Satu Rommi: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa

Satu Rommi: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa
Basam Books 2009
Kansi Leena Kilpi
216 s.

Jos olen meri-ihminen (kuten edellisessä postauksessa totesin), olen myös matkakirjaihminen. On kertakaikkisen kiinnostavaa lukea ihmisten kokemuksista vierailla mailla, etenkin tapauksissa joissa matka kestää kuukausista jopa pysyvään asumiseen asti. 

Satu Rommin kirja kertoo nimensä mukaisesti kolmesta vuodesta Intiassa. Siitä, miten joogaopiskelijasta tuli kahvilanomistaja, miten henkisyys uhkaa jäädä pahasti stressin jalkoihin, miten ihminen voi tuntea olevansa kotona eri paikoissa. Rommi kuvaa kiertelemättä arkea Intiassa. Ei ole helppoa opetella maan tapoja, etenkin kun samalla pitäisi pyörittää yritystoimintaa. Entä miltä tuntuu palvella kettumaisia joogaopiskelija-asiakkaita? 

Mysoressa ei kuitenkaan tulvi. Sadekuurot alkavat aina yllättäen ja ryöppyävät saman tien niskaan saaden ulkona liikkujat ryntäämään suojaan kauppojen oviaukkoihin, puiden katveeseen tai teekioskin kattojen alle. Kymmenen minuutin kuluttua sateen alkamisesta taivas kirjastuu taas, ja aurinko kuivattaa asfaltin. Usein katuja ei kuitenkaan ole tehty asfaltista vaan hiekasta, jossa ammottavat kuopat täyttyvät sadevedellä ja muuttavat tien mudaksi. Muta tarttuu kenkien pohjiin ja farkkujen lahkeisiin ja roiskuu kasvoille. Koirat kantavat mutaa sisään, nurkissa haisee märkä kulkukoiran karva, pyykki ei kuivu ulkona ja vaatteisiin tarttuu sitkeä homeen haju. Varpaat ovat jatkuvasti märät.

Sadekauden alussa on kuumaa ja kosteaa, kauden edetessä ilma viilenee. Aamuisin seisomme sadetakeissamme joogashalan portilla puoli viideltä märkinä ja viluisina. Yhä useampi ilmestyy harjoitukseen nenäliinapaketti kourassa, hytisten ja aivastellen.

Mysoressa ei siis tulvi, paitsi meidän kasvimaallamme. Sadevesi hukuttaa basilikan, ja kaikki alle metrin korkuinen homehtuu tai huuhtoutuu pois tulvaveden mukana. Kattoterassi muuttuu märäksi, puista pudonneiden lehtien ja oksien peittämäksi altaaksi.

Rommi meni Intiaan opiskelemaan astangajoogaa. Kirjassa jooga on melko pienessä osassa, mikä on hyvä asia. Vaikka itse harrastan astangajoogaa, tuskin jaksaisin lukea kirjaa jossa kerrottaisiin jatkuvasti harjoituksen kulusta ja joogan filosofiasta. Tässä ne nousevat esiin niin, että limittyvät muihin arjen asioihin. 

Vaikka Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa on julkaistu jo 8 vuotta sitten, on se edelleen ajankohtainen. Ja pätee aika moneen maahan... Seksuaalinen häirintä on tapetilla parhaillaankin. Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on olemassa, varmaan vain kasvanut vuosien myötä. Olen varma, että maidotonta chaita ja soijamaitoon tehtyä lattea vaaditaan edelleen. Jooga - samoin kuin mikä tahansa liikunnan harrastaminen - on yhä enemmän suorittamista ja oikaisua, sitä että pitäisi saada kaikki "valmiiksi" nopeasti. 

Tässä, kuten monissa muissakin matkakirjoissa, on kiehtovaa päästä paikkoihin joihin ei turistioppaissa viitata. Tai jos niitä esitellään, keskitytään tietysti vain kimaltavaan pintaan. Rommi tuntee Intian ja intialaiset, päästen syvälle kulttuuriin. Intia on tavattoman monipuolinen; se on värikäs, tulinen, äänekäs, likainen, hermoillekäyvä, kummallinen, kaoottinen, lämmin...

Kirja on luettu myös blogeissa Lukunen, Mitenköhän tässä kaikessa käy sekä Luetut, lukemattomat.

Helmet-lukuhaasteeseen on nyt luettu "kirja joka kertoo Intiasta".