Espanjankielinen alkuperäisteos Legado en dos huesos (2013)
Suomentanut Sari Selander
Gummerus 2016
610 s.
Dolores Redondon Baskimaan murhat - trilogia on edennyt toiseen osaan. Avaus Näkymätön vartija oli varsin hyvä, ja toinen osa Luualttari oli vieläkin parempi.
Amaia Salazar kohtaa outoja kuolemantapauksia juuri ennen äitiyslomalle jäämistään. Muutamaa kuukautta myöhemmin yksi murhaaja vaatii häntä vieraaksi vankilaan, vain Amaialle hän kertoo missä murhatun ruumis on. Ruumislöytö herättää entistä enemmän kysymyksiä. Mitä kummaa naiselle on tapahtunut? Yhtäkkiä poliisilla on käsissään joukko tapauksia, jotka oli jo loppuunkäsitelty. Niissä on kuitenkin liikaa yhdistäviä tekijöitä, ja lisäksi ruumiit viittaavat suoraan Amaiaan. Niinpä käynnistetään uusi tutkimus, joka vie Amaian kollegoineen ihmismielen ja mytologian pimeimmille poluille.
Tilanne on erityisen stressaava Amaialle, joka potee huonoa omaatuntoa sekä työn että perheen takia. Onko hän huono äiti, kun piipahtaa kotona ruokkimassa lapsensa ja palaa murhaajajahtiin? Onko hän huono poliisi, koska murhaaja on kiinnostunut hänestä ja osoittaa tekonsa hänelle? Mitä sellaista murhaaja tietää hänestä, mitä hän itse ei tiedä?
Salazar jäykistyi hetkeksi käydessään tietoja uudelleen läpi. Nainen oli syntynyt Berroetassa, pienessä, vähän yli sadan asukkaan kylässä, joka oli vain kahdentoista kilometrin päässä Elizondosta, ja luonnollisestikin kuului Baztanin alueeseen. Faktan kirkkaus miltei huimasi häntä. Amaia hengitti syvään vapautuen paineesta, joka oli kasvanut viimeisten tuntien aikana. Hän vilkaisi ympärilleen etsien tyhjän toimistohuoneen hiljaisuuden keskeltä jotakuta, jonka kanssa olisi voinut jakaa löytönsä ja huolensa, sillä Amaia ei suinkaan ollut helpottunut sen takia, että hänen epäilyksensä oli osunut oikeaan. Hän oli tietoinen siitä, että tuo pohjaton rotko johon hän nyt kurkotteli, oli ollut olemassa kaiken aikaa ja ettei se ollut vähemmän syvä kuin silloinkaan kun hän ei vielä tiennyt sen olemassaolosta. Nyt se oli kuitenkin muuttunut sykkiväksi, polttavaksi todellisuudeksi, joka kutsui häntä vaativasti saman maan sisuksista johon uhrien veri oli sekoittunut, eikä ääni hiljenisi ennen kuin hän saisi kaivettua totuuden esiin.
Kirjassa oli pari pikkuasiaa, jotka häiritsivät minua. Pilkunviilausta, mutta sana "katekeetta" esiintyi ainakin muodoissa "katekeetta" ja "katekeetti", samoin taivutusmuotoja olivat "katekeettojen" ja "katekeettien". Toinen seikka oli Amaia Salazarin nimen käyttö. Noin puolivälissä aloin kiinnittää huomiota siihen, että lähes aina etu- ja sukunimi vuorottelivat. Etunimi tai sukunimi esiintyi peräkkäin korkeintaan pari kolme kertaa, sitten oli vaihto. Se hiukan ärsytti, koska samassa pitkässä kappaleessa oli rimpsua Amaia-Amaia-Salazar-Amaia-Salazar-Amaia-Salazar ja niin edelleen. En tiedä miten Redondo on nimeä käyttänyt, mutta ehkä suomennoksessa olisi voinut olla enemmän joko etunimeä tai sukunimeä, tai vaihtoehtoisesti hän-pronominia nimen tilalla.
Mutta pikkuasioista viis kun muuten kirja on kaikin puolin erinomainen. Kuten aiemmassa osassa, tässäkin pidän persoonallisuudesta. Dekkarigenre on pullollaan makaabereja murhia ja omituisia rituaaleja, mutta Baskimaan murhissa ne ovat ihan omanlaisiaan. Paikallinen kulttuuri uskomuksineen ja myytteineen on voimakkaasti läsnä, paitsi rikoksissa myös alueen asukkaiden arkielämässä. On aivan tavallista nähdä tai kuulla henkiolentoja, uskoa tarot-korttien kertomaan ja uneksia kuolleista niin että keskustelee heidän kanssaan.
Kirjan tarina on maaginen ja ajaton. En tunne espanjalaista kulttuuria oikeastaan ollenkaan, mutta mitään kliseisiä tai korostuneita kulttuurin piirteitä ei ole. Kitara ei soi, ei pelata eikä katsota jalkapalloa... :) Oikeastaan tapahtumat voisivat sijoittua minne tahansa, ja ajallisestikin melkein mihin tahansa. Kunhan aika on sellainen, missä nainen saa käydä töissä kodin ulkopuolella.
