Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus 2016
234 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale

Luin Lempin jo muutama viikko sitten mutta kirjoitan siitä vasta nyt. Lukiessa sivut sujahtelivat nopeasti mutta tarina herätti mietteitä vielä kauan lukemisen jälkeen. Itse asiassa eilen viimeksi putkahti mieleen vielä uusia asioita :)

Lempi on henkilöhahmo, joka on fyysisesti läsnä hyvin vähän. Hän ei ole itse äänessä vaan häntä kuvataan kolmen muun henkilön kautta. Jokaisella on oma kuva Lempistä, ja jokaisen kuva on hyvin erilainen.

Viljami on ujohko nuorimies, joka ei voi uskoa todeksi että hän saa Lempin vaimokseen. Kauniin, herttaisen Lempin! Kun sota kutsuu Viljamia, on lähdettävä. Sodan jälkeen hän palaa tyhjään kotiin, jossa kuitenkin Lempi hallitsee niin tilaa kuin ajatuksia. 

Pariskunnalla on ollut piikana Elli, joka salassa haluaa kohota arvoasteikolla paljon piian asemaa korkeammalle. Ystävällinen ja avulias Elli on kulissi, jonka takana piilee ihan toisenlainen Elli. Tuolle toiselle Lempi on katkeruuden ja pahojen ajatusten kohde.

Sisko tulee tarinassa mukaan varsin myöhään. Lempi ja Sisko ovat kaksoset, mutta kaksosuudestaan huolimatta kovin erilaiset. Sisko on aina jäänyt Lempin varjoon, mutta se on hänelle luonnollinen asia. Hän katsoo sisartaan ihaillen ja iloitsee tämän puolesta. Vaikka elämä kuljettaa heidät erilleen, on Lempi aina läsnä hänen ajatuksissaan.

Tarina kuljettaa kolmea hahmoa kohti polttopistettä, Viljamin ja Lempin yhteistä kotia. Tunnelma tihenee vähitellen saavuttaessa kohti sitä hetkeä, jolloin salaisuudet paljastuvat.

Minulla on aikuisen miehen kädet. Isän kädet. Kämmenselissä on koholla verisuonia, kynnet ovat neliömäiset, isot, nyrkit vahvat ja nahka paksu. Näillä käsillä on ladattu ja laukaistu, satoja kertoja, eivätkä ne edes tärisseet enää kun tuli se viesti sinusta, Lempi. Kädet muistavat paremmin pehmeän ihon kuin saastan ja lian, mutta mitä minä näillä käsillä enää teen? Tämä käteni silitti hiuksiasi, Lempi, useana mutta liian harvana iltana. Me saimme moniin muihin verrattuna pitkän ajan, kuitenkin, kokonaisen kesän ja loppuvuoden, ennen kuin.

Sitten se kirje tuli. Silmissäsi oli musta hätä, kun ojensit sen ja minä otin. Kätesi tärisi, valahti alas, tarttui toiseen esiliinan alla. Hartiasi olivat jäykät, hengityksesi nopeaa. Oli lyhyiden päivien aika, aina hämärää, vaikka sydäntalven taivas ei ole niin pimeä kuin luulisi, kun sitä katsoo riitteiseltä laiturilta vesiastiat käsissään ja haistaa saunan, kuulee askeleet, hengityksessä uuden sävyn. Jokohan se on, mitähän reppuun vielä mahtuu, vai olisiko parempi olla puhumatta siitä, ehkä tosiaan. Minä en halunnut tarjota sinulle tätä, niin sanoin, ja että Heikkilä on kuitenkin lähellä, varmasti tulen takaisin, sitä älä pelkää. Illalla kaikki päättyi itkuun ja kouristuksiin, sellaiseen raivoon ja kiihkeyteen, että ne yllättivät minut, vaikka kanssasi olin saanut oppia, millainen naisen elämänvoima on. Lupasin sinulle tuhat kertaa että palaan, ja tässä minä olen, palaamassa. Minun olisi pitänyt pistää myös sinut lupaamaan, sanoilla, vaikka jokaisella huokauksella ja huudolla lupasitkin olla elossa rajusti ja voimakkaasti.

Kirja on todella hieno. Pidin erityisen paljon Viljamista, siitä kuinka avoimesti ja kipua pelkäämättä hän puhuu Lempille, kertaa mitä oli ja varovasti kurkistaa mitä olisi voinut olla. Kuinka hän yrittää saada lyhyen yhteisen ajan riittämään, venyttää sitä kaipauksen yli. Voisin lukea vaikka kokonaisen kirjan hänestä, mitä tapahtui ennen Lempiä, millainen oli lyhyt aika Lempin kanssa, mitä tapahtui Lempin loppuratkaisun jälkeen.

Kolmen hahmon kuvaukset tekevät Lempistä kiinnostavan hahmon. Samalla lukija ehkä miettii, miten hänet itsensä nähdään. Hän ajattelee olevansa tietynlainen, mutta näkevätkö muut asian niin? Lempi on fyysisesti läsnä hyvin vähän, mutta hänestä nähdään kolme hyvin erilaista näkokulmaa, joista jokainen on oikea. On kiinnostavaa pohtia sitä, kuinka sama ominaisuus voidaan nähdä hyvin eri tavoin. Hiusten koskettaminen voi olla yhdelle herttainen ele, toiselle osoitus pinnallisuudesta. Yksi lause kertoo yhdelle tietämättömyydestä, toinen tulkitsee sen ilkeydeksi. Lukija saa tai joutuu muodostamaan oman näkemyksensä Lempistä muiden kertoman pohjalta, hän valitsee mitä puolia ottaa mukaan, mitä painottaa, mitä jättää pois. 

Rytisalo kirjoittaa tavattoman kauniisti ja eläväisesti. Runsaat ja tarkat yksityiskohdat vetävät lukijan tapahtumien keskipisteeseen, aivan lähelle. Joskus tulee olo, että onkohan sitä jo liian lähellä, häiritseekö henkilöhahmojen keskittynyttä pohdiskelua. Tekisi mieli piiloutua puun taakse tai pöydän alle, tarkkailla näkymättömissä, liikkumatta ja lähes hengittämättä. 

Lempi on paitsi kaunis myös rujo ja yllätyksellinenkin. Sen voi lukea yhdeltä istumalta tai viivytellen, mutta lukee miten tahansa, tarina jää elämään mieleen.

Kirja ilmestyy viikolla 30 eli heinäkuun viimeisellä viikolla, mutta sitä on luettu blogeissa jo varsin paljon. En lukenut muiden arvioita, koska halusin ensin kirjoittaa omat mietteeni ja vasta sen jälkeen katsoa, miten muut ovat Lempin kokeneet. Blogien Facebook-sivuilta olen kuitenkin aistinut, että kirjasta on tykätty todella paljon, ja tykkäämisen se todella ansaitsee.