Valokuvat ja piirrokset Jan Svenungsson
Otava 2000
181 s.
Voi sitä riemua, kun tajuaa törmänneensä helmeen ihan sattumalta! Tässä tapauksessa kävin läpi kirjastomme aikuisten kaunokirjallisuutta kirja kerrallaan etsien poistettavaa. Kun käsiin osui Yhdeksän pyramidia, kiinnostuin välittömästi.
Nimetön kertoja on saanut muutama vuosi aiemmin idean yhdeksästä pyramidista, jotka rakennettaisiin yhdeksästä eri elementistä yhdeksään eri kaupunkiin. Krakovan pyramidi olisi tehty maasta, Prahan tulesta, Brysselin savusta, Santiago de Compostelan valosta, Avignonin ilmasta, Bolognan ajasta, Helsingin jäästä, Bergenin lumesta ja Reykjavikin vedestä. Jokainen pyramidi kuvaisi juuri sen kaupungin olemusta, tai ehkä pikemminkin sitä miten kertoja kunkin kaupungin kokee. Idea toteutuu, ja kevätpäiväntasauksena jokaisen pyramidin luona järjestetään avajaiset. Kolmihenkinen työryhmä matkustaa yhden vuorokauden aikana pyramidilta toiselle. Aikataulu on tiukka, matkasta tulee raskas. Matkan aikana kerrataan rakennusprojektien vaiheita ja sitä, miten kukin paikka on valittu. Samalla käsitellään sitä, mitä sitten kun unelma on toteutunut.
Siitä oli kaksi vuotta ja kolme kuukautta, tai sitten paljon enemmän. Kuka itsensä voi pohjaa myöten tietää, mutta siitä olen varma ettei yksikään elementeistä tullut kerralla valmiina mieleen. Joistakin palasista se alkoi, tai kuvista, kuvien palasista.
Rakentamisen aikana oli moni kysynyt että mistä ihmeestä tuollainen idea voi edes juolahtaa mieleen. Kenellekään en ole kunnolla vastannut, kysyjiä kyllä on riittänyt. Jo pyramidien rakentaminen kesti kauan ja vielä kauemmin rakentamisen valmistelut, kaikkien kymmenien lupien anelu ja sopimiset ja rahankeruu. Joka kerta on saanut selittää, valehtelua se on aina. Ei tällaisia rakennuskohteita olisi totta puhumalla saanut edes käynnistettyä vaan ne olisivat karahtaneet alkuunsa kiville.
Jos olisi mennyt sanomaan kuinka pienten palasten, pienten omien kuviensa, kuvien palasten vuoksi oli lähtenyt kaikkeen tähän, niin hulluna ja höpöttäjänä olisi pidetty. Sen sijaan että olisi puhunut totta, oli viranomaisille ja rahoittajille täytynyt kertoa niistä hienoista ja ylevistä eurooppalaisiin arvoihin, kulttuurihistoriaan ja taiteelliseen hahmottamiseen liittyvistä lähtökohdista, joitten vuoksi oli halunnut katsoa yhdeksän elementin läpi ja saattaa ne myös näkyviksi, niin että kaikki muutkin jotka halusivat, voisivat katsoa ja nähdä.
Lähdin lukemaan uteliaana ja jännittyneensä, mietin että miten kummassa esimerkiksi valosta tai ajasta voi rakentaa pyramidin. En osannut ollenkaan kuvitella, millaisia ne olisivat. Jokaisen pyramidin kohdalla kerrotaan, miten se on tehty mutta myös miten on valittu paikka missä se on. Yhdenkään kohdalla en pettynyt. Jokaiseen pyramidiin liittyen kirjassa on aukeama, jonka toisella sivulla on Jan Svenungssonin piirros pyramidin rakenteesta ja toisella sivulla on valokuva sen sijoituspaikasta.
Myös vuorokauden kestävä matka kaupungista toiseen on jännittävää seurattavaa. Miten siirtymät sujuvat, pitääkö aikataulu, tuleeko yllätyksiä tai viivästyksiä? Aikataulu on tiukka ja matkanteko raskasta, lisäksi kolmikolla on keskinäistä skismaa. Minäkertoja ei tunnu arvostavan toisten panosta tarpeeksi, etenkin rakennusmestari Martin kanssa tulee kränää. Arkkitehti Silla yrittää pitää homman kasassa.
Vaikka matkalla on kiire, on jokaisen pyramidin luona aikaa pysähtyä hetkeksi. Lukija pääsee mukaan niin ideoinnin kuin toteutuksen vaiheisiin, kenties toivoen että tällainen projekti olisi joskus oikeasti toteutettu.
Kirja on ilmestynyt jo vuonna 2000, mutta aika ei ole haalistanut tarinaa yhtään, aivan hyvin se voisi olla tältä vuodelta.
Helmet-lukuhaasteessani tämä sopi kohtaan 29, "kirjassa on minä-kertoja".
Kävelin spiraaliparvekkeet alas hiljaisena. Olin ylpeä että sellaisen suuren ja upeasti loppuun asti tehdyn rakennelman olin pystynyt alulle saattamaan, mutta samalla siinä oli mukana menettämistä koska tämäkin olisi itseltä kohta ohi. Aika oli sellainen asia että siitä tulee sisälle apeus ja kaipuu johonkin, niin kuin yhtä aikaa olisi sidottu taaksensa raskaaseen ja eteensä valoon, tai ylöspäin, tai minne tahansa koska ei ajassa ole suuntia, mutta jonnekin kohti ajan virtaamista. Niihin molempiin, taaksensa ja eteensä, olisi sidottu langoilla tai juovilla, samanlaisilla ehkä kuin auringonsäteet näkyvät pölyä vasten tai pöly näkyy aurinkoa vasten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti