Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
Bazar 2016
299 s.
Kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen teos Nainen parvekkeella kiinnosti heti kun näin sen katalogissa. Taidemaailmaan sijoittuva dekkari, pitkästä aikaa dekkari jossa ei veri roisku vaan jossa mennään kissa-hiiri -leikkiä tunnelman tihentyessä vähitellen. Ja keskiössä yksi suomalaiseen kuvataiteen suurista, Albert Edelfelt.   

Tarina alkaa dokumenttiohjaaja Salome Virran lähettäessä kirjeen herra A. S. Joenmaalle, miehelle joka omistaa Edelfeltin taulun Nainen parvekkeella. Hän haluaa tietää, onko taulu todella Joenmaalla, ja voisiko hän kenties nähdä taulun, jopa kuvata sitä dokumenttiin. Joenmaa on vastahakoinen: kolmenkymmenen vuoden haaveilun jälkeen taulu on vihdoin hänen, eikä hän halua jakaa sitä kenenkään kanssa. 

Kirjeet vaihtuvat sähköposteihin, kylmä kohteliaisuus liki ystävyyteen. A. S. eli Arvo Samuel huomaa, että heillä on Salomen kanssa jotain yhteistä. Niinpä hän tukee Salomea kaikin mahdollisin tavoin tämän jäljittäessä taulun luonnoksia Pariisissa. Mukana on myös Arvo Samuelin poika Tuomas, joka epäilee isänsä dementoituneen ja Salomen olevan huijari tai taidevaras. Pian he huomaavat, että taulu ja luonnokset kiinnostavat muitakin. Miksi? Ja miksi tuntematon taho haluaa saada ne itselleen, hinnalla millä hyvänsä, millä tahansa keinolla?

Hän tuli Pariisiin, koska ei kuulemma uskaltanut enää jäädä majapaikkaansa sen jälkeen, kun talon ulkoseinään oli maalattu yön aikana suuri punainen rasti. Minä luulen, että kyseessä ovat vain harmittomat nuoret, jotka ovat nähneet partaisen ja kylähullulta vaikuttavat Dubuffetin hiippailevan siellä pikku kylässä. Mutta Dubuffet uskoo olevansa merkitty mies.

Hän jankkaa yhtä samaa, sitä että se joku, joka haluaa taulun ja luonnokset, on vaarallinen. Että se tyyppi on tottunut saamaan haluamansa ja Naisesta parvekkeella on tullut hänelle pakkomielle. Sanoin Dubuffetille suoraan, että minun on hirveän vaikea uskoa siihen, että joku jahtaisi sitä taulua. Maailmassa on niin paljon arvokkaampiakin teoksia. Syyllisyys tekee kenestä tahansa vainoharhaisen.

Olin lukenut takakansitekstin mutta aluksi en ajatellut että kyseessä on rikosromaani. Pikemmikin ajattelin Virpi Hämeen-Anttilan teosta Alastonkuvia, jossa taidehistorian opiskelija tekee lopputyötä taiteilijasta, joskin hänen kohteensa on vielä elossa. Nainen parvekkeella alkaa kuin tavallinen romaani mutta muuttuu nopeasti jännittäväksi. Henkilöhahmot eivät vielä aavista eivätkä usko vaaraan, kun lukija jo osaa odottaa lisää jännitystä.

En erityisemmin pitänyt Tuomaksesta. Ehkä siksi, että hän on aika tyypillinen naistenkaataja. Ehkä olen kohdannut omassa elämässäni liian monta tuomasta. Lisäksi hän puhuu kliseisesti, tiedättehän, halvat on hullun huvit, kaikki muumit laaksossa, penaalin terävin kynä ja niin edelleen. Nämä on jo niin nähty, niin kuultu. Aika ennalta-arvattavissa on myös se, mitä yhteistä Salomella ja Arvo Samuelilla on. 

Pidin kirjan yllätyksellisyydestä, en ikinä olisi osannut arvata mitä taustalla piilee. Nuotio ja Soininen johdattavat lukijaa harhaan taitavasti. Psykologista jännitystä joka ei pakota pureskelemaan kynsiä mutta joka pitää otteessaan ja pakottaa kääntämään sivun toisensa jälkeen.

Pidin Pariisista, tietenkin, ja Ruissalosta, tietenkin. Pidin valtavan paljon portinvartijan rouvasta Hortensesta. Hän olisi saanut esiintyä enemmänkin, kertakaikkisen viehättävä henkilö.

On aina pieni riski kirjoittaa fiktiivinen kirja, jossa osa hahmoista perustuu todellisiin, elossa olleissin henkilöihin. Etenkin silloin, jos henkilöt ovat kuuluisia ja paljon tutkittuja. Tässä kuitenkin Edelfelt perheineen on taustalla, eikä heidän elämäänsä kuvata kovin tarkasti. Tärkeintä on Nainen parvekkeella ja ne olosuhteet, jotka vallitsevat taulun ollessa tekeillä. On kuitenkin hyvä, että Edelfelt itse on mukana elävänä henkilönä. Lukija pääsee kurkistamaan taiteilijaelämään mutta niin, ettei se mene tieteelliseksi tutkimukseksi.  

Ensilukemisen perusteella vaikuttaa siltä, että kirja päätyy hyllyyni listalle "tästä en luovu". Luulen, että tämä on yksi niistä, jotka kestävät monta lukukertaa ja joihin palaan yhä uudelleen.  

Kirjan virallinen ilmestymispäivä on tänään, se on siis aivan uunituore. Ja kas, saan sillä ruksattua Helmet-lukuhaasteesta kohdan "kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja". :)