Amaian äiti on yksi kammottavimmista henkilöhahmoista ikinä, ja Luualttari vihjaa että tulossa on jonkinlainen välienselvittely. Mielenkiinnolla odotan, mitä tapahtuu, mikä äiti oikein on naisiaan. Sarjan kolmas osa on ilmestymässä suomeksi kesällä, kiva ettei tarvitse odottaa sen kauempaa.
Luualttari menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "kirjassa on yli 500 sivua".
Kirjasta on arvio myös blogeissa Hurja Hassu Lukija, Mummo matkalla ja Kirjasähkökäyrä.
Kirjasta on arvio myös blogeissa Hurja Hassu Lukija, Mummo matkalla ja Kirjasähkökäyrä.
Tätä kirjaa olen jo odottanut kuumeisesti. Harkinnut jopa lukevani espanjaksi.
VastaaPoistaTuollaiset pikkuseikat käännöksissä saattaa ärsyttää kamalasti. Amaian nimen käytöstä mietin, oliko se erilainen eri yhteyksissä? Täytyy ajatella sitä, kun kuuntelen kirjaa.
En löytänyt logiikkaa nimen käytöstä, tuntui olevan pelkkä vuorottelu. Tosi usein oli nimi eikä hän-pronomini, siis niin että etunimi ja sukunimi vuorottelivat jopa peräkkäisissä lauseissa vaikka tilanteessa ei olisi ollut ketään muuta henkilöä.
PoistaOi, kuunteletko espanjaksi? Vau mikä kielitaito :)
Voisikohan tuossa olla taustalla el/ella -pronominien ja suomenkielen sukupuolettoman hänen ero. Suomeksi on ehkä epäselvää, viitataanko Amaiaan vai johonkin mieheen ja käytetty nimeä.
PoistaLuen espanjaksi sujuvasti, mutta kuunteleminen on haastavampaa. Yritän välillä sitäkin.
Tuota vuorottelua esiintyy koko kirjan ajan, myös sellaisissa tilanteissa joissa ei ole muita henkilöitä kuin Amaia.
PoistaEn ole tullut ajatelleeksi, mutta kuunteluhan on myös oiva tapa ylläpitää ja lisätä kielitaitoa. Ehkä pitäisi kokeilla englanninkielistä äänikirjaa.
Kiintoisa postaus, ei soi kitara eikä viistä nurmea jalkapallo:) Tämä oli oma neitsytkohtaaminen Redondon kanssa, vaan ei vimppa. Erityisesti lukiessa kiehtoi se kepeys ja vaivattomuus, jolla baskien kansanperinnettä on juuri sopivassa määrin kudottu mukaan tarinankulkuun. Laatuteos!
VastaaPoistaKiva että kansanperinne limittyi luontevasti osaksi tarinaa eikä ollut alleviivattua tai ylikorostettua. Kyllä tämä herättää kiinnostuksen, haluan lukea lisää espanjalaista kirjallisuutta.
PoistaNyt kuuntelen kirjaa ja tosiaan tuo nimien käyttö on omituista. Aluksi aattelin sen olevan eri tilanteisiin liittyvää erittelyä, mutta se mielikuva katos. Välillä on ihan häiritsevää, kun nimien lisäksi vielä sanotaan rikosylikonstaapeli, eikä takia, että seki on Amaya. Sama toistuu välillä myös muiden henkilöiden kohdalla.
VastaaPoistaVaikuttaa, että kirjailija on halunnut välttää toistoa liiallisuuteen asti. Välillä myös sana "hän" olisi ollut ihan näppärä.
Nyt kuuntelen kirjaa ja tosiaan tuo nimien käyttö on omituista. Aluksi aattelin sen olevan eri tilanteisiin liittyvää erittelyä, mutta se mielikuva katos. Välillä on ihan häiritsevää, kun nimien lisäksi vielä sanotaan rikosylikonstaapeli, eikä takia, että seki on Amaya. Sama toistuu välillä myös muiden henkilöiden kohdalla.
VastaaPoistaVaikuttaa, että kirjailija on halunnut välttää toistoa liiallisuuteen asti. Välillä myös sana "hän" olisi ollut ihan näppärä.
Kuunteletko espanjaksi vai suomeksi? Mietin sitä että onko nimivaihtelu suomentajan ratkaisu vai onko Redondo itse käyttänyt sitä.
PoistaKuuntelen suomeksi. Espanjaksi on vaikea löytää äänikirjoja, näitä uusia. En usko suomentajan muokanneen noin, olis aika erikoista. Mutta olis mielenkiintoista tarkistaa asia joskus. En muuten huomannut eka osasa tällaist. Huomasitko sinä?
PoistaEn huomannut. Jos oli vastaavaa niin sitten sen verran vähän etten kiinnittänyt siihen huomiota. Seuraava osa ilmestyy suomeksi kai tässä kesällä, kiinnostavaa nähdä miten siinä on käytettyä Amaian nimeä.
Poista