Taiteiden yö Helsingissä 20.8.2015

Mietin torstaina iltapäivällä, jaksanko lähteä töiden jälkeen naapurikaupunkiin Taiteiden yöhön. Totesin, että niin paljon on kaikkea kiinnostavaa, että pakko on mennä. Olin tehnyt paperille ylös suunnitelman, joka tosin ei ollut kauhean täsmällinen. Oli kellonaika, ja 1-3 vaihtoehtoa mitä siihen aikaan tapahtuu. Koska en tunne Helsinkiä kovinkaan hyvin, tapahtumapaikkojen osoitteet eivät olleet tuttuja. Siksi pysyttelin pääosin tutuilla paikoilla tai olin kirjoittanut millä ratikalla kohteeseen pääsee. En halunnut jättäytyä kännykän kartan ja tyhjenevän akun varaan.

Vuoden 1952 olympiavoittajat.

Aloitin klo 17 Olympiastadionilta, jossa järjestettiin ilmainen opastettu kierros. Olen käynyt aiemmin kentällä ja katsomossa, mutta katsomossa olosta on yli 20 vuotta. Kentällä olen ollut vuonna 1990 esiintymässä Suurkisoissa, ja sitten viime vuosina pari kertaa kun on tultu maaliin Helsinki City Runilta. 

Kierroksella oppaana oli Riikka Urheilumuseosta. Reilun puolen tunnin aikana hän kertoi stadionin historiasta, rakenteesta, muutoksista ja tulevaisuudesta. Kävimme katsomassa muistolaattoja, naisten pukuhuonetta - joka on myös miesten jalkapallomaajoukkueen pukuhuone - ja pannuhuonetta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vuoden 1924 Pariisin maratonin olympiavoittaja tuli Helsinkiin stadionin pannuhuoneelle töihin, lapioimaan hiiliä ja lämmittämään stadionia. 

Pukuhuone on karu. Musiikin maailmantähtiä varten se tuunataan sellaiseksi kuin stara tahtoo.

Stadionilta matkasin ratikalla Kaapelitehtaalle. Olisin halunnut mennä Ranskan Instituuttiin katsomaan Svabda-oopperaa. Toisin kävi. Ratikka jumiutui Marian sairaalan jälkeen, pitkään meni niin että se eteni vain muutaman metrin ja pysähtyi taas. Matka kesti yli puoli tuntia, enkä ehtinyt oopperan alkuun.

Kävin kuitenkin Instituutissa, se on muutenkin mielenkiintoinen paikka. Ranska on kuitenkin se, mikä on vallannut palan sydämestäni. Mikäpä sen miellyttävämpää kuin olla ranskankielisten kirjojen ympäröimänä!

Instituutilta menin pihan poikki Teatterimuseoon, jonne oli ilmainen sisäänpääsy. Se on myös oikein kiva ja lämminhenkinen paikka. Ovella toivotettiin tervetulleeksi ja kysyttiin olenko käynyt aiemmin. Paljon on nähtävää teatteritaiteen eri puolilta. Tekemistä riittää, jos haluaa sovittaa vaatteita, dubata elokuvaa, kokeilla nukketeatteria, kuvata oman kohtauksen...

Museo on tilana miellyttävä, hämärä yleisvalaistus luo tunnelmaa ja kohdevalaistus korostaa näyttelyesineitä hienosti. Museossa saisi kulumaan tuntikausia, harmi että tällä kertaa oli kohtalaisen vähän aikaa kun piti reissata vielä lisää.

Hyppäsin taas ratikkaan ja jäin Oopperan nurkilla pois. Seuraava, ja samalla illan viimeinen, kohde oli Finlandia-talo. Matkalla sinne kuljin rannan kautta ja pidin pienen evästauon. Köyhät ritarit voittivat lätyt, hyvää oli :) Ehdinpä vielä pysähtyä hetkeksi katsomaan mainiota viulutrioa.

Finlandia-talossa en ole käynyt koskaan ennen, siksi odotin kierrosta innolla. Jännitin pääsenkö mukaan, olin lukenut että kierrokselle mahtuu noin 20 osallistujaa. Lopulta meitä oli vain tusinan verran, hauska huomata että suurin osa oli melko nuoria, kolmen-neljänkympin hujakoissa. 

Talo on juuri niin hieno kuin ajattelin, mutta opastus yllätti. Opas Ritva Heinämäki oli aivan suvereeni, kertakaikkisen loistava. Hän tunsi tietenkin talon historian ja osasi kertoa joukon hauskoja anekdootteja, mutta samat asiat olisi periaatteessa voinut kertoa kuka tahansa. Kyse ei olekaan siitä mitä hän sanoi vaan miten hän asiat esitti. Hänessä nyt vaan oli sitä jotain maagista, joka vangitsi kuulijoiden huomion ja tempaisi mukaan osaksi taloa. Tuli sellainen olo, että emme ole hänen uransa tuhannes yhdentekevä vierailijajoukko, jolle kerrotaan samat asiat tuhannennen kerran. Tuli olo, että olimme ainutlaatuisia, tervetulleita. Olen edelleen täysin ihastuksissani! Kävimme konserttisalissa, kamarimusiikkisalissa, Alvar Aallon patsaalla, lämpiössä, ravintolatilassa... Kuulimme faktoja ja tarinoita sisustuksesta, konserteista, talossa esiintyneistä orkestereista, alkuperäisestä äärettömän kunnianhimoisesta suunnitelmasta tehdä kulttuuritalojen ranta junaradan päällä kulkevine katuineen... Nyt kun on tutustunut taloon sen arkiasussa niin täytyy joskus mennä johonkin tilaisuuteen, vaikka Musiikkitalon valmistumisen jälkeen Finlandia-talo onkin yhä enenevässä määrin yritysten käyttämä kongressikeskus.

Kierroksen jälkeen kello oli jo iltayhdeksän, joten suuntasin junalle ja kohti Vantaata. Perjantaina oli kuitenkin herättävä aikaisin ja mentävä töihin. Jos olisin päässyt kaikkeen mitä olisin halunnut, olisin käynyt kuuntelemassa Päivi Mäkistä laulamassa Edith Piafia, P. I. Tsaikovskin muistokonsertissa, Suomalaisessa kirjakaupassa kuuntelemassa Katja Kettua ja Pekka Hiltusta, kuuntelemassa oopperaa sisäpihalla, puistokävelyllä Sibeliuksen ja Topeliuksen puistossa sekä teattereiden avoimissa harjoituksissa. Todella harmillista, että minua on vain yksi enkä kykene jakaantumaan kolmeen osaan ollakseni kolmessa paikassa samaan aikaan!

Olen kuitenkin iloinen, että vaikka kohteiden määrä oli vähäinen niin niiden laatu oli hyvä. Käytettävissä oleva aika oli rajallinen ja tietysti työnteko sekä torstaina että perjantaina vähensi sitä edelleen. Olen tyytyväinen, että onnistuin valitsemaan erittäin hyvät kohteet ja lopputulema on, että ensimmäinen Helsingin Taiteiden yöni oli melkeinpä täydellinen aina lämmintä ja aurinkoista säätä myöten.