Lukuhaasteen sivuraide 7. Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Bazar 2019
287 s.

Kaksikko Eppu Nuotio - Pirkko Soininen on pukannut maailmaan kolmannen osan Salome Virta - sarjaan. En tiedä sanooko kolmas kerta totuuden, mutta Punainen vaate on sarjan kirjoista paras. Pidin avausosasta Nainenparvekkeella, sen sijaan toinen osa Sakset tyynyn alla jätti minut kylmäksi. Siinä koin Salomen olevan käsittämättömän kylmä, itsekäs ja huonotapainen, eikä itse tarinasta jäänyt mieleen juuri mitään. Liekö syynä osin myös se, että käsitelty maalaus (ja taiteilija) oli itselleni aiemmin tuntematon.

Nyt kuitenkin Salome on taas oivassa vedossa sotkeutuessaan taideväärennösten maailmaan. Tarina alkaa Berliinistä, jossa Salome osallistuu juhliin. Illan isäntä näyttää hänelle taidekokoelmaansa, jonka helmi on Elin Danielson-Gambogin maalaama omakuva. Vähän myöhemmin Salome kuulee, että kyseinen omakuva kuuluu Turun taidemuseon kokoelmiin. Ja koska on millainen on, Salome ei kertakaikkiaan voi jättää asiaa sikseen. Poliiseja toki on turha sotkea mukaan, siitä aiheutuu vain vaivaa ja pahaa mieltä Salomen läheisille. Sitä paitsi hän on aivan kyvykäs selvittämään mysteerejä itsekin.

Toisessa tasossa tarina seuraa Elin Danielsson-Gambogin elämää hänen kirjeidensä välityksellä. Ystävä Dora Wahlroos on ensin suuri tuki, sittemmin petturi. Kirjeenvaihto tuntuu aluksi ehkä vähän irralliselta, vaikka koko ajan odotinkin että sen merkitys omakuvalle varmasti paljastuu jossain vaiheessa. Kiinnostavaa se on kuitenkin, etenkin 1800-luvun lopun ja vuosisadan vaihteen naistaiteilijan asemasta, siitä että nainen joutuu uurastamaan enemmän kuin mies saadakseen hyväksyntää ja menestystä. Myös siitä ristiriidasta, että naisen odotetaan avioituvan ja jäävän kotiäidiksi, vaikka hänellä olisi palo ja edellytys työskennellä taiteilijana.

Salome hakee tiskiltä toisen kahvin, avaa kannettavansa ja alkaa googlailla. Mitä ihmettä hän oikein on tekemässä? Miten tämä asia mitenkään hänelle kuuluu? Mitä väliä sillä on, jos Lemken työhuoneen seinällä roikkuu suomalaisen naistaiteilijan teoksesta väärennös? Ketä taulu voisi siellä vahingoittaa? Salome yrittää ylipuhua itseään luopumaan hankkeesta, joka on viemässä häntä jo täyttä vauhtia mukanaan. Hän muistuttelee mieleensä, kuinka ikävästi kaikki oli viimeksi päättyä, miten hiuskarvan varassa kaikki oli, jopa hänen henkensä. Hän muistelee, miten haavoittuvaiseksi tunsi itsensä kaiken sen jälkeen, miten hän päätti, ettei enää ikinä työntäisi nenäänsä muiden asioihin. Mutta nythän kyseessä on vain väärennös. Mitä pahaa hänen vaatimattomista tutkimuksistaan voisi koitua?

Salome siemaisee kahviaan ja puntaroi asiaa huolellisesti eri kanteilta - kaksi minuuttia. Sen jälkeen hän klikkaa auki sähköpostiohjelman ja kirjoittaa Stefan Lemkelle. Tuomakselle hän ei voi mainita asiasta mitään, sillä sillä sekunnilla, kun Arvo Joenmaa kuulisi Elin Danielson-Gambogin nimen, hän tietäisi, että Salome on saanut vihiä jostakin. Ja sitten isä ja poika seuraisivat hänen jokaista askeltaan. Ei kiitos, Salome ajattelee, tämä on hoidettava omin päin.

Tarina on viihdyttävä, se etenee oikein mukavaan tahtiin. Salomen yksityiselämä on puolittaisessa kaaoksessa, mutta se kulkee mukana eikä sitä jäädä vatvomaan. Taideväärennöspuoli etenee ehkä liiankin helposti, tuntuu että Salomen kohdalle osuu tavattoman paljon onnellisia sattumuksia ja juuri oikeiden henkilöiden tapaamisia. Kuitenkin olo on mukava koko ajan, ei yhtään tunnu siltä että tarina etenisi pikakelauksella.

Sarjan toisen osan jälkeen mietin, että jättäisin lukemisen siihen. Onko lie sitten kaunis kansi vai taulun kuva kansiliepeessä vai mikä, mutta jokin sai tarttumaan Punaiseen vaatteeseen, ja kun sitä aloitti lukea niin olikin vaikea löytää kohtaa missä voisi pitää tauon. Nyt olen taas innoissani ja kaipaan kovasti neljättä osaa.

Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan tämän kohtaan 44, ”kirja kertoo Berliinistä”. Salome asuu siellä, samoin hänen miesystävänsä. Siellä sijaitsee omakuva, josta koko juttu lähtee liikkeelle. Vaikka liikutaan myös Krakovassa, Helsingissä ja Tampereella, on Berliini keskuspaikka. Ja on kiva, että kaupunkia ja sen ihmisiä myös kuvataan, se ei ole pelkkä kulissi.