torstai 22. helmikuuta 2018

Teatterissa: Veriruusut Kom-teatterissa

Kom-teatteri muistaa vuotta 1980 Veriruusut-näytelmällä. Ja kylläpä muistaakin! Ennen esityksen alkua mietin, miten homma toimii kun Tampere-osuus on jätetty pois. Se kuitenkin vie kirjasta ison osan. Turhaan huolehdin, esitys on ehjä kokonaisuus. Tampereen kanssa se olisi ollut liian pitkä; nyt kesto on kolme tuntia, eikä karsimisen varaa juuri ole. 

Hiukan yllätyksenä tuli, että kyseessä on musikaali. Tajusin sen vasta käsiohjelmaa lukiessa. Sekin vähän mietitytti, koska monesti musikaaleja katsoessa tuntuu siltä että laulut ovat lähinnä ajantäytettä. Tässä on toisin. Laulu- ja tanssiosuuksia on melko vähän, ja mikä tärkeintä, jokainen niistä limittyy tiukasti tarinaan ja vie sitä eteenpäin. 

Ensimmäinen puoliaika ollaan Valkeakoskella. Sigrid (Helmi-Leena Nummela) menee töihin paperitehtaaseen ja ystävystyy Maijan (Oona Airola) sekä muiden tehtaantyttöjen kanssa. Työ on raskasta mutta elämässä on iloa. Kunnes alkaa vallankumous ja Valkeakoskelle perustetaan punakaarti. Naiskaarti on innokkaana osallistumassa taisteluun, ja on vähän turhautunut kun tarjolla on vain vartiointitehtäviä. Mutta tulee naisillekin taistelun aika. 

Toinen puolisko seurataan naiskaartin tuhoa. Tampere on menetetty, ja valkoiset ovat tulossa. Naisten on lähdettävä Valkeakoskelta, on lähdettävä kohti Venäjää. Matka on raskas ja vaarallinen, eikä kukaan pääse armotonta kohtaloa pakoon. Viha ei säästä ketään, ei kaartilaisia eikä ketään muitakaan, olivat he mukana kaarteissa tai eivät. 

Pidin esityksestä valtavasti. Vaikka tämä on naisten tarina, pidin siitä että mukana on useita mieshahmoja. Kerrankin he saavat jäädä taustalle naisten vallatessa näyttämön! Nummelaa, Airolaa ja Saga Sarkolaa (Aino-Vihtoriina) lukuunottamatta kaikki näyttelijät tekevät useamman hahmon, ja onnistuvat mainiosti. Jokainen hahmo on erilainen, ja hauskaa miten erilaisia saman näyttelijän eri hahmot ovat. Mielestäni jokainen näyttelijä tekee kerrassaan loistavaa työtä. 

Luin Veriruusut-kirjan ihan äskettäin, ja tykkäsin tosi paljon. Näyttämösovitus on erittäin onnistunut. Näytelmä on uskollinen kirjalle, eikä liian verinen. Vaikka Sigrid on keskiössä, muutkin hahmot saavat tilaa ja tulevat läheisiksi. Suosikkini on ehkä Saima (Inka Reyes). Häntä sanotaan topakaksi naiseksi, mutta alkuvaiheessa hän ei juuri puhu. Sitten kun hän puhuu, sanat ovat suuria ja tehokkaita. Saima on peloton ja päättäväinen, myös epätoivon hetkellä. 

Ensimmäisellä puoliskolla ajattelin, että vähempikin huutaminen riittäisi. Vaikka on riitaa, erimielisyyttä ja päättäväisyyttä, koin että täysiä karjuminen on vähän liitoittelua. Korvia melkein särki. 

Lavastukselle annan ison kiitoksen, että voi yksinkertainen olla kaunista ja tehokasta! Uskomatonta, miten hienoja näyttämökuvia saadaan luotua ihmisillä ja näyttämön pyörimisellä. 

Jos (tai kun) menette katsomaan esitystä, kannattaa varata nenäliina mukaan. Minua ainakin itketti jo ensimmäisellä puoliskolla. Jotain koskettavaa on iloisissakin hetkissä, voimakkaissa lauluissa. Pitkästä aikaa on sellainen olo, että voisin mennä katsomaan esityksen toisenkin kerran, ehkä useammankin. 

Kiitos Kom-teatterille kutsusta esitykseen!

Kuvat Marko Mäkinen 

Veriruusut Kom-teatterissa koko kevään
Alkuperäisteksti Anneli Kanto
Dramatisointi ja ohjaus Lauri Maijala
Rooleissa Helmi-Leena Nummela, Oona Airola, Vilma Melasniemi, Saga Sarkola, Inka Reyes, Eeva Soivio, Ursula Salo, Antti Autio, Juho Milonoff, Niko Saarela
Lavastus Markku Pätilä
Puvut Tiina Kaukanen
Valot Tomi Suovankoski
Taistelukoreografiat Oula Kitti
Tanssikoreografiat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen

4 kommenttia:

  1. No, en sanoisi musikaaliksi, vaikka lauluja oli monta ja ne olivat hienoja. En ole lukenut kirjaa, mutta nenäliina oli tarpeen - vaikka tiedämme, miten tarinassa kävi. Komea tulkinta, enkä KOM-teatterilta olisi vähempää odottanutkaan. Jälleen uusi näkökulma sisällissotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta sen keksin: tämä on musiikilla terästetty puhenäytelmä! :D

      Sama fiilis kuin Madama Butterflyssa, vaikka tietää miten lopussa käy niin silti toivoo että ei kävisi niin. Pysäyttävä kokemus.

      Poista
  2. Ihan varmasti on nenäliina tarpeen, jos vaikutus on yhtään sama kuin kirjalla. Kiva tietää, että esitys oli pysäyttävä. Ehkä raahaudun Helsinkiin sitä varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa raahautua! Tai hei, voit tehdä niin että menet jonain lauantaina, käyt ensin katsomassa jossain päivänäytöksen ja illalla tämän :)

      Huomasin että Tampereella oli tehty Lahtarit, Ahjolassa. On vaan niin vähän esityksiä (olikohan neljä), että ilta- ja viikonloppuvuorojen takia en pääse yhteenkään. Harmi!

      Poista