Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

torstai 30. kesäkuuta 2016

Patricia McCormick: Viilto

Patricia McCormick: Viilto
Englanninkielinen alkuperäisteos Cut
Suomentanut Milla Karvonen
Kansi Suvi Sievilä
Minerva 2009
171 s.






Viilto ei ole kepeä kesäkirja, kaukana siitä. Haluan kuitenkin kirjoittaa siitä, sillä se käsittelee valtavan suuria asioita. Vaikka se on nuortenkirja, ovat asiat ajankohtaisia ja koskettavia myös aikuisille. 

Tapahtumat sijoittuvat hoitokoti Mäntyrantaan, jonne Callie on joutunut viiltelyn takia. Hoitokodin asukkailla on pääasiassa syömis- tai käytöshäiriöitä, ja heidät on luokiteltu kolmeen eri tasoon sen mukaan, kuinka hyvin heidän toipumisensa on edennyt. Äskettäin tulleet, kuten Callie, ovat ykköstasolla. Heidän liikkumisensa ja tekemisensä on hyvin rajoitettua. 

Päivittäin on ryhmäterapiaa, jossa Claire-ohjaajan kanssa keskustellaan eri asioista. Callie on mukana mutta ei puhu. Hän on kohdannut ison trauman eikä pysty kertomaan siitä tai mistään muuten kuin viiltelemällä. Joka päivä hän tapaa terapeutin, mutta ei puhu tällekään. Kuitenkin hän on osa potilasjoukkoa, he ovat ongelmistaan huolimatta kiintyneitä toisiinsa, heillä on yhteishenki. 

Ruumiini tuntuu yhtäkkiä kevyeltä, niin kevyeltä, että se saattaisi leijua pois. Kuvittelen olevani kiitospäivän kulkueen jättimäinen ilmapallo ja leijuvani ylöspäin, pois Rubyn pöydän luota, korkealle Laholatvan ylle. Minun täytyy istua alas. 
Ruby kumartuu, ottaa käteni käsiinsä ja vetää ne syliinsä.
"Taisit pelästyä, vai mitä?" hän kysyy.
Rubyn silmien ruskeanmustassa keskustassa näkyy pikkuinen, pelästynyt heijastus minusta. 
"Miksi sinä tuollaista halusit tehdä?" Kätemme - tuhkanvalkoiset ja syvän mahonkiset - ovat kietoutuneet toisiinsa Rubyn sylissä, hänen pukunsa kangas on pehmeää niin monesta pesukerrasta.
"Hmmm?" hän sanoo niin kuin minä olisin sanonut jotain, mitä hän ei olisi kuullut kunnolla. "Mikset kerro meille, mikä sinua painaa?"
Harkitsen irrottautuvani hänen otteestaan, mutta se vaatisi liian suuren ponnistuksen, ja minä olen nyt väsynyt, hyvin väsynyt.
Ruby huokaisee. "Mitä ikinä se on, kultapieni, se ei voi sattua enemmän kuin tämä."

Pidin kirjasta paljon. Se on rujonkaunis; on vaikeita, ahdistavia asioita mutta ne on kerrottu lämminhenkisesti. Pidin siitä, millainen hoitolaitos on. Ei väkivaltaisia hoitajia, ei lähenteleviä terapeutteja, ei vanhempien hylkäämiä lapsia, ei pakkoa... Sen sijaan aitoa välittämistä sekä hoitajien taholta että potilaiden kesken, ongelmien ratkomista keskustelemalla, kiireettömyyttä. Ongelmanuorta ei syyllistetä vaan häntä halutaan auttaa, ei paranneta lääkkeillä vaan autetaan nuorta havaitsemaan ongelmien syyt. 

Mielestäni Viilto on todella tärkeä kirja. Toivoisin sen päätyvän monen lukulistalle, niin nuorten, vanhempien kuin nuorten kanssa työskentelevienkin. Aiheen raskaudesta huolimatta lukemisesta jäi hyvä, toiveikas olo. 


2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä (kirjaa lukematta), että aihe on tärkeä ja sen käsittely nuortenkirjassa paikallaan.

    Mutta miten sinulle maistuvat teitokirjat? Haastan sinut niistä kertomaan: https://tuijata.wordpress.com/2016/07/10/tietokirjat-vievat-haastevastaus/

    Siis tervetuloa TIETOKIRJAT VIEVÄT -ketjuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen kyllä tietokirjoja, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Lähden haasteeseen mukaan :)

      Poista