Emma Donoghue: Tähtien tahto

 

Emma Donoghue: Tähtien tahto

Englanninkielinen alkuteos The Pull of the Stars (2020)

Suomentanut Einari Aaltonen

Tammi 2023

335 s. 

Ah millä kirjalla uusi kirjavuoteni alkoi, jestas sentään! Tähtien tahto on upea, vahva, raastava kuvaus kolmesta päivästä dublinilaisen sairaalan synnytysosastolla, vuonna 1918 espanjantaudin kurittaessa niin potilaita kuin henkilökuntaa. 

Sairaanhoitaja Julia Power joutuisi työskentelemään yksin, mutta saakin avukseen nuoren Bridien. Tämä ei tiedä mitään sairaanhoidosta mutta oppii nopeasti ja ennen muuta osaa kohdata potilaan. Lääkärinä toimii poliisien jahtaama kapinallinen Kathleen. Yhdessä kolmikko taistelee sairaiden äitien ja heidän lastensa puolesta, tehden pitkää päivää niillä vähäisillä tarvikkeilla joita käytettävissä on. 

Lukijan ei auta pelätä verta, sillä tarinassa synnytykset ovat pitkäkestoisia ja niihin liittyy kaikenlaisia ongelmia. Julia on välillä neuvoton, sillä hänen osastonsa koostuu yhdestä huoneesta ja kolmesta sängystä, mutta lääkäriä tarvitaan ympäri sairaalaa. Onneksi Kathleen näkee hänen osaamisensa ja valtuuttaa tekemään omia päätöksiä. Päivät ovat raskaita elämän ja kuoleman kulkiessa rinnakkain, mutta Julia ei näe muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa. 

Itkin lasta ja pöydällä makaavaa äitiä, itkin neljää häntä ennen poismennyttä sisarusta, seitsemää orvoksi jäänyttä lasta ja heidän leskeksi jäänyttä isäänsä. Kasvattaisiko herra Noonan heidät vai päätyisivätkö he isovanhempien, tätien tai tuntemattomien hoidettaviksi? Kuka minnekin. Kenties samanlaiseen laitokseen kuin Bridie Sweeney. 

Pyyhin silmäni tohtori Lynnin alkaessa laittaa elimiä takaisin paikoilleen.

Hänen kätensä liikkuivat hitaammin, kun hän asetti pienokaisen äitinsä sisälle. Ojensin hänen ulottuvilleen laatikon, jossa oli pellavarohdintuppoja. Hän työnsi kolme kourallista täytteeksi ja painoi sen jälkeen kylkiluut ja rintalastan paikoilleen. Hän nyki ihon reunat yhteen kuin olisi vetänyt makuuhuoneen verhot kiinni yöksi. Minulla oli neula ja lankaa valmiina, sitten hän alkoi tehdä tikkejä. 

Kerrassaan hieno, tunteikas, ytimiin asti järisyttävä kirja. Synnytysosastolla pyörähtää useita ihmisiä, joilla kaikilla on omat traumansa, toisilla sodan takia, toisilla koko elämän kestäneen puutteen tai kaltoinkohtelun takia. Vaikka koko kaupunki on pelkotilassa, on pikkuisella synnytysosastolla välillä myös ilon hetkiä. 

Tämä on niitä kirjoja, jotka lainasin kirjastosta mutta aion hankkia omaan hyllyyn. Ihan vaan siksi kun se liikutti sisintäni niin perinpohjaisesti, että en halua luopua siitä kokonaan.

Helmet-lukuhaasteeseen päädyin ruksittamaan ensimmäiseksi kohdaksi numeron 41, "kirjassa syntyy lapsi". Muita mahdollisia kohtia olisivat olleet esimerkiksi 13, "kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu", 36, "kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja" tai 37, "kirja herättää voimakkaita tunteita". 

Tähtien tahto on luettu myös blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Anun ihmeelliset matkat. 

Teatterissa: Veriruusut Kom-teatterissa

Kom-teatteri muistaa vuotta 1980 Veriruusut-näytelmällä. Ja kylläpä muistaakin! Ennen esityksen alkua mietin, miten homma toimii kun Tampere-osuus on jätetty pois. Se kuitenkin vie kirjasta ison osan. Turhaan huolehdin, esitys on ehjä kokonaisuus. Tampereen kanssa se olisi ollut liian pitkä; nyt kesto on kolme tuntia, eikä karsimisen varaa juuri ole. 

Hiukan yllätyksenä tuli, että kyseessä on musikaali. Tajusin sen vasta käsiohjelmaa lukiessa. Sekin vähän mietitytti, koska monesti musikaaleja katsoessa tuntuu siltä että laulut ovat lähinnä ajantäytettä. Tässä on toisin. Laulu- ja tanssiosuuksia on melko vähän, ja mikä tärkeintä, jokainen niistä limittyy tiukasti tarinaan ja vie sitä eteenpäin. 

Ensimmäinen puoliaika ollaan Valkeakoskella. Sigrid (Helmi-Leena Nummela) menee töihin paperitehtaaseen ja ystävystyy Maijan (Oona Airola) sekä muiden tehtaantyttöjen kanssa. Työ on raskasta mutta elämässä on iloa. Kunnes alkaa vallankumous ja Valkeakoskelle perustetaan punakaarti. Naiskaarti on innokkaana osallistumassa taisteluun, ja on vähän turhautunut kun tarjolla on vain vartiointitehtäviä. Mutta tulee naisillekin taistelun aika. 

Toinen puolisko seurataan naiskaartin tuhoa. Tampere on menetetty, ja valkoiset ovat tulossa. Naisten on lähdettävä Valkeakoskelta, on lähdettävä kohti Venäjää. Matka on raskas ja vaarallinen, eikä kukaan pääse armotonta kohtaloa pakoon. Viha ei säästä ketään, ei kaartilaisia eikä ketään muitakaan, olivat he mukana kaarteissa tai eivät. 

Pidin esityksestä valtavasti. Vaikka tämä on naisten tarina, pidin siitä että mukana on useita mieshahmoja. Kerrankin he saavat jäädä taustalle naisten vallatessa näyttämön! Nummelaa, Airolaa ja Saga Sarkolaa (Aino-Vihtoriina) lukuunottamatta kaikki näyttelijät tekevät useamman hahmon, ja onnistuvat mainiosti. Jokainen hahmo on erilainen, ja hauskaa miten erilaisia saman näyttelijän eri hahmot ovat. Mielestäni jokainen näyttelijä tekee kerrassaan loistavaa työtä. 

Luin Veriruusut-kirjan ihan äskettäin, ja tykkäsin tosi paljon. Näyttämösovitus on erittäin onnistunut. Näytelmä on uskollinen kirjalle, eikä liian verinen. Vaikka Sigrid on keskiössä, muutkin hahmot saavat tilaa ja tulevat läheisiksi. Suosikkini on ehkä Saima (Inka Reyes). Häntä sanotaan topakaksi naiseksi, mutta alkuvaiheessa hän ei juuri puhu. Sitten kun hän puhuu, sanat ovat suuria ja tehokkaita. Saima on peloton ja päättäväinen, myös epätoivon hetkellä. 

Ensimmäisellä puoliskolla ajattelin, että vähempikin huutaminen riittäisi. Vaikka on riitaa, erimielisyyttä ja päättäväisyyttä, koin että täysiä karjuminen on vähän liitoittelua. Korvia melkein särki. 

Lavastukselle annan ison kiitoksen, että voi yksinkertainen olla kaunista ja tehokasta! Uskomatonta, miten hienoja näyttämökuvia saadaan luotua ihmisillä ja näyttämön pyörimisellä. 

Jos (tai kun) menette katsomaