Kansi: Laura Lyytinen
Tammi 2013
237 s.
Olen katsellut Khao Lakin sydämiä useamman kerran. Sen kansikuva on kaunis mutta ehkä hiukan pelkäsin kirjan olevan raskasta luettavaa. Sitä se on, mutta ei liikaa.
15-vuotias Emma matkustaa isoäitinsä sekä tätinsä ja tämän poikaystävän kanssa Thaimaahan. On tullut aika palata Khao Lakiin, paikkaan jossa tsunami vei Emman perheen. Tällä kertaa hyökyaalto vyöryy Emman mieleen, kun hän jättää jäähyväiset vanhemmilleen, pikkuveljelleen ja isovanhemmilleen. Hän muistaa tuolta reissulta paljon pelkoa ja surua, mutta myös iloisia hetkiä ennen katastrofia.
Emmalla ja isoäidillä on matkallaan toinenkin tehtävä; he haluavat löytää miehen joka auttoi Emman puuhun ja siten esti tätä hukkumasta. Tehtävä on vaikea, miltei mahdoton, ja aikaa vain kaksi viikkoa. Silti täytyy yrittää.
Thaimaassa on myös ruotsalainen Lukas, joka menetti äitinsä ja veljensä. Suru lähentää nuoria, mutta samalla he saavat muistutuksen siitä että on katsottava myös eteenpäin, ei vain taaksepäin. Suru ja kaipaus pysyvät aina, mutta niitä pystyy käsittelemään ja hallitsemaan. Aika arpeuttaa haavat, ja elämä kantaa.
- Äiti, sano tuolle ääliölle, että lopettaa.
- Aapo, lopeta se pelleily.
Äiti, maailman ihanin sana.
Tyhjänpäiväiseltä kuulostava kinastelu sai Emman jälleen kerran muistamaan, ettei kukaan vastaisi, jos hän kutsuisi äitiään.
(...)
Samaa oli sanonut opas viidakkoretkellä. Vuoden 2004 aalto oli ollut tuhoisa, koska kukaan ei ollut osannut varautua siihen. Ennen katastrofia vain harvat paikalliset olivat kuulleet koko tsunami-sanaa. Ei se ollut tuttu turisteillekaan. Sana tuli japanin kielestä. Tsu tarkoitti satamaa ja nami aaltoa. Khao Lakin rannoilla olleet ihmiset olivat jääneet töllistelemään valtaisaa vaahtopääaaltoa ihmeissään ja ihastuneina. Kun he olivat lopulta tajunneet vaaran, oli liian myöhäistä paeta.
Niitä ihmisiä ei enää ollut olemassa.
Minä olen, Emma ajatteli. Hän tunsi kiitollisuutta pelastumisestaan, vaikka välillä hän oli ajatellut, että olisi ollut hyvä, jos hänkin olisi kuollut. Mutta siinä tapauksessa isovanhemmilla, Millalla ja muilla sukulaisilla olisi vielä lohduttomampaa.
Emman ja Lukaksen hahmoille vastapainoa luo Venla perheineen. Isoisän 70-vuotispäiviä on lähdetty juhlimaan koko perheen voimin, ja perhe onkin varsin tyypillisen oloinen turistijoukko :) Heidän touhunsa on hupaisaa luettavaa, mutta saavat hekin osansa tsunamin jälkilaineista.
Pidin kirjasta valtavan paljon. Pidin tarinasta, pidin siitä kuinka herkän kauniisti Tiainen kuvaa sekä traagisia tapahtumia että iloisia hetkiä. Ihailin Emman kypsyyttä ja rohkeutta laittaa itsensä alttiiksi niin vedenalaiselle maailmalle snorklausretkellä kuin kipeille muistoille hiekkarannalla. Pidin siitä, kuinka kaiken surun ja kaipauksen keskellä on myös toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.
Khao Lakin sydämet on hurjan hyvä ja hurjan kaunis kirja, kaikin puolin täydellinen paketti.
Kirjaa on luettu blogeissa paljon ja kanssabloggaajat ovat myös pitäneet siitä. Arvion ovat kirjoittaneet muun muassa Notkopeikko, Mari A, Kirsi Hietanen, Mia, Jonna ja Sara.
Tämän kirjan haluan laittaa Kirja joka maasta - haasteeni kohtaan Thaimaa.