Sara Pennypacker: Klementiina ja luokkaretki

Sara Pennypacker: Klementiina ja luokkaretki
Englanninkielinen alkuperäisteos Clementine and the Spring Trip (2013)
Kuvittanut Marla Frazee
Suomentanut Jade Haapasalo
Twinsy 2015
161 s.

Klementiina-sarjassa on ilmestynyt parissa vuodessa monta osaa ja hyvä niin. Sarja on vallan mainio. Klementiinalle sattuu ja tapahtuu niin kotona kuin koulussa, hänelle harmittavia ja lukijalle hauskoja juttuja. 

Sarjan kuudennessa osassa kolmasluokkalaiset lähtevät luokkaretkelle. Klementiina jännittää, osaako hän käyttäytyä oikein. Retki tehdään yhdessä neljäsluokkalaisten kanssa, ja he ovat keksineet sellaisen käyttäytymissäännön, jonka mukaan syömisestä ei saa kuulua ääntä. On siis aikamoiset paineet keksiä äänettömiä ruokia. Paineita lisää Klementiinan ystävä Margaret, joka neljäsluokkalaisena katsoo aiheelliseksi muistuttaa Klementiinaa säännöstä jatkuvasti. 

"Louskuttelu on sitä, kun syöt jotain tahmeaa kuten maapähkinävoita, ja kieli tarttuu kitalakeen", Margaret selitti. "Louskuttelun ääni syntyy, kun irrotat kielen kitalaesta. Eli ei maapähkinävoita."

"Unohda koko juttu", sanoin. "Otan evääksi vaikka jogurttia."

Margaret puri alahuultaan. "Enpä tiedä, Klementiina. Jogurtti on kinkkinen valinta. Se ei saa olla ryystettävää. Sen pitää olla lohkeavaa."

"Käykö juotava jogurtti?"

Margaret värisi. "Kulauttelu on kaikista kamalin ääni", hän sanoi. "Se on ryystämistäkin pahempi. En halua edes ajatella mitä tapahtuisi, jos kulauttaisit kurkkuusi juotavaa jogurttia."

Margaret taputti uutta ballerinaeväsrasiaansa.

"Banaania, juustotikkuja, leipää. Niitä tuon joka päivä äänetöntä syömistä vastaan. Joskus lisään muffinin. Kuorrutetta ei tietenkään saa olla louskutteluvaaran takia."

Itse retkelle päästään vasta reilusti kirjan puolivälin jälkeen. Matka haisevassa bussissa on kamala, mutta retkikohde museokylä osoittautuu varsin kiinnostavaksi paikaksi. Klementiina miettii ihmisten oloja ja elämää entisaikaan ja huomaa, ettei jaksa välittää neljäsluokkalaisten määräämistä säännöistä. Niinpä hän nostattaa paluumatkalla ruokakapinan.

Pidän Klementiinan hahmosta, hänessä on jotain viehättävää. Hän on varsin pessimistinen ja pelkää tekevänsä virheitä. Monet pienetkin asiat tuntuvat hänestä suurilta ja mietityttävät häntä kovasti. Joskus hän turhautuu, kun asiat vaan menevät väärin tai hänet ymmärretään väärin. Silti kaikki päättyy hyvin, koska Klementiina on hyväsydäminen ja se kyllä palkitaan. 

Marla Frazeen kuvitus on ilmeikäs, se todella elävöittää niin henkilöitä kuin tapahtumia. Tekstissä on paljon hauskoja juttuja joita kuvitus tekee vielä hauskemmiksi. 

Voin kuvitella, että sarjasta tykkäävät monenikäiset. Sivuja on kohtalaisen paljon mutta fontti on isoa ja väljää joten teksti on aika helppolukuista. Suomennoksessa on jonkin verran pitkiä ja ehkä hankalia sanoja - esimerkiksi muovipekaanipähkinöitä, Vesikrassi, suosikkisiivousohjelmassa, uudisasukasnainen sekä viljakielen sanat - mutta ne eivät tee lukemisesta ylivoimaisen vaikeaa. Tarinat ovat hauskoja ja niiden voi kuvitella tapahtuvan missä tahansa, kenelle tahansa.