Viola Ardone: Lasten juna

 

Viola Ardone: Lasten juna

Italiankielinen alkuteos Il treno dei bambini (2019)

Suomentanut Laura Lahdensuu

Kansi Laura Noponen

Aula & Co 2022

244 s.

Vuoden 1946 Napoli on sodan runtelema köyhä kaupunki. Monet perheet joutuvat lähettämään lapsensa talveksi rikkaaseen pohjoiseen, koska ruuasta on pulaa. Kaupungin kaduilla kuitenkin huhutaan, että kommunistisen puolueen hankkeessa lapset lähetetään todellisuudessa Venäjälle tai Amerikkaan, orjuuteen eikä rikkauteen. Osa uskoo huhuihin, osa ei. Seitsenvuotias Amerigo sekä muutama hänen ystävänsä ovat lähtijöiden joukossa. Amerigo kokee matkan enemmänkin seikkailuna, mutta perillä Modenassa todellisuus iskee ankarana. Lapset jakautuvat eri perheisiin, eikä yhteydenpito ole helppoa. Kotiin etelään se on vielä vaikeampaa. 

Vähitellen Amerigo sopeutuu pohjoisen elämään. Alku on tietenkin hankalaa, sillä ikävä kotiin on kova ja osa pohjoisen ihmisistä suhtautuu tulokkaisiin karsaasti. Amerigon pohjoisen perhe on kuitenkin varsin mukava, mikä auttaa arkeen asettumisessa. Pian talvi kuitenkin on ohi ja tulee aika palata kotiin. Napoli on yhä köyhä kaupunki, ja Amerigon äiti tuntuu entistäkin surullisemmalta ja etäisemmältä. Poika joutuukin miettimään, missä ja kenen kanssa hän haluaa elämänsä viettää. 

Nyt minusta tuntuu kuin olisin pudonnut hammas. Minun paikallani, siinä. missä olin ennen, on tyhjä kolo, eikä uusi hammas ole vielä edes aluillaan. 

Etsin katseellani rouvaa, jolla on kukallinen leninki, siltä varalta, että hän olisi tällä välin harkinnut tarkemmin ja tulisi takaisin hakemaan minua. Ehkä hän halusi ensin nähdä kaikki lapset, jotta osaisi tehdä viisaan päätöksen - niin kuin Zandraglionalla on tapana sanoa, kun olemme menossa vihannestorille: "Älä ikinä pysähdy ensimmäiselle kojulle!" Ja me todella kiersimme koko korttelin kaikki vihannesmyyjien kojut, jotta voisimme tietää varmasti, keneltä sai kaikkein tuoreimmat hedelmät. Zandragliona lähestyi melonikoria, tarkasteli sitä, haisteli ja lopulta painoin melonin kuorta peukalolla ja etusormella nähdäkseen, oliko hedelmä kiinteä vai jo pilaantunut. Ehkä lasten kanssa voi tehdä samoin, Niitä voi hypistellä ja tarkastella kunnes selviää, ovatko ne sisältä hyviä vai jo pahaksi menneitä. 

Tarina on todella vavahduttava. Suomessa on luettu Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, mutta Lasten juna on muistutus siitä, ettemme ole olleet ainoita. Ja maailmantilanne on yhä sellainen, että lapset joutuvat lähtemään kotoaan. Se on äärettömän surullista. 

Kirjailija on tavoittanut hienosti ja uskottavasti Amerigon ajatukset ja tunnelmat. Kavereiden edessä on oltava rohkea, yksin ollessa voi olla peloissaan. Uusi on sekä kiinnostavaa että huolestuttavaa. Amerigo kokee valtavasti myös ristiriitaisia tunteita. Onko sopivaa viihtyä uudessa paikassa ja perheessä? Saako Amerigolla olla kivaa, kun äiti on yksin etelässä? Saako etelään palattua kaivata pohjoiseen? On hurjaa, mitä asioita vain seitsemänvuotias joutuu päättämään, kuinka paljon vastuuta hän joutuu ottamaan. 

Kirjan viimeinen neljännes sijoittuu 1990-luvulle, siinä aikuinen Amerigo tulee Napoliin ja muistelee menneitä vuosikymmeniä, sitä mitä heillä äitinsä kanssa oli ja myös mitä heillä ei ollut. Jo alkuaan pienestä perheestä on jäljellä vain rippeet, ja yhä Amerigon on mietittävä mitä etelän perhe hänelle merkitsee. 

Pidän tarinan aikuisista. He ihan oikeasti haluavat auttaa köyhiä lapsiperheitä, eikä avustusjärjestöä käytetä kulissina lasten kaltoinkohtelulle. Pelokkaita lapsia lohdutetaan ja heille vakuutetaan, että pohjoisen perheet haluavat heidät oikeasti luokseen, eikä perheitä ole pakotettu.  

Lukukokemusta on vaikea sanoittaa, tulee olo että omat sanat eivät pysty tavoittamaan sitä, mitä lukiessa koin. Vaikka sivuja ei ole valtavaa määrää ja vaikka tarinan pääasiallinen tapahtuma-aika on lyhyt, on tarina syvästi koskettava ja jäljen jättävä. Unohtumaton. 

Lasten juna on luettu myös muun muassa blogeissa Kirjaluotsi, Donna mobilen kirjat ja Luetut.net. 

Kirja joka maasta -haasteeseeni kuittaan Italian.