Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Eija Mäkinen & Annika Grahn: Esko Roine

Eija Mäkinen & Annika Grahn: Esko Roine
Like 2014
269 s.









Kun näin kirjastossa Esko Roineen elämäkerran, se oli lainattava heti. Viimeisintä kolmea kuukautta lukuunottamatta olen koko ikäni asunut Pirkanmaalla; kahdessa pienemmässä paikassa sekä Tampereella, jossa Roineen klaani on lähestulkoon pyhä asia. Ydinperheeksi voidaan ajatella Esko vanhempineen ja sisaruksineen. Heistä lähes kaikki ovat omistaneet elämänsä teatterille. Sieltä ovat löytyneet puolisot, ja sinne ovat jälkipolvetkin suuntautuneet. 

Esko Roineen ura on siinä mielessä poikkeuksellinen, että hän on ollut vuosikymmeniä samanaikaisesti sekä näyttelijä että hallinnollisissa tehtävissä. Rooleja hänellä on tehtynä - tietenkin - valtaisa määrä, niin teatterissa kuin televisiossa. Kirjassa hän kertoo monista hahmoista, miltä sitä tuntui esittää. Samalla kuvataan mielenkiintoisesti, mitä lavalla ja kulisseissa tapahtuu. Mitä kujeita näyttelijät tekevät toisilleen, kuinka erilaisia eri ohjaajat ovat, miksi joskus näytelmiä tehdään miehityksellä josta tiedetään ettei se ole paras mahdollinen.

Paljon kerrotaan myös teatterinjohtajan työstä. Roine on ollut sekä Tampereen Teatterin että Tampereen Työväen Teatterin johtajana. Hän muistelee talojen toimintatapoja sekä vuosikymmeniä kestäneitä - ja edelleen jatkuvia - taloudellisia haasteita. Lisäksi hän muistelee, millaista on ollut toimia samaan aikaan sekä johtajana että yhtenä näyttelijöistä. Kaksoisrooli ei ole ollut helppo.

Helppoa ei ole ollut myöskään teatteritalojen ulkopuolella. Roine pohtii avoimesti suhdettaan lapsiinsa, ja sanoo olleensa heidän lapsuusaikanaan liian vähän kotona. Kaksi avioeroa ja niistä ensimmäiseen liittyneet huoltajuuskiistat eivät ole auttaneet asiaa. Lisäksi hän on ollut huono sanomaan ei, jolloin jos jonkinlaiset projektit ovat seuranneet toisiaan ja välillä limittyneet. 

Mielenkiintoista oli lukea Roineen tiestä pois isänsä varjosta. Eero-isän kuollessa hän oli reilu parikymppinen, ja ensimmäiset pikkuroolit oli jo tehty. Isä on ollut maineikas teatterintekijä, ja lisäksi hän kävi vaikka missä kissanristiäisissä viihdyttämässä väkeä. Kun isä oli kuollut, Eskoa yritettiin istuttaa tämän saappaisiin. Silloin hän sanoi ei, hän ei lähde viihdyttäjäksi, hän ei aio tehdä samaa ja samanlailla kuin isä. Vähitellen vuosien saatossa isän valta haalistui ja Esko tuli tunnetuksi omana itsenään.

Pidin kirjasta, pidin sen avoimuudesta mutta myös siitä että se pysyy asialinjalla. Roine kertoo omista virheistään ja elämänsä kipupisteistä avoimesti, tavalla josta käy ilmi että ne on käsitelty. Toisinkin olisi voinut toimia mutta turha jossitella. Muiden ihmisten ongelmia tulee ajoittain esiin mutta ne ohitetaan nopeasti. Ketään ei mustamaalata, ei vaikka he olisivat aiheuttaneet hankaluuksia koko tiimille tai tuotannolle. Tulee olo, että Roine haluaa sanoa ihmisistä vain hyvää.

Edellä mainittuun liittyy asialinjalla pysyminen. Roine on työskennellyt kymmenien maankuulujen näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa, joten hänellä olisi varmasti monta mehevää juttua kerrottavana. Kenenkään yksityiselämää ei repostella - onneksi. Kaikki hupaisat tapahtumat liittyvät teatterityöhön. Kommelluksia on paljon, mutta vielä enemmän sitä että yritetään saada lavakaveri hämmennyksiin tai repeämään nauruun. Tälläkin ratkaisulla lukija saa lisää kosketuspintaa moniin julkkiksiin. 

Vaikka Roine on jäänyt eläkkeelle teatterinjohtajan pestistä sekä luopunut luottamustehtävistä, hän ei ole malttanut jättää teatteria. Uusia rooleja pukkaa kovaa vauhtia, ja mikäs siinä, antaa mennä vaan niin kauan kuin terveyttä riittää. Tästä tosin hänen vaimonsa saattaa olla eri mieltä... Mutta ei auta, mies on tunnettu ja rakastettu esiintyjä niin työ jatkuu. Ehkä on niin että molemmat tarvitsevat toisiaan, Roine yleisöä ja yleisö Roinetta.

Kirja on luettu myös Kulttuurishokki-blogissa.


4 kommenttia:

  1. Roine on kyllä hyvä näyttelijä! Pidän kovasti, mutten paljoa hänestä tiedä, joten oli mukava lukea tämä bloggauksesi. Ja sinulla on muuten ihana blogin nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nimi blogille tuli aikanaan helposti, kun olin pieni niin monet kutsuivat Hemuliksi. Itse asiassa kolme tätiäni käyttävät Hemulia edelleen :) Johtuneeko siitä että tykkään kovasti mekoista ja violetista :D

      Poista
    2. Hauskaa,että yhtäläisyyksiä Muumien Hemuliinkin löytyy :)

      Poista
    3. Edelleen olen hiukan hämmennyksissä siitä että Hemuli onkin kaljuuntuva mies :D

      Poista