Dolores Redondo: Luualttari

Dolores Redondo: Luualttari
Espanjankielinen alkuperäisteos Legado en dos huesos (2013)
Suomentanut Sari Selander
Gummerus 2016
610 s.







Dolores Redondon Baskimaan murhat - trilogia on edennyt toiseen osaan. Avaus Näkymätön vartija oli varsin hyvä, ja toinen osa Luualttari oli vieläkin parempi. 

Amaia Salazar kohtaa outoja kuolemantapauksia juuri ennen äitiyslomalle jäämistään. Muutamaa kuukautta myöhemmin yksi murhaaja vaatii häntä vieraaksi vankilaan, vain Amaialle hän kertoo missä murhatun ruumis on. Ruumislöytö herättää entistä enemmän kysymyksiä. Mitä kummaa naiselle on tapahtunut? Yhtäkkiä poliisilla on käsissään joukko tapauksia, jotka oli jo loppuunkäsitelty. Niissä on kuitenkin liikaa yhdistäviä tekijöitä, ja lisäksi ruumiit viittaavat suoraan Amaiaan. Niinpä käynnistetään uusi tutkimus, joka vie Amaian kollegoineen ihmismielen ja mytologian pimeimmille poluille. 

Tilanne on erityisen stressaava Amaialle, joka potee huonoa omaatuntoa sekä työn että perheen takia. Onko hän huono äiti, kun piipahtaa kotona ruokkimassa lapsensa ja palaa murhaajajahtiin? Onko hän huono poliisi, koska murhaaja on kiinnostunut hänestä ja osoittaa tekonsa hänelle? Mitä sellaista murhaaja tietää hänestä, mitä hän itse ei tiedä?

Salazar jäykistyi hetkeksi käydessään tietoja uudelleen läpi. Nainen oli syntynyt Berroetassa, pienessä, vähän yli sadan asukkaan kylässä, joka oli vain kahdentoista kilometrin päässä Elizondosta, ja luonnollisestikin kuului Baztanin alueeseen. Faktan kirkkaus miltei huimasi häntä. Amaia hengitti syvään vapautuen paineesta, joka oli kasvanut viimeisten tuntien aikana. Hän vilkaisi ympärilleen etsien tyhjän toimistohuoneen hiljaisuuden keskeltä jotakuta, jonka kanssa olisi voinut jakaa löytönsä ja huolensa, sillä Amaia ei suinkaan ollut helpottunut sen takia, että hänen epäilyksensä oli osunut oikeaan. Hän oli tietoinen siitä, että tuo pohjaton rotko johon hän nyt kurkotteli, oli ollut olemassa kaiken aikaa ja ettei se ollut vähemmän syvä kuin silloinkaan kun hän ei vielä tiennyt sen olemassaolosta. Nyt se oli kuitenkin muuttunut sykkiväksi, polttavaksi todellisuudeksi, joka kutsui häntä vaativasti saman maan sisuksista johon uhrien veri oli sekoittunut, eikä ääni hiljenisi ennen kuin hän saisi kaivettua totuuden esiin.

Kirjassa oli pari pikkuasiaa, jotka häiritsivät minua. Pilkunviilausta, mutta sana "katekeetta" esiintyi ainakin muodoissa "katekeetta" ja "katekeetti", samoin taivutusmuotoja olivat "katekeettojen" ja "katekeettien". Toinen seikka oli Amaia Salazarin nimen käyttö. Noin puolivälissä aloin kiinnittää huomiota siihen, että lähes aina etu- ja sukunimi vuorottelivat. Etunimi tai sukunimi esiintyi peräkkäin korkeintaan pari kolme kertaa, sitten oli vaihto. Se hiukan ärsytti, koska samassa pitkässä kappaleessa oli rimpsua Amaia-Amaia-Salazar-Amaia-Salazar-Amaia-Salazar ja niin edelleen. En tiedä miten Redondo on nimeä käyttänyt, mutta ehkä suomennoksessa olisi voinut olla enemmän joko etunimeä tai sukunimeä, tai vaihtoehtoisesti hän-pronominia nimen tilalla.

Mutta pikkuasioista viis kun muuten kirja on kaikin puolin erinomainen. Kuten aiemmassa osassa, tässäkin pidän persoonallisuudesta. Dekkarigenre on pullollaan makaabereja murhia ja omituisia rituaaleja, mutta Baskimaan murhissa ne ovat ihan omanlaisiaan. Paikallinen kulttuuri uskomuksineen ja myytteineen on voimakkaasti läsnä, paitsi rikoksissa myös alueen asukkaiden arkielämässä. On aivan tavallista nähdä tai kuulla henkiolentoja, uskoa tarot-korttien kertomaan ja uneksia kuolleista niin että keskustelee heidän kanssaan. 

Kirjan tarina on maaginen ja ajaton. En tunne espanjalaista kulttuuria oikeastaan ollenkaan, mutta mitään kliseisiä tai korostuneita kulttuurin piirteitä ei ole. Kitara ei soi, ei pelata eikä katsota jalkapalloa... :) Oikeastaan tapahtumat voisivat sijoittua minne tahansa, ja ajallisestikin melkein mihin tahansa. Kunhan aika on sellainen, missä nainen saa käydä töissä kodin ulkopuolella. 

Amaian äiti on yksi kammottavimmista henkilöhahmoista ikinä, ja Luualttari vihjaa että tulossa on jonkinlainen välienselvittely. Mielenkiinnolla odotan, mitä tapahtuu, mikä äiti oikein on naisiaan. Sarjan kolmas osa on ilmestymässä suomeksi kesällä, kiva ettei tarvitse odottaa sen kauempaa. 

Luualttari menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "kirjassa on yli 500 sivua".

Kirjasta on arvio myös blogeissa Hurja Hassu Lukija, Mummo matkalla ja Kirjasähkökäyrä. 

Dekkariviikko: Dolores Redondo: Näkymätön vartija

Dolores Redondo: Näkymätön vartija
Espanjankielinen alkuperäisteos El guardián invisible (2013)
Suomentanut Sari Selander
Gummerus 2015
476 s.

Näkymätön vartija aloittaa Baskimaan murhat - sarjan. Se ei kuitenkaan ole perinteinen dekkari vaan pikemminkin sukuromaani, jossa suvun asioita puidessa selvitetään samalla rikosta. 

Amaia Salazar on kotikylästään paennut poliisi, joka joutuu palaamaan juurilleen selvittämään murhasarjaa. Teinityttöjä löytyy kuristettuina, ruumiit aseteltuina kuin poseeraamaan. Kuka kylvää kuolemaa kylässä, jossa mytologia ja uskomukset ovat vahvasti esillä? Ovatko kauheat teot ollenkaan ihmisen tekemiä?

Tutkimukset nostavat pintaan Amaian muistoja omasta traagisesta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Mielenterveysongelmainen äiti on aina kohdistanut vihansa Amaiaan, jopa pahoinpidellyt tätä. Amaia on koko ikänsä kärsinyt tästä samoin kuin ongelmallisesta suhteensa etenkin Flora-sisareensa. Paluu synnyinseudulle aiheuttaa sen, että Amaia ei enää voi paeta menneisyyttään, vaan joutuu kohtaamaan kipeät asiat. Kohtaaminen on todella raju.

"Sitä sinä et koskaan tule saavuttamaan", hän kuiskasi hiljaa.

Ei, tytöt eivät olleet pyhimyksiä, he eivät uhraisi itseään nöyrästi alistuen, vaan murhaajan oli riistettävä heiltä henki ja anastatteva heidän sielunsa väkipakolla. 

Amaia poistui Santiagon kirkosta ja käveli hitaasti pihalle. Pimeys ja hyytävä kylmyys olivat autioittaneet kylän keskustan siitä huolimatta, että oli vasta alkuilta. Hän vaelsi hetken kirkon puutarhassa ihaillen jättimäisiä puita, jotka kilpailivat pituudessa kirkontornien kanssa. Hän jäi pohtimaan outoa tunnetta, jonka tyhjät kadut saivat hänessä aikaan. 

Lukukokemus ei ollut ollenkaan tavanomainen. Alussa tykkäsin kirjasta tosi paljon, jossain kohtaa kuitenkin tuli tunne, että nyt menee liikaa jaaritteluksi. Ehkä Engrasi-tädin tarot-kortin esiintyivät liian tiheästi minun makuuni. Sitten kuitenkin kirja imaisi taas mukaansa, ja lopputulema on että pidin siitä paljon.

Tuntuu, että nykyään kaikissa dekkareissa pitää olla päähenkilönä poliisi, jolla on kosolti henkilökohtaisia ongelmia. Niin tälläkin kertaa, mutta Näkymättömässä vartijassa ongelmat ovat hyvin poikkeuksellisia ja lukijan yllättäviä. Menneisyys vaikuttaa Amaiaan tavalla, joka hätkäyttää lukijaa. 

Menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat tarinassa toisiinsa intensiivisesti. Tunnelma on suorastaan käsinkosketeltava, etenkin kun Amaian perhe tulee osaksi rikostutkintaa. Vuosien takaiset kaunat ja yhä kytevät kipupisteet koskettavat lukijaa. Ei voi kuin hämmästellä, miten Amaia selviytyy keskellä repiviä ristiriitoja, joita hän joutuu kokemaan sekä puolisonsa, sukulaistensa että kollegoidensa kanssa. 

Kirjasta julkaistaan yhteispostaus, jossa ovat omani lisäksi mukana blogit Tuijata, Kulttuuri kukoistaa, Kirsin kirjanurkka, Lukutoukan ruokalista ja Nenä kirjassa.