmat ovat eronneet ja löytäneet tahoillaan uudet kumppanit jättäen Linnean sivuun. Hänen oletetaan selviävän, yhdeksikön keskiarvon tytön. Oikeasti Linnea ei pärjää. Uusi koti ja koulu tuntuvat vierailta, ystävät ovat jääneet kaupungin toiselle laidalle. Linnealla ei ole muuta kuin Linnea ja tahto olla laiha.

En tosiaankaan ymmärrä, mitä äiti siinä tyypissä näkee.

Kimmonsa tavattuaan hän muutti kampaustaan ja laihdutti. Nykyään äidin hiukset roihuavat uudessa, fuksianpunaisessa värissään. Hän myös näyttää aivan eri kirjaimelta kuin aikaisemmin. Ennen äiti oli pehmeä bee, nyt hän on hoikka hoo.

Etsin tietokoneeltani äsken lukemani sivut. Niissä on kuvia vielä äitiäkin paljon laihemmista naisista ja keijunkevyistä tytöistä, sellaisista, joiden luut soivat ihon läpi kauniina kuin kanteleen kielet.

Kesäksi Linnea lähtee isoäitinsä Maria Florensian luo Usvalan kartanoon, äitinsä vastustuksesta huolimatta. Hän huomaa Usvalan ja koko kylän kätkevän salaisuuksia. Mihin ovat joutuneet lapsena kadonneet, joiden ruumiita ei koskaan löydetty? Missä on Daalia-täti ja ihanan Mikaelin Daniel-veli? Kenen kanssa isoäiti juo teetä ja laulaa sumuisina iltoina? Mitä on kartanon puutarhan äärilaidalla, muratin peittämän kivimuurin takana? Linnea haluaa selvittää mysteerit, mutta isoäiti, taloudenhoitaja Hedvig ja puutarhuri Aulis ovat haluttomia vastaamaan. Jälleen Linnea kokee olevansa syrjitty. 

En tahdo jättää tätä kesken, puolitiehen.

Jonakin päivänä olen itsekin keiju. Pieni ja siro valon olento, jonka iho hohtaa ihmeellisen kirkkaana. Tyttö, joka on kauttaaltaan kuin sileää, virheetöntä lasia.

Tahdon olla tuulten kannateltavissa, kevyt kuin huokaus iltarukouksen jälkeen, läpikuultava, melkein olematon. 

Tyttö, joka mahtuu suojaan kämmenen sisään, turvaan jonkun taskuun.

Kartanon reunalta alkaa metsä, jonka väestä kylällä puhutaan. Metsä kiehtoo Linneaa ja hän palaa sinne yhä uudelleen. 14-vuotissyntymäpäivänään, kesäpäiväntasauksen aikaan, hän kokee metsässä uskomattomia asioita. Niiden seurauksena hän saa tietää totuuden itsestään, äidistään, isoäidistään ja isoisoäidistään. Hänellä on verenperintö, ja sen myötä valinta tehtävänä. 

Perhosen varjo on todella hyvä yhdistelmä unenomaista satua ja raakaa itsekiduksen kuvausta. Linnean syömishäiriötä kuvataan suoraan ja ahdistus nousee vahvasti esiin. Kieli on kuitenkin kauttaaltaan pehmeää ja aistivoimaista, mikä sekä korostaa Linnean tunteita että tekee niistä lukijalle helpommin käsiteltäviä. Vaikka paha olo on läsnä melkein koko ajan, on sen rinnalla inhimillisyys ja maailman kauneus.