Satu Rämö: Rósa & Björk

 

Satu Rämö: Rósa & Björk

WSOY 2023

360 s. 

Olin yksi niistä harvoista, jotka eivät hurahtaneet Satu Rämön dekkarisarjan esikoiseen Hilduriin. Sen kanssa minulla ongelmana oli tylsistyminen. Kun ystäväni kysyi muutama viikko kirjan lukemisen jälkeen, kuka murhaaja oli - hän kuunteli silloin äänikirjaa eikä olisi malttanut odottaa loppuun - sanoin etten muista. En muistanut myöskään ketkä kuolivat ja miksi. Ja koska olen sekä lukenut paljon Islanti-aiheisia tietokirjoja että lomaillut siellä kolmesti, eksotiikka puuttui. Rósa ja Björk kiinnosti, koska lukemissani arvioissa sitä poikkeuksetta sanottiin ykkösosaa vetävämmäksi. Ja sitä se oli myös minulle.

Hildur on parin kuukauden työkeikalla Reykjavíkissa, mutta tulee kesken kaiken hälytetyksi takaisin Ísafjörđuriin. Paikallinen kunnallispoliitikko on murhattu hiihtoladulle. Uhri oli elämänsä aikana ehtinyt olla mukana monenlaisessa kähminnässä, joten potentiaalisia murhaajia riittää. Hildur ja Jakob näkevät tutkimuksissaan islantilaisen politiikan nurjaa puolta, eikä vältytä yhteiskunnan muiltakaan ongelmilta. 

Takaumissa palataan aikoihin vähän ennen ja jälkeen Hildurin siskojen katoamisen. Näkökulma on tyttöjen äidin Rakelin. Pieni pala kerrallaan rakentuu kuva siitä, mitä Rósalle ja Björkille tapahtui ja miksi. Samalla avautuu näkymä Hildurin elämänpolkuun. 

Ilma oli kolea, mutta hänen olonsa tuntui poikkeuksellisen hyvältä. Vierailu Bjarnin maatilalla oli mennyt hyvin, ja hän oli saanut murhatutkinnan kannalta oleellista tietoa. Hän koki onnistuneensa ja saaneensa aikaan jotain merkittävää. Eikä kyse ollut vain tästä yhdestä päivästä. Jakob tunsi voivansa muutekin niin paljon paremmin nyt kuin muutama kuukausi sitten, jolloin hän oli saapunut Islantiin. 

Ehkä se johtui maan seesteisistä, mieltä tasoittavista maisemista. Tai siitä, että hän oli tehnyt heti jotain, jolla oli väliä muille ihmisille. Hän oli luonut itselleen uuden tilan ja roolin. Erityisen onnekas Jakob koki olevansa Hildurin ystävyydestä. Jakob oli heti huomannut, että Hildurissa oli jotain erityistä. Hänen kollegansa oli älykäs, oikeudentuntoinen ja aito. Hildurin huonovointisuutta oli vaikea ulkopuolisten nähdä. Jakob oli miettinyt asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että vahvan ulkokuoren takia ulkopuolinen ei nopeasti katsoessa nähnyt mitään, mikä olisi ollut poissa paikaltaan. Ehkä vain toinen, jolla oli ollut vaikeuksia, pystyi näkemään sellaisia asioita. Oli miten oli, heistä oli tullut nopeasti läheisiä ystäviä. 

Hildur oli vaikuttanut äsken niin työhönsä uppoutuneelta, että Jakob ei ollut halunnut keskeyttää häntä. Jakob ehtisi kertoa asiasta huomenna. Tänään hän oli nimittäin saanut todella hyviä uutisia. 

Sankka sumu oli kerrostunut meren päälle niin paksuksi vaipaksi, että oli mahdoton sanoa, minne taivaan ja maan raja oli asettunut. Hänestä tuntui kuin hän seisoisi maailman reunalla.

Islantia pidetään kovin idyllisenä paikkana, mutta tässä tarinassa nähdään monet nurjat puolet. Ei väliä sillä että kaikissa kylissä tunnetaan kaikki asukkaat, päihteet ja (perhe)väkivalta löytävät tiensä minne vaan. Eikä saaren tarunhohtoisuus suinkaan hillitse mammonan ja oman edun tavoittelua. 

Tykkäsin tästä, yksi tärkein tekijä siihen on ihmisten tavallisuus. Salaisuudet ja arjen ongelmat ovat ihmisen kokoisia, sellaisia mitä voi olla kenellä tahansa. Mutta koska yhteisöt ovat pieniä, julkisivua pidetään yllä kynsin hampain. 

Poliisilaitos pyörii Hildurin, Betan ja Jakobin voimin, joten keskinäistä nokittelua ja arvovaltataistelua ei ole. On aina virkistävää, kun poliisit eivät ole päihdeongelmaisia tai urheiluhulluja tai aina vaatteet ja hiukset ojennuksessa. Isossa roolissa olevia henkilöitä on vähän, joten on tilaa tutustua heihin. 

Ykkösosa tuntui paikoin tietokirjamaiselta, tämä ei. Hetken pelkäsin että nytkö taas lähtee, kun alkoi juttu kolmestatoista joulupukista. Onneksi ei, vaan tarinan osaksi riittää juuri sen päivän joulupukki ja muut jäävät sivuun. Paikallisia legendoja on yhä mukana - ja niitä täytyykin olla - mutta nyt ne tuntuvat luontevalta osalta tarinaa. Lukijalle ei osoitella että katsokaas kun täällä on tällaisia ja tällaisia ihmeellisiä ja kummallisia juttuja. 

Mielenkiinnolla odotan syksyllä ilmestyvää kolmatta osaa Jakobia. Mieltä kutkuttaa myös ajatus, että noinkohan sarja loppuu kolmeen, vai jatkuisiko pidempään. Tässä vaiheessa minulla on sellainen olo, että henkilöistä ja Ísafjörđurista ei ole otettu vielä läheskään kaikkea irti, vaan aineksia olisi jäljellä vielä enemmän kuin yhteen kirjaan. 

Rósa ja Björk on luettu esimerkiksi blogeissa Kirja hyllyssä, Luetut.net ja Kirjahilla.

Helmet-lukuhaasteessani tämä sopii enää vain kohtaan 49, "kirja on julkaistu vuonna 2023". Olen jo ehtinyt täyttää kohdat 8, "kirja kertoo pienestä kaupungista", 15, "kirjan nimessä on ja-sana" sekä 42, "kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa".

Loppuun vielä muutama reissukuva :)

Matkalla Länsivuonoille. Seuraavalla kerralla paistoi aurinko - ei osattu ystäväni kanssa päättää oliko parempi vai huonompi juttu nähdä millainen pudotus tien vieressä on :D 

Leirintäalue Ísafjörđurissa

Látrabjargin lintukallio. Elokuun lopussa linnut olivat jo lähteneet pois. 

Leiripaikka Länsivuonoilla 

Uutta laavaa etelässä.