Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous
Katalaankinkielinen alkuteos La maledicció dels Palmisan (2015)
Suomentanut Satu Ekman
Bazar 2019
381 s.

Rafel Nadal Farreras on julkaissut useita kirjoja, joista on nyt suomennettu ensimmäinen. Toivon lisää suomennoksia, sillä Palmisanon kirous on oikein hyvä. Heti ensimmäisillä sivuilla tuli tunne, että samaan aikaan haluaa lukea nopeasti eteenpäin mutta myös hidastella jotta lukunautintoa riittäisi pidempään. Toisaalta puolivälin jälkeen tarinan vetovoima väheni hieman, siitä myöhemmin lisää.

Tarina sijoittuu 1900-luvun alkupuoliskolle. Ensimmäisen maailmansodan aikana Palmisanon perheestä kuolee 21 miestä, kaikki suvun miehet. Yhden vaimo Donata on raskaana ja synnyttää pojan. Äidin pelko on suuri; sota on ohi mutta kirous voi silti viedä Vitantonion hengen. Ystävättärensä Francescan kanssa hän punoo suunnitelman, jolla poika yritetään pelastaa. Vitantonio kasvaa yhdessä Francescan tyttären Giovannan kanssa, he ovat erottamaton kaksikko. Kunnes koittaa toinen maailmansota, joka ei piittaa sen kummemmin kirouksista, suunnitelmista kuin toiveista.

Kuivuutta oli kestänyt kaksi vuotta, ja lisäksi Itrian laaksoon puhalsi lämpimiä etelätuulia Pohjois-Afrikasta. Oliivipuiden lehdet varjelivat vähäistä kosteuttaan kääntymällä aamuisin kohti maata auringolta suojaan ja kohottamalla taas iltaisin katseensa tähtiin ja rukoilemalla siten kaipaamiaan sadepisaroita. Bellorotondon näköalatasanteelta levittäytyi erikoinen maisema: lehdet olivat keskipäivän valossa kuin hopeaa ja välkehtivät kuin Adrianmeri. Läheltä katsottuna lehtien väri oli kuitenkin lyijynvihreä. Kukat varisivat maahan, ja viljelijät tiesivät, että sato jäisi niukaksi jo toisena peräkkäisenä vuonna. He olivat hermostuneita ja peloissaan, sillä pienikin kipinä saattoi aiheuttaa mittavia tuhoja.

Tikahduttava ilma kiristi hermoja myös palatsissa Säätilan muutosta toivova nonna kävi joka aamu terassilla tähyämässä horisonttiin, mutta turhaan. Säiliöiden vesi oli samentunut jo keväällä, ja eräänä kesäkuun päivänä vesi ehtyi kokonaan. Angela-rouva piti sitä kohtalokkaana vahinkona, ja sen jälkeen hän käski lakaisemaan puutarhaa ja aukiota päivittäin, jotta talo saisi käyttöönsä joka ikisen vesipisaran, kun ukonilma viimein puhkeaisi. Hän nousi aamunkoitteessa terassille, nojasi ryppyisillä käsillään kaiteeseen ja ohjeisti korkealta valvontapaikaltaan palvelusväkeä vesikourujen puhdistuksessa. Terassin lattia oli hänen jäljiltään aina kuihtuneiden kukkien peitossa, sillä hän nyppi kuivuudesta kärsivien kiinansinisadeköynnösten terttuja vimmatusti, aivan huomaamattaan.  

On vaikea eritellä, miksi koin tarinan tosi voimakkaasti. Ehkä olen saanut dekkariyliannostuksen, ja siksi ”tavallinen” tarina osui täysillä. Ehkä se on Italia, jossa on paahtavan kuuma ja ihmisillä vahvat  tunteet. Ehkä se on sodan kauhu ja elämän rakentaminen sen jälkeen. Tai ehkä se on kieli, joka on vahvan visuaalista. Luolan viileä kosteus melkein kutittaa ihoa. Barin pommitus saa ihon kuumottamaan ja silmät muurautumaan umpeen.

Tarinakulku on jokseenkin ennalta-arvattava, mikä aiheutti sen, että pidin kirjan alkupuolikkaasta ihan älyttömästi ja loppupuolesta vain kohtalaisesti. Olisin toivonut tiettyjen käänteiden menevän toisin, tai edes yllättävän jossain kohtaa. Kaikkinensa Palmisanon kirous on silti ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 18, "eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja". 

Kirja on luettu myös blogeissa Luetut kirjat, Elämää väripaletilla ja Kirjarouvan elämää.