Anthony Doerr: Davidin uni

Anthony Doerr: Davidin uni
Englanninkielinen alkuperäisteos About Grace (2004)
Suomentanut Hanna Tarkka
WSOY 2016
427 s.

Anthony Doerr sai paljon kiitosta edellisestä suomennetusta teoksesta Kaikki se valo jota emme näe. On sinänsä hauskaa mutta hyvä juttu, että seuraavaksi suomennettiin hänen esikoisromaaninsa Davidin uni. 

Mielenkiintoinen seikka on, että suomennos on nimetty Davidin ja alkuperäisteos hänen tyttärensä Gracen mukaan. Molemmat ovatkin tärkeitä hahmoja, vaikka tapahtumat nähdään vain Davidin näkökulmasta. Grace kuitenkin vaikuttaa tietämättään asioihin valtavan paljon. 

Jo lapsena David näkee unia tulevista tapahtumista. Aluksi ne ovat vain unia, joskus toistuvia, kunnes hän todistaa niiden tapahtuvan oikeasti. Hänelle tulee vahva tunne, että on ollut tässä aiemmin, on kokenut tämän aiemmin. Hän tuntee hajut, äänet, tuulen, hän tietää keitä ihmisiä on paikalla, kuka tulee ovesta ja niin edelleen. Kokemus on useimmiten pelottava. 

Tilanne kärjistyy, kun David tapaa naimisissa olevan Sandyn. Pian tämä on Davidille raskaana, ja he lähtevät salaa. Grace syntyy, suloinen Grace. Elämä on onnellista, kunnes David näkee unen jossa ei pysty pelastamaan tytärtään. Uni toistuu joka yö. Toisinaan David kävelee unissaan ja pahimmillaan ajaa autoa - Grace kyydissä. Hän ei enää uskalla nukkua, ei ainakaan kotonaan. Mutta Sandy ei usko uniin, ei usko että David näkee enteitä. Hän pitää tätä hulluna eikä suostu lähtemään. David joutuu tekemään vaikean päätöksen ja jättämään perheensä. 

Rahtilaiva vie hänet Grenadiineille, jonne hän jää 25 vuodeksi. Elämä pienellä saarella onkin ihan mukiinmenevää, David saa töitä ja ystäviä. Koko ajan hän kuitenkin ajattelee perhettään, tytärtään josta ei tiedä onko tämä elossa vai ei. Lopulta hän tekee ratkaisevan päätöksen ja lähtee paluumatkalle kohti Alaskaa, pitkälle matkalle kohti perhettään, kohti tuntematonta. 

Hän heittäytyi työn rytmiin, hakkasi lapiolla ja hakulla kunnes nousuvesi oli melkein rintakehän korkeudella. Siinä vaiheessa hän kahlasi vettä valuen rantaan ja työskenteli miesten porukassa. Joka ilta hän käveli takaisin Felixin ja Naaliyahin kanssa, kiipesi polkua metsän ja aukion läpi ja toista rinnettä alas. Hän alkoi nukkua keittiön lattialla, jotta pojat saisivat vuoteensa takaisin, ja koska hän heräsi samaan aikaan kuin pojat ja heidän äitinsä, hänkin lähti pihalle tarkkailemaan, miten valo lisääntyi, ja kuuntelemaan, miten sammakot hiljenivät ja kukot kiekuivat kukkuloilla. Kun hän katseli peltojen tilkkutäkkiä ja sokeriruokopalstoja, jotka olivat kuin määrämittaan leikattua puutavaraa, ja kun merituuli puhalsi hänen niskaansa, oli melkein mahdollista kuvitella olevansa kahdeksanvuotias ja äidin kanssa jossakin Anchoragen puistossa jonakin viileänä, sinisenä aamuna.

Kului päivä, sitten toinen ja taas toinen. Niin kauan kuin hän ei ajatellut Gracea, elämä oli melkeinpä helppoa. Oliko siitä kaksikymmentäviisi vai kaksikymmentäseitsemän päivää? Kuukausi? Aurinko nousi ja laski. Raivosta vapisevaa Sandyä ei näkynyt Felixin ja Soman pienen sinisen talon ovella. Ei näkynyt ketään. Hän muisteli vuotta Sandyn kanssa Shadow Hillin talossa, sitä miten tämän silmät etsiytyivät ikkunoihin, sitä hiljaista epätoivoa, joka liittyi kaikkeen mistä ei puhuttu - aukkoja ja poissaoloja jokaisessa keskustelussa, menneisyyttä, joka rajoitti nykyisyyttä, ja tulevaisuutta, joka sulki sisäänsä menneisyyden. Hän yritti kuvitella, millaiselta elämän oli täytynyt tuntua Hermanista, miten miehen oli täytynyt antaa kunkin päivän vain päättyä, mennä pankkiin, olla välittämättä juoruista, joita väistämättä liikkui, kun etäisyys hänen ja hänen vaimonsa välillä kasvoi tunti tunnilta. Ehkä hän oli löytänyt uuden työpaikan. Ehkä hän ei ollut missään vaiheessa luopunutkaan toivosta.

Tässä on hieno ja monitahoinen kirja. Pidin erityisen paljon tapahtumapaikkojen välisestä kontrastista. On "tavallinen" Ohio, joka kuitenkin muuttuu jatkuvien sateiden ja tulvivien vesien myötä kaoottiseksi paikaksi. On Grenadiinit, jonka pikkusaarilla aurinko paistaa, lämpö hellii, vesi on lämmintä. Ja on kylmä Alaska, jossa ilma on kylmä ja vesi usein lumikiteinä.

David on hydrologi, ja työkseen hän ennakoi pilvien liikkeitä ja vesisateiden todennäköisyyttä. Samalla hän on tavattoman kiinnostunut vedestä kaikissa sen olomuodoissa. Lumikide on hänelle täydellinen, ja hän käyttää kuukausia saadakseen kuvattua muutaman kiteen. Kirjan luontokuvaus on vaikuttavaa, niin trooppisella saarella kuin Alaskan hyytävässä talvessa. Melkein jo alkaa odottaa lumisadetta voidakseen itsekin tarkkailla hiutaleita :)

Elämä on hallinnassa kun vesi on hallinnassa. Samalla hetkellä kun Ohiossa tulvii, putoaa Davidin elämän perusta. Mikään ei ole varmaa, mihinkään ei voi luottaa, on paettava silmittömän kauhun vallassa. Hänen tyttärensä on täydellinen kuin lumikide, ja jos hän yötä päivää pelkää rikkovansa täydellisen, hänen on paettava tuhansien kilometrien päähän. Rauhallisen veden ääressä voi pysähtyä miettimään, mitä tuli tehtyä. Mikä on unta ja mikä totta? Kuinka paljon itse voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun? 

Davidin uni on luettu myös blogeissa Kirjakaapin kummitus, Kaisa Reetta T ja Kirjasähkökäyrä. 

Kuittaan tällä Helmet-lukuhaasteesta kohdan "Kirjassa lähetetään kirjeitä". Kirjeiden lisäksi lähetetään putkipostia, mikä on varsin romanttinen juttu :)