Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Teatterissa: Masennuskomedia Kansallisteatterissa

Tammikuun bloggariklubilla yhtenä ohjelmanumerona oli Masennuskomedia. En tiedä, onko minulla huono huumorintaju vai olenko pessimisti; huomasin nauravani paljon vähemmän kuin muu yleisö. Eeva Ahosen (Pirjo Luoma-aho) työnarkomania, siitä seuraava työuupumus, uudelleen hyökkäävä työnarkomania ja toinen romahdus ovat surullisia asioita. Eevan touhu menee pahasti överiksi, mikä on minulle ennemminkin pelottavaa kuin hauskaa. Yksittäiset hauskat repliikit keventävät tunnelmaa, mutta niissäkin ajattelin että tästä ei hyvä seuraa. Nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleen että mikäs Piisamirotta minä olen, tuhon ennustaja :D

Eevan hahmo on hallitseva, ja Pienen näyttämön intiimi tunnelma tekee sen, että Eeva on myös yleisön suhteen energiaa vievä. Kauhistus, jos tuollaisen ihmisen kanssa pitäisi olla yksikin päivä samassa työpaikassa! Eeva on ollut ikänsä töissä miesvaltaisella terästeollisuuden alalla, ja on tottunut olemaan kova menestyäkseen. Tehokkuus ja tehostaminen ovat päivän sanoja, eikä Eeva pääse niistä eroon edes mielenterveyskuntoutujien työkeskuksessa. Hän saa hankittua suurtilauksen pehmoleluja, mutta toimitusaikataulu on kohtalaisen kireä. Sehän on Eevalle vain kiinnostava haaste, ei ongelma. Keskuksen toiminnan tehostaminen onnistuu loistavasti - tietenkin, kun asialla on Eeva Ahonen. Mutta liika on liikaa. Vaikka Eeva saa aktivoitua Piken (Maria Kuusiluoma), Sakun (Tuomas Uusitalo) ja Eliaksen (Pietu Wikström), hän saa huomata että mahdottomia ei voi vaatia. Kuten hän lopussa sanoo, ei voi olla niin että ihmisen pitää koko ajan olla tehokkain versio itsestään.


Tehokkuus on ollut vallitsevana Eevan koko elämän ajan, ja se on vaikuttanut ihmissuhteisiin. Työ on ollut tärkeää, on sitä edelleen, eikä Eeva siksi ymmärrä aikuisen poikansa Mikan (Arttu Kapulainen) haahuilua ja oman paikan etsintää. Mika puolestaan kokee, että äiti vaatii liikaa, elämässä on muutakin tärkeää kuin palkkatyö. Onneksi Eevakin lopulta oppii olemaan itselleen armollinen.

Masennuskomedia oli ehkä muille hauskempi kokemus, minulle se oli koskettava ja vaikuttava ajankuvaus. Siinä on tärkeää pohdintaa ihmisyydestä, ihmisarvosta, elämän prioriteeteista. Milloin työ haukkaa liian ison osan päivistä? Kuinka kauan ihminen jaksaa, kun arvo mitataan tuottavuudessa? Näytelmä muistuttaa siitä, että "arvo ei ole sama asia kuin hinta", että ihminen on arvokas itsessään. Samalla se muistuttaa siitä, että kenelle tahansa voi käydä näin. Mitä sinulla on varalla, jos työ otetaan pois, miten täytät päiväsi silloin? 

Pirjo Luoma-aho on huikean hyvä raskaassa roolissaan. Ei varmasti ole helppoa olla Eeva, ajatellen kuinka tämä imee energian ja hengitystilan. Koin, että muutenkin roolitus on mennyt kohdilleen. 


Erityisen vaikuttunut olen siitä, miten esityksessä liu'utaan kohtauksesta toiseen. Ensin Eeva puhuu yhdelle ihmiselle, sitten naps vaan jopa kesken lauseen hän kääntyy ja jatkaa lausetta toiselle ihmiselle, toisessa tilanteessa. Näitä huikeita siirtymiä on useita. Sama lavastus toimii eri tilanteissa, eli mitään kikkailua ei tarvita. Videoprojisointeihin suhtaudun varsin epäilevästi, etenkin kun olen nähnyt joitakin esityksiä joissa en ole ihan ymmärtänyt videon osuutta. Tässä se sulautuu luontevaksi osaksi tarinaa.

Nautittava kokemus kaiken kaikkiaan. Ja jäi sellainen fiilis, että haluaisin mennä katsomaan tämän uudelleen. 

Kuvat: Mitro Härkönen / Kansallisteatteri

Masennuskomedia
Rooleissa Pirjo Luoma-aho, Maria Kuusiluoma, Paula Siimes, Tuomas Uusitalo, Pietu Wikström, Arttu Kapulainen, Antti Pääkkönen
Käsikirjoitus Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi
Ohjaus Mari Rantasila
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
Lavastus Katri Rentto
Pukusuunnittelu Ninja Pasanen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti