Tulossa: Turun kirjamessut

 

Pian se on täällä, yksi syksyn kohokohdista eli Turun kirjamessut! Olen mukana viidettä kertaa. Yleensä olen ollut vain yhden päivän, mutta tällä kertaa varasin hotellihuoneen ja olen paikalla perjantain ja lauantain. Näin jo viime yönä unta hotellihuoneestani :D Kiitokset pääsylipusta messuorganisaatiolle! 

Perinteisesti olen tehnyt messuille suunnitelman, ja yhtä perinteisesti se tulee menemään pieleen. Yksi iso tekijä on yläkoulun ja lukion oppilaiden tekemät haastattelut, joista en tiedä ennen messuille menemistä että kuka ja milloin on haastateltavana. Aina voi myös tulla peruutuksia. On todennäköistä jäädä suustaan kiinni tuttujen kanssa. Mutta tältä näyttää messuviikonloppu näin ennakkoon:

Perjantai 29.9.

10.30 Riikka Sandberg ja kirjansa Ørja sekä Mari Lindqvist ja Hiilellä piirretty talo
11.00 Suonna Kononen (en ole hänen kirjojaan lukenut mutta ne kiinnostavat kovasti)

11.30 Anni Kuu Nupponen ja Sydänmeri sekä Mia Myllymäki ja Huomistarhuri

12.00 "Sinä tanssit kuin rautalangalla" - Eino Leinon runoon perustuva tanssiteos

12.30 Dess Terentjevan Freestyle

13.00 Avajaiset

13.30 Leena Lehtolainen& Arttu Tuominen

14.00 Jani Saxell & Maritta Lintunen tai Jussi Simola & Kaisu Tuokko tai Satu Taskinen & Hanna Weselius

16.00 Kirjasomen avajaiset

Jaa, missähän välissä sitä syö päivän aikana... 

Lauantai 30.9.

10.10. Saippuakuplakuiskaus 

11.30 Minna Rytisalon & Tommi Kinnusen Huokauksia luokasta

12.00 Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus & Mooses Mentula: Toiviokoski

12.30 Saako kirjastossa tanssia? -paneelikeskustelu 

13.00 Satu Rämö: Rosa ja Björk 

14.00 Puolueet kirjailijoiden tentissä

14.30 Saimi Hoyer

15.00 Hannele Jyrkkä, Tero Saarinen ja Jorma Uotinen

16.10 Tanssiesitys ELEMENTIT

16.30 Jorma Uotinen

Postauksen kuva on ladattu messujen nettisivulta, ihan vain siksi kun Turun Messukeskuksen media-sivu ohjaa kysymään ajankohtaisia logoja projektikoordinaattorille, ja sitä en nyt ehdi tehdä kun halusin ehtiä kirjoittamaan postauksen ennen messujen alkua. 

Olen muuten puhunut kirjabloggaamisesta kirjastoalan opiskelijoille muutaman kerran, ja aina kysymysten joukossa on ollut että mitä bloggaamalla tienaa. Ja joka kerta vastaan että ei mitään. Toki pääsen tänäkin vuonna messuille sisään ilmaiseksi, ja someväelle on oma tila käytössä, mutta junaliput, hotellihuoneen, syömiset ja kirjaostokset maksan itse. Eli miinuksella mennään niin että heilahtaa! Mutta keksin äkkiä lukuisia huonompia asioita, mihin voisi rahansa tuhlata :) 

Valérie Perrin: Vettä kukille

Valérie Perrin: Vettä kukille

Ranskankielinen alkuteos Changer l'eau des fleurs (2018)

Suomentanut Saara Pääkkönen

WSOY 2023

473 s.  

Ensin Violette Toussaint oli miehensä kanssa puominvartijana, tarkoittaen sitä että Violette hoiti paitsi kodin myös jokaisen puomin noston ja laskun. Kun Ranskan viimeinen käsikäyttöinen puomi automatisoitiin, Toussaintit menettivät työpaikkansa. Pian Violette löysi heille uuden toimen hautausmaanhoitajina, tarkoittaen sitä että Violette hoiti paitsi kodin myös hautausmaan. 

Yhtäkkiä Philippe katosi, ja sen jälkeen Violette on hoitanut hautausmaata yksin. Hän tuntee sen vainajat mutta myös haudoilla käyvät omaiset. Hänen elämänsä on hyvin pitkälti hautausmaalla, ja ystäväpiirikin liittyy siihen. Pappi, haudankaivajat, hautausurakoitsijat - siinäpä se. 

Kunnes eräänä päivänä Violetten oveen koputtaa mies, jolla on kummallinen pyyntö. Hänen äitinsä haluaa tulla haudatuksi juuri tälle hautausmaalle, tietyn miehen viereen. Tästä käynnistyy liki viisisataasivuinen tarina yksinäisyydestä, hylätyksi tulemisesta, kaipauksesta, menetyksistä, surusta - mutta myös ystävyydestä ja rakkaudesta. Tarinassa on sekä haikeutta että lämpöä.

Minä keksin itselleni suojelusenkelin. Syntymäni päivänä enkeli vain ehti paikalle vähän myöhässä. Ja sitten minä kasvoin isoksi. Ymmärsin, ettei suojelusenkelini koskaan saisi vakituista työsopimusta, että hän useinkin kolkuttelisi työvoimatoimiston ovelle ja, niin kuin Brel laulaa, ryyppäisi "pahaa viiniä joka ilta". Minun robertconradini ei ikääntynyt arvokkaasti.

Leppäkerttu-urakka pitää minut kiireisenä kymmenen päivää, jos en tee mitään muuta. Jos ajankohtaan ei satu hautajaisia. Kun sijoittelen leppäkerttuja ruusupensaisiin yksi kerrallaan, minusta tuntuu kuin avaisin ovet auringolle, päästäisin sen sisään hautausmaan jokaiseen kolkkaan. Kuin antaisin valolle valtuutuksen tai kulkuluvan. Sehän ei estä ketään kuolemasta huhtikuussa tai käymästä luonani vierailulla.

En taaskaan kuullut hänen tuloaan. Hän on selkäni takana. Julien Seul tarkkailee minua liikkumattomana. Kauanko hän on seissyt siinä? Hän puristaa äitinsä uurnaa rintaansa vasten. Hänen silmänsä säkenöivät kuin kuuran peittämä musta marmori talviauringossa. En saa sanaa suustani.

Hänen näkemisellään on minuun sama vaikutus kuin vaaleanpunaisella silkkualushameella mustan villamekon alla. En hymyile, mutta sydämeni jyskyttää kuin lapsi juuri suljetun lempileipomonsa ovella.

Ai että mikä kirja! Tarina on kauhean surullinen mutta silti huikean kaunis. On todella koskettavaa lukea, kuinka Violette tuntee niin uudet kuin hautausmaalla pidempään olleet vainajat, kuinka hän arvostaa jokaisen elämää. Hänellä on oma taakkansa kannettavana, taakka joka sitoo hänet sinne missä hän on. Hänen elämäntarinansa purkautuu pikkuhiljaa, vetäen lukijan lempeästi mutta päättäväisesti mukaan kiviselle polulle. 

Helmet-lukuhaasteessa täytän kohdan 30, "kirja on ollut ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi". Ranskassa se on ollut paitsi ehdolla myös voittanut palkintoja. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Kirjat kertovat ja Kirjasähkökäyrä. 

Aslak Nore: Meren hautausmaa

 

Aslak Nore: Meren hautausmaa

Norjankielinen alkuteos Havets kirkegård (2021)

Suomentanut Aki Räsänen

Gummerus 2023

480 s. 

Aslak Noren ensimmäinen suomennos kiinnosti esittelytekstin perusteella kovasti. Kun aloin sitä lukea, olin ensimmäiset sata sivua hämmentynyt. Missä ovat takakannessa mainitut Hurtigrutenin haaksirikko vuonna 1940 ja kadonnut käsikirjoitus nykyhetkessä? Miksi tarina alkaa Libanonista ja miksi vähän myöhemmin ollaan jossain päin Lähi-itää? Tarinan edetessä kaikki aikakaudet ja paikat sitten kyllä limittyvät yhteen ja antavat selityksen ihmettelyihini. 

Falckin suku on jakautunut kahteen haaraan. Isoisä Thorin ensimmäisestä avioliitosta syntyi Per, ja tämä sukuhaara on asettunut Bergeniin. Toinen avioliitto Veran kanssa synnytti Olavin, joka asuu pääkaupunkiseudulla ja on toisen sukuhaaran mahtimies. Entinen ministeri on nyt SAGA-säätiön voimahahmo, jolla on yhä valta hyppysissään. Kun Vera tekee itsemurhan, siitä käynnistyy pitkä ja monitahoinen tapahtumaketju. 

Veran lapsenlapsi Sasha kuulee kadonneesta käsikirjoituksesta ja kiinnostuu sukunsa historiasta. Vuoden 1940 haaksirikko oli yksi merkittävä tapahtuma, mutta jotain on tapahtunut myös vuonna 1970. Mitä salaisuuksia suvussa on piiloteltu kaikki vuosikymmenet? Onko mahdollista kaivaa kaikki esiin? Ja onko mahdollista, että esiin tulee jotain sellaista, jonka olisi ollut parempi pysyä piilossa? 

"Vera kirjoittaa aika isoista asioista", Johnny sanoi. "Etenkin sinuun ne varmaan vaikuttavat voimakkaasti."

Sasha nyökkäsi. "Tavallaan minusta tuntuu, että lukiessani opin tuntemaan isoäidin ensimmäistä kertaa. Mutta vaikka ymmärrän häntä nyt paremmin, on monia asioita, joita en tajua."

"Kuten sitä, että hän vihasi miestään?"

"Esimerkiksi, vaikka minusta onkin aina tuntunut siltä, kun Iso-Thorista on puhuttu. Ja se, että hänen äitinsä on kuollut jo kaksi vuotta ennen matkaa. Niin pitkälti kuin muistan, suvussa on kerrottu tarinaa, että Vera lähti pohjoiseen perheensä kanssa hyvästelläkseen sairaan äitinsä. Mitä sodan aikana tapahtui? Tiedän vain, että Vera pääsi Ruotsin puolelle vuonna 1944. Isä oli liian pieni muistaakseen sitä. Ne vuodet ovat valkoinen läikkä kartalla."

Johnny imaisi posket lommolla savukettaan. "Oletko varma, että haluat jatkaa tätä?"

"Mitä tarkoitat?"

"Kyse on sinun suvustasi, ei minun."

"Aikalaistodistajat ovat poissa. Jos näihin asioihin joskus saadaan selvyys, niin nyt. Olen varmempi siitä nyt kuin ennen käsikirjoituksen lukemista."

"Sitten emme saa jäädä junasta", Johnny sanoi ja näpäytti puoliksi poltetun tupakkansa lumikinokseen juuri ajoissa ojentaakseen Sashalle kätensä ennen kuin ovi sulkeutui ja juna liukui hitaasti asemalta.

Olen myös lukemisen jälkeen hiukan hämmentynyt. Sukusalaisuuksien selvittäminen on kyllä mukaansatempaavaa, mutta tuntuu että tarinassa on liikaa tavaraa. Mukana on niin natseja, Afganistania, Kurdistania, vankilaa, elämäkertaprojekti... Ihmisiä on runsaasti, ja osa heistä jää todella etäisiksi, kuten Sashan sisko Andrea tai HK, josta en kirjan luettuanikaan tiedä että kuka hän oikein on. Jotkut henkilöt esiintyvät matkan aikana kerran pari lyhyesti, kunnes selviää että oikeasti heidän merkityksensä tapahtumakulkuun on tosi iso. Suurin ongelmani taitaa olla se, että en pidä päähenkilöstä. Mielestäni Sashan käytös on koko ajan jotenkin töykeää. 

Instagramista luin jostakin postauksesta että Meren hautausmaa aloittaa Falckin suvusta kertovan sarjan, kirjassa sitä ei sanota mutta näin todella voi olla. Toivottavasti seuraava osa on Perin pojan Hansin elämästä, hänellä on isohko rooli tässä kirjassa ja hänen seurassaan viettäisin mielelläni enemmän aikaa. Hän tuntuu koko porukan inhimillisimmältä; vähiten kierolta ja omahyväiseltä. 

Tämä on luettu myös blogissa Luetut.net.

Katy Brent: Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä

 

Katy Brent: Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä

Englanninkielinen alkuteos How to Kill Men and Get Away With It (2022)

Suomentanut Hanna Arvonen

Kansi Caroline Lakeman 

HarperCollins Nordic 2023

351 s. 

Kirjavuoteni yksi suurimmista iloisista yllätyksistä on ollut Katy Brent. Uutuusteoksen Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä kansi viittaa kepeähköön menoon, eikä takakansitekstikään kerro kuinka syvälle "hulvaton ja kammottava kostotarina" lopulta menee. 

Kitty Collins on somejulkkis, influensseri, joka asuu Lontoon hienostoalueella ja elää Instagram-postaustensa tuloilla. Hän on kaunis, suosittu ja rikas, kuten hänen kolme parasta ystäväänsäkin. Kittyllä on kuitenkin pimeä puoli. 

Erään baari-illan jälkeen yksi seurueen miehistä seuraa Kittyä ja käyttäytyy uhkaavasti. Vähän vahingossa Kitty tappaa tämän. Hän huomaa ettei tappaminen herätä hänessä kauhua, oikeastaan hän on iloinen että kaduilla on yksi ahdistelija vähemmän. Pian hän alkaa saalistaa. Samaan aikaan hän ylläpitää somekuplaa täydellisestä elämästään. Joku kuitenkin tietää hänen salaisuutensa. 

Ongelma tässä on se, että vaikka olen tottunut toimittamaan kuolleita ruumiita ulos asunnostani, en ole itse asiassa ikinä joutunut viemään yhtään ruumista sisään. Enkä missään tapauksessa haluaisi tehdä sitä keskellä kirkasta päivää. 

(...)

Vilkaisen takapenkille, ja kiitos Luojan (tai jonkun muun), en osaa pitää autoani siistinä. Takapenkki on periaatteessa minun hätävaatevarastoni. Aina on mahdollista, että kaikkien aikojen katastrofi iskee jossain tapahtumassa ja joku ilmestyy paikalle samassa Guccin mekossa kuin minä. Vaikka stylisti olisi vannonut, että se on ainoa kappale. Pointti joka tapauksessa on, että minulla on autossa runsaasti hattuja, viittoja ja takkeja. Ja nyt minun täytyy päästää luovuuteni valloilleen. Ajan Chelseaan, pysäköin Evoqueni maanalaiseen parkkihalliin ja ryhdyn hommiin. 

Asetan ylisuuren Miu Miun kalastajanhatun Danielin päähän (kiitos, ysärin paluu) ja kiedon Madeleine Thompsonin huivin hänen ylävartalonsa ympärille. Sitten muistan nähneeni rullaluistimet tavaratilassa, kun työnsin Joelin matkalaukun sinne. Niistä on apua.

Daniel Rose ei näytä vain tyylikkää(hkö)ltä, häntä on myös paljon helpompi liikuttaa. 

Tykkäsin tästä enemmän kuin ennalta oletin. Tuntuu että niin kovin usein Kittyn ikäiset ja näköiset naiset tuskailevat kirjoissa biologisen kellon kanssa tai jahtaavat rikasta miestä, tai ovat "hupsuja" ilman omia ajatuksia tai mielipiteitä. Kitty on määrätietoinen, tarvittaessa laskelmoiva, toisinaan suorastaan tunnekylmä, samalla kun hän välittää ystävistään suuresti. Hän mainostaa somessaan kahvikoneita ynnä muita luksustuotteita niitä koskaan kokeilematta, mutta osallistuu myös pakolaisteemaiseen hyväntekeväisyystapahtumaan tai vegaaniravintolan avajaisiin. Hahmon ristiriitaisuus on kiehtovaa. Kitty on samaan aikaan rakastettava ja pelottava. 

Kittyn seksielämän kuvausta olisi ehkä voinut olla vähemmän, mutta muuten tarina on oikein vetävä. Toki, kun joku murhataan jo kahdella ensimmäisellä sivulla, niin lukija väkisinkin haluaa tietää mistä oikein on kyse. 

Kirjan kansi on ihan täydellinen, verta hameessa ja kengissä mutta eteenpäin vaan! Kirjassa kaikki ei ole kuolemanvakavaa, mutta on sen huumori kuitenkin aika mustaa. Juuri sellaista vinksahtanutta huumoria josta minä tykkään, josta voi miettiä että onko tälle soveliasta nauraa. 

Karin Collins: Säilyt sydämessäin

 

Karin Collins: Säilyt sydämessäin 

Ruotsinkielinen alkuteos Snart har sommarn blommat ut (2022)

Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Kansi Emmi Kyytsönen

S&S 2023

427 s. 

Hanko, toukokuusta 1939 maaliskuuhun 1940. Kevään kepeys vaihtuu kesään ja sodan uhkaan, edelleen syksyisiin lähtöihin, talven pommituksiin ja uuden kevään tuomaan rauhaan. Rauha tarkoittaa kuitenkin kaiken muuttumista.

Hjalmar on kalastaja, joka elää yksinkertaista mutta kohtalaisen hyvää elämää vaimonsa, poikansa ja pojanpoikansa kanssa. Toinen hänen pojistaan on kuollut, samoin miniä. Elossa oleva poika on vajonnut synkkyyteen. Hjalmar melkeinpä toivoo, että Berndt harrastaisi satunnaista humaltumista ja hukuttaisi surujaan alkoholiin. Sen sijaan tämä kävelee, illasta toiseen.

17-vuotias Aino työskentelee kesäloman ajan kaupassa. Yhtenä päivänä hän törmää Berndtiin ja rakastuu heti. Mutta voiko seitsemän vuoden ikäerosta ja toisen suunnattomasta surusta päästä irti ja luoda uutta? 

Disa luotsaa pensionaattia ja kärsii vaihdevuosista. Levottomuus ja öinen polttelu ajavat hänet pyörän selkään ja mereen uimaan. Samalla hän pelkää, että joku näkee. Kylpylävieraita ei sovi järkyttää yöllisellä kulkemisella, vaan kaiken pitää vaikuttaa täydelliseltä. 

Kuukausien kuluessa kolmen päähenkilön tiet kohtaavat lyhyesti. Heistä kukin katsoo Hankoa omasta näkökulmastaan ja elämänkokemuksestaan, samoin suhtautuminen sotaan vaihtelee. Vajaan vuoden aikana tapahtuu monenlaista kasvamista ja oman polun vahvistumista. 

Jälkeenpäin Hjalmar ei muista, mitä seuraavaksi tapahtui. Hän muistaa katkonaisia, yksittäisiä kirkkaita hetkiä, mutta enimmäkseen kaikki on verhoutunut menetyksen kylmään usvaan. 

Hän tietää lähteneensä. Hän kääntyi kannoillaan tuntematta enää jalkojen väsymystä tai keuhkojen kirvelyä. Oli päästävä pois, kauas. Kun katsoi autiota mustaa maata siinä, missä lapsuudenkodin olisi pitänyt olla, tuntui kuin olisi tarkastellut verta vuotavaa haavaa omassa vatsassaan, eikä hän kestänyt sitä.

Hän käveli. Takaa kuului ääniä, Ada Sjösten huusi häntä nimeltä, Backman mutisi ja musta pystykorva haukkui, mutta Hjalmar ei kuunnellut. Hän vain käveli, pani töppöstä toisen eteen, tuijotti valkeaa maata ja antoi kenkien alla rasahtelevan hangen äänen täyttää mielensä. 

Hän käveli. Tammisaareen, hän ajatteli. Tammisaareen. Ei hän sinne halunnut, mutta sinne hän ensimmäiseksi päätyisi, jos lähtisi Hangosta jalkaisin pois. Ja pois hän juuri tahtoi päästä. Pois kaupungista, jossa hänellä ei enää ollut kotia, pois pommien ja tulipalojen ja hävityksen keskeltä.

Sitten takaa kuului tuttu ääni.

Pidin, tämä oli koskettava tarina joka vei mukanaan heti alusta asti. Päähenkilöt ovat erilaisia mutta kaikki kiinnostavia. Kukin kantaa murheitaan mutta arjesta löytyy myös iloja. Vaikka eletään synkkiä aikoja, toivottomuus pysyy poissa. Halu selviytyä on vahva, kukaan ei nujerru. 

Hanko on itselleni ympäristönä vieras, haluaisin siellä kyllä käydä joskus. En osaa sanoa, miten lukukokemus olisi muuttunut, jos tuntisin sitä edes hieman. Kaupunki ei nouse niin vahvasti esiin että se olisi itsessään yksi päähenkilö, mutta sen tärkeys henkilöhahmoille tulee selväksi. Se on koti, jota ilman ei voi edes kuvitella olevansa. Mutta sota ei kysele, mitä ihmiset haluavat. 

Etulieve kertoo tämän aloittavan "Hankoon sijoittuvan historiallisten romaanien sarjan", onpa mielenkiintoista aikanaan lukea mihin aikaan ne sijoittuvat ja ketkä henkilöistä ovat mukana. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 5, "kirjassa ollaan maan alla". Eihän siellä koko aikaa olla, mutta pommisuojissa useampaan kertaan. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on rakastuminen.

Säilyt sydämessäin, jonka mielestäni olisi voinut suomentaa jollain toisella nimellä, on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjasähkökäyrä, Amman lukuhetki ja Kirjan jos toisenkin.