Cathy Cassidy: Vaahtokarkkitaivas

Cathy Cassidy: Vaahtokarkkitaivas
Englanninkielinen alkuperäisteos The Marshmallow Skye
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY 2013
260 s.





Tässä yksi nuortenkirja, jota odotin kovasti kevään kirjakatalogin perusteella. Vaahtokarkkitaivas on toinen kirja Suklaamuruset-sarjassa, avausosa Kirsikkasydän ilmestyi viime vuonna. Kirja ei ole suoraa jatkoa ykkösosalle, mutta ne kannattaa lukea järjestyksessä, sillä tässä viitataan Kirsikkasydämen tapahtumiin ja henkilöihin.

Sarja kertoo uusperheestä, jossa ovat äiti ja neljä tytärtä sekä äidin uusi mies tyttärensä kanssa. Jokainen kirja kertoo eri tapahtumista ja eri ajasta eri tytön näkökulmassa. Avausosassa puheenvuoro on Cherryllä, joka muuttaa isänsä uuden naisystävän luo ja yrittää ystävystyä neljän tulevan siskopuolensa kanssa. Vaahtokarkkitaivaassa äänessä on 12-vuotias Skye.

Tanberry-Costellon perheen vanhemmat pyörittävät täysihoitolaa ja siinä ohessa myyvät käsintehtyjä suklaaherkkuja. Tytöt auttavat minkä koululta ja harrastuksiltaan ehtivät. Skye rakastaa vintagevaatteita ja on kiinnostunut historiasta. Kun hän saa omakseen ullakolta löytyneitä vanhoja vaatteita, koruja ja kirjeitä hän alkaa kokea outoja asioita. Tavarat ovat kuuluneet Clara Traversille, jonka on kerrottu kohdanneen traagisen lopun vuosikymmeniä aiemmin. Surullinen tarina ja vanhat esineet saavat Skyen näkemään outoja unia, unia joissa hän on vuoroin Clara, vuoroin oma itsensä. Unissa hän kohtaa pojan, johon ihastuu, melkein rakastuu. Claran tarina vetää hänet mukanaan, niin että hän etääntyy etenkin kaksoissiskostaan mutta myös muista ystävistään.

Mieleni täyttyy mahdollisuuksista. Olin melkein unohtanut Claran ja kirjeet, kun kotonakin oli ollut draamaa omiksi tarpeiksi, mutta rouva Lee on palauttanut kaiken uudestaan mieleen. Voisinko minä  aistia jonkin menneisyydessä koetun surun, joka tulee uniini? Onko suru ja synkkyys kietoutunut samettimekkoihin ja puuvilla-alushameisiin samalla tavalla kuin niissä viipyvä vaahtokarkin tuoksu?

En kuitenkaan usko, että kyse on siitä. Unet eivät tunnu surullisilta tai pelottavilta - täysin päinvastoin. Minun on vaikea repiä itseni unimaailmasta, jossa elämä on helpompaa. Ehkä vaatteissa, joita on joskus käyttänyt, voi säilyä jotain sen ihmisen energiasta ja muistoista monien, monien vuosien jälkeenkin...mutta jos Claran vaatteissa painoi suru ja tuska, eikö minun pitäisi aistia myös ne tunteet, jos todella olen niin herkkä kuin rouva Lee väittää?

Pidän Vaahtokarkkitaivasta hyvänä ja myös koskettavana kuvauksena lapsuuden vaihtumisesta teini-ikään, kaikkeen siihen epävarmuuteen mitä murrosikä tuo tullessaan. Siihen, kun jotkut tuntuvat jo melkein aikuisilta siinä missä toiset ovat vielä täysiä lapsia. Siihen, kuinka vaikeaa on itsenäistyä, olla oma itsensä ja löytää oma paikkansa sekä perheessä että ystäväpiirissä. Skyen unimaailmassa tapaama poika sekä Clara ovat hänelle saavuttamattomuudessaan turvallista romantiikkaa, jotain mitä ei tarvitse kohdata ja käsitellä oikeasti.

Hyvällä tavalla yllättävää oli, että kakkososa on hyvin erilainen verrattuna ykkösosaan. Tässä liikutaan ajallisesti laajalla alueella ja hahmogalleria kasvaa reilusti perheen ja muutaman ystävän ulkopuolelle. Molemmissa osissa päähenkilön persoona tulee esille niin, että kumpikin osa on selkeästi oma kokonaisuutensa. Tästäkin voi sanoa, että odotan innolla myöhempiä osia.

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
Ranskankielinen alkuperäisteos La liste de mes envies
Suomentanut Leena Leinonen
WSOY 2013
164 s.






Hmm. Tämä oli kaksijakoinen kirja. Osan luin ahmimalla bussimatkan aikana, tykkäsin hurjasti. Sitten oli parin viikon tauko, ja kun tartuin kirjaan uudelleen niin se ei napannut enää yhtä paljon. 

Onnen koukkuja kertoo Jocelynestä, jonka kohdalle on sattunut epätodennäköisyyksiä. Hänen aviomiehensä nimi on Jocelyn ja hän on tullut raskaaksi samalla kertaa kun on menettänyt neitsyytensä. Kuinka sattuukaan, lototessaan ensimmäistä kertaa hän voittaa jättipotin, sen josta hänen naapuriliikkeensä pitäjät ovat haaveilleet joka viikonloppu. Jocelyne miettii, mitä tekisi miljoonillaan: ostaisiko miehelleen tämän unelmia, korvaisiko lapsilleen sen hiljaisuuden ja tunteettomuuden joka seurasi heidän sisarensa kuolemaa, ostaisiko itselleen kaikki ne arjen ylellisyydet joista on haaveillut. Hän ei tiedä. Hän ei kerro asiasta muille kuin isälleen, dementikolle joka muistaa asiat kuusi minuuttia. Lopulta asiat ratkaistaan hänen puolestaan, rumalla tavalla.

Sillä tarvitsemamme asiat ovat arjen pieniä unelmia. Ne ovat pieniä hoidettavia asioita, jotka vievät meidät huomiseen, ylihuomiseen, tulevaisuuteen, ne ovat niitä pieniä asioita, jotka ostetaan ensi viikolla ja joiden kautta voimme ajatella, että ensi viikolla olemme edelleen elossa. 

Ammematon tarvitseminen pitää meidät elossa. Tai kuskuskattilan. Talousvaa'an. Niinpä niiden ostamisen hajauttaa. Sitä suunnittelee paikkoja, joista lähtee ostamaan niitä. Joskus tekee vertailua. Calorin vai Rowentan silitysrauta? Kaapit täytetään hitaasti, lipastonlaatikot yksi kerrallaan. Elämä käytetään kodin täyttämiseen - ja kun se on täynnä, rikotaan esineitä, jotta päästään korvaamaan ne uusilla, jotta seuraavanakin päivänä olisi jotakin tekemistä. Jopa oma parisuhde rikotaan, jotta voidaan ruveta puuhaamaan toista suhdetta, toista tulevaisuutta, toista kotia.

Kaikkein eniten pidin henkilöistä. Jocelyne on moniulotteinen hahmo, joka monituisista vastoinkäymisistä huolimatta suhtautuu elämään hyvin tervejärkisesti ja sen enempää kohkaamatta. Jocelynen lankaliikkeen naapurissa salonkia pitävät kaksoset Danièle ja Françoise ovat sitku-asenteellaan herkullisia tyyppejä. 

Pidin tarinasta siihen asti ja vähän yli sen, kun Jocelyne voittaa pääpotin. Alkupuolella tarina kulkee sujuvasti ajassa sekä eteen- että taaksepäin. Voiton jälkeen Jocelynen elämä on on sekä ajatuksen että toiminnan tasolla kliseisesti sanoen hullunmyllyä, sellaista mikä pitää lukijan mielenkiintoa yllä. Sitten tulee pysähdys ja tarina jää junnaamaan paikoilleen. Minun makuuni liian paljon ja liian moneen kertaan puidaan Jocelynen mietteitä siitä, mitä hän rahoillaan tekisi. Vaikka Jocelyne jatkaakin sekä lankakauppiaana että bloginpitäjänä, nämä jäävät taustatekijöiksi loputtomalle jaarittelulle siitä, mitä rahalla voisi tehdä ja olla tekemättä. Lisäksi tarina muuttuu koko ajan ennalta-arvattamammaksi.Yksi syy tähän on ehkä se, että takakansitekstin mukaan "[K]un Jo harkitsee, joku hänen lähellään ottaa ja tekee ratkaisun" ja hyvin pian lukemisen aloitettua käy selväksi, kuka on tuo joku. Tulee tunne, että tietää liian aikaisin mitä tulee tapahtumaan. 

Ikävä kyllä päällimmäiseksi tunteeksi jäi pieni pettymys. Olin odottanut kirjaa kovasti, jo syksyllä kiinnitin huomiota kirjakatalogissa että tällainen on ilmestymässä, pidin esittelytekstistä ja kansikuvasta. Olisin halunnut tykätä kirjasta valtavasti, mutta tällä kertaa niin ei käynyt. Kirja ei kuitenkaan missään nimessä ole huono, en kadu lainkaan siihen tarttumista. Mikäli kirjailijalta suomennetaan muita teoksia niin ilman muuta aion lukea ne. 

Kirjavinkkaus eskareille

Työaiheiset postaukset jatkuvat: aiemmin pohdiskelin eskareiden kirjavinkkausta, ja tänään se sitten toteutui. Päällimmäinen fiilis on että oli jännää mutta hauskaa :)

Ryhmässä oli 18 lasta ja 4 aikuista. He pakkautuivat tiiviisti toiseen päähän KaruSelliä, vaikka toisessa päässä olisi ollut pari pöytää lisää. Oli oikeastaan hyvä, että olivat yhdessä kasassa; sain näytettyä esiteltävän kirjan kerralla koko porukalle ilman aikaa vievää kuljeskelua huoneen päästä toiseen. Olin kerännyt pöydälle kirjapinon ja ennätin esitellä ne kaikki. Ensin kysyin, tietävätkö lapset miksi ovat tänään kirjastossa. Tiesivät tulleensa kirjavinkkaukseen, siitä oli puhuttu juuri ennen lähtöä. Kysyin, tietävätkö he mitä se on ja vastaus tuli kuorossa: "Joo!"

Aloitin lukemalla Lasse Leijonan uudet kengät -kirjan lopusta vinkkejä aloittelevalle lukijalle. Korostin, että vinkit sopivat kaikille lukijoille, ei pelkästään aloitteleville. Siinä oli, että katso kantta ja nimeä ja mieti mistä kirja kertoo, jos et ymmärtänyt jotain niin palaa takaisin, arvaa mitä tapahtuu seuraavaksi, mistä pidit kirjassa ja mistä et pitänyt sekä pari muuta seikkaa.

Sen jälkeen kävin kirjat läpi ennalta päätetyssä järjestyksessä. Oli sekä kuvakirjoja että helppolukuisia, kummastakin esimerkkejä että on vähän tekstiä, vähän enemmän tekstiä ja paljon tekstiä. Helppolukuisista esittelin muutamia tavutettuja sekä muutamia tikkukirjaimin kirjoitettuja kirjoja. Näytin ihan vaan osoittamalla, miten joissakin kirjoissa fontti muuttuu tapahtumien mukaan. Lisäksi mukana oli yksi kuvakirja ja yksi helppolukuinen kirja josta on tehty äänikirjaversio, siitä sanoin että vaikka kirjoissa on paljon pientä tekstiä niin lukemista voi harjoitella kuuntelemalla samalla äänikirjaa.

En lukenut paljoa, osittain siksi että suurin osa kirjoista olisi tullut luettua läpi parissa minuutissa. Vinkkauksen aikana päädyin lukemaan Makkara-kirjasta pari ekaa sivua ja Karoliina-kirjasta yhden tarinan, muuten vain näytin millaista tekstiä ja millaisia kuvia missäkin kirjassa on. Aikaa meni noin 25 minuuttia, minkä jälkeen levitin kirjat lastenosaston isolle pöydälle ja päästin lapset tutkimaan niitä ja muita kirjoja. "Pääopettajan" pyynnöstä tulostin koko ryhmälle + eskarin väelle yhden ylimääräisen kappaleen Lasse Leijona -kirjan lukemisvinkeistä. Lisäksi tulostin lapsille omat + eskariin yhden listan vinkatuista kirjoista. Listassa on pari kirjaa, jotka jätin pois lopullisesta esityksestä, ihan vaan siksi että toinen oli liian samankaltainen jonkun muun kanssa ja toiselle ei löytynyt sopivaa väliä. Koen, että esityksessäni oli kuitenkin tietty jatkumo, jonka mukaan tämä kirja seurasi tuota ja sitä kirjaa seurasi tämä.

Vinkkauslista näyttää tältä:

- Anderson, Scoular: Aavepallon mestarit (Lukukaveri-sarja)
- Corderoy, Tracey: Pöö! (kuvakirja)
- Cousins, Lucy: Minä olen paras! (kuvakirja)
- Debnam, Rosemary: Karkaileva koiranpentu (Sininen banaani - sarja)
- Dolan, Penny: Jonglööri Joni (Kirja käteen - sarja, tavutettu)
- Easton, Tom: Kalapuikkojen käryä (Kirja käteen - sarja, tikkukirjaimet)
- Fogeli: Pekka Puupää matkustaa (helppolukuinen, tavutettu)
- Fogeli: Pekka Puupää säästää (helppolukuinen, tavutettu, tikkukirjaimet)
- Fuge, Charles: Pikku dinojen lentomatka (kuvakirja) 
- Kallioniemi, Tuula: Karoliina ja lentävä reppu (helppolukuinen)
- Klassen, Jon: Haluan hattuni takaisin (kuvakirja)
- Kunnas, Mauri: Robin Hood (kuvakirja + äänikirja)
- Lindgren, Astrid: Minäkin tahdon kouluun (kuvakirja + helppolukuinen)
- Llewellyn, Claire: Miisun torkut (Kirja käteen - sarja, tavutettu)
- May, Kara: Lasse Leijonan uudet kengät (Kirjakaveri-sarja)
- Morgan, Michaela: Makkara pulassa (Lukuraketti-sarja)
- Nopola, Sinikka & Nopola, Tiina: Risto Räppääjä ja kauhea makkara (helppolukuinen + äänikirja)
- Parvela, Timo: Ella ja Pate (helppolukuinen)
- Spurgeon, Maureen: Ison tekstin leluseikkailut (helppolukuinen)

Oli hauska kokemus ja mielelläni vinkkaan joskus uudestaankin esikouluikäisille. Opettajat tuntuivat tykkäävän, yksi sanoi että voisivat tehdä eskariin lukunurkkauksia joissa lapset voisivat lukea toisilleen. Yksi lähettikin myöhemmin viestin, että Makkara-kirja oli luettu porukalla heti iltapäivällä. Vinkatut kirjat lähtivät lainaan melkein kaikki, niin että oli ilmeisesti kelvollinen setti :)

Kysy kirjastosta - nekin googlettaa

Joinakin päivinä sitä haluaisi hypätä avaruusalukseen ja singahtaa toiseen galaksiin. Ne ovat päiviä, jolloin tuntuu siltä ettei osaa eikä tiedä mitään. Paljon olen lukenut kirjoja, mutta silti tiedoissa on pahoja aukkoja. Onneksi suurimman osan saa täytettyä kirjastotietokannan avulla. Kokoan tähän joitakin viime viikkoina vastaan tulleita tehtäviä, jotka olen saanut hoidettua enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä.

- Äiti tuli hakemaan 15-vuotiaalle pojalle kirjaa. Poika "tykkää sodasta", mieluummin realistista kuin fantasiaa, seikkailua, ei kauhean paksu kirja, mieluummin nuorten- kuin aikuistenosastolta. Ehdotin Ilkka Remeksen nuorisodekkaria, jotain Musta kaista -sarjan kirjaa, Anthony Horowitzin Alex Rider -sarjaa sekä Tuija Lehtisen Piiitkää jäähyä. Ei ole tietoa, kelpuuttiko poika jonkun näistä.

- Tokaluokkalainen poika kaipasi aiemmin lukemaansa kirjaa, se oli sellainen missä etsittiin sivuilta jotain ja siinä oli joku nalle. Hakusanalla "piilokuvakirjat" löysin kymmenkunta ehdokasta, lähinnä oikealta tuntui Niina Pirhosen Kumpulaakson Pompom ja avaruusmatka. Harmi, että kirja oli lainassa niin emme voineet tarkastaa oliko se oikea.

- Parikymppinen nainen oli lukenut kaikki Torey Haydenin kirjat ja kaipasi jotain samanlaista. Tunnustan, etten ole lukenut yhtään Haydenin kirjaa. Kirjojen asiasanojen perusteella etsin erityisopettajien muistelmia, lasten puhevaikeuksia ja muita vastaavia. Osumat eivät kuitenkaan käyneet yksiin Haydenin kanssa; tämän kirjat ovat pääosin kaunokirjallisuutta tai elämäkertoja, kun taas muut samalla hakulausekkeella löytyvät ovat kasvatustieteen, sosiologian tai muun yhteiskuntatieteen luokassa. Asia jäi sikseen. Kollegani - joka on lukenut kaikki Haydenit - sanoi myöhemmin että kyseessä on ainutlaatuinen tekijä eikä mitään vastaavaa ole. Helpotti oloa, koska on kamalaa tarjota asiakkaalle ei-oota. Sama henkilö kysyi sitten vastaavia kirjoja kuin Deborah Spungenin Nancy. Sen olen lukenut lukioikäisenä eli aika kauan sitten, mutta siitä on vahva muistikuva. En osannut lonkalta nimetä yhtään vastaavaa. Hakulausekkeen "psykologiset romaanit huumeet" perusteella tarjosin asiakkaalle Elina Tiilikan kirjoja Punainen mekko ja Myrsky, Thomas Pynchonin Huuto 49 -kirjaa sekä Irvine Welshin kirjoja - ainoa jonka itse olen lukenut, on Punainen mekko. Muutakin olisi ollut listalla mutta asiakas löysi edellä mainituista riittävästi luettavaa, sillä kertaa.

- Asiakas soitti ja sanoi haluavansa ottaa kopion vanhasta lehdestä. Mietin ensin, että mahtaako onnistua yli 10 vuotta vanhan aikakauslehden yksittäisen artikkelin löytäminen. Asiakas ei tiennyt lehden numeroa mutta hän tiesi sekä artikkelin nimen että sen kirjoittajan, lisäksi hän tiesi tarkan vuosiluvun. Koska meillä aikakauslehtiä säilytetään enimmillään viisi vuotta, delegoin tehtävän kaukolainoista vastaavalle kollegalle. Eikä mennyt montaa minuuttia kun hän oli jäljittänyt artikkelitietokannasta lehden numeron ja tilannut sen jostakin, todennäköisesti Varastokirjastosta. 

- Hankalia tapauksia ovat sellaiset, kun asiakas sanoo tykänneensä kauheasti Mary Higgins Clarkista, Annika Sjögrenistä tai muusta, jolta en ole lukenut yhtään kirjaa. Silloin täytyy kysyä kollegalta tai mennä hyllyjen väliin. Esimerkiksi Sjögren on siitä "helppo", että hänen kirjojaan lainataan ja tiedän niiden olevan ruotsalaisia dekkareita; on siis helppo tarjota Camilla Läckbergiä, Anna Janssonia ja niin edelleen. Clarkin ihailijalle tarjosin Linda Howardia ja Sandra Brownia. Yllättäen en ole lukenut heidänkään kirjojaan, mutta palautustiskillä ollessa ja hyllyttäessä on heidän kirjoistaan jäänyt mielikuva jännityksen ja romantiikan yhdistelmästä.

- Usein asiakkaat muistavat tekijöiden ja teosten nimiä vähän sinnepäin. Se ei yleensä haittaa, koska sanakatkaisun avulla hakutulos osuu oikeaan useimmiten nopeasti. Jos tulokset eivät kelpaa niin sitten googletetaan, sieltä kyllä tulee vaihtoehtoisia nimiehdotuksia! Itselleni hankalinta on musiikkiosaston aineisto. Kuuntelen musiikkia aika kapea-alaisesti enkä itse soita tai laula. Klassisen musiikin säveltäjiä tunnen joitakin nimeltä, teoksia en juuri lainkaan. Kerran etsimme yhdessä asiakkaan kanssa Sibeliuksen nuottia Bagatelles op 34 pianolle ja voi hyvänen aika sen löytäminen oli vaikeaa. En tiedä miksi, sillä kun myöhemmin tein saman haun uudelleen niin oikea opus löytyi heti!

Joskus tulee tuskanhiki kun ei meinaa löytää asiakkaan kaipaamaa aineistoa. Tai jos etsityn pitäisi olla hyllyssä mutta se ei ole. Onneksi suurin osa asiakkaista lähtee pois tyytyväisinä. Lähes aina asiakas kysyy useampaa vaihtoehtoa, joista ainakin joku on meidän kirjaston kokoelmassa. Todella harvoin käy niin, ettei mitään haluttua ole. Vielä harvemmin niin, ettei kysyttyä aineistoa ole meillä eikä missään muuallakaan. Vaikka joskus iskeekin stressi niin onnistumisen tunne on silti yleisempää. Sitä paitsi etsintäpuuhissa oppii aina jotain uutta, niin että seuraavalla kerralla voi päästä hivenen helpommalla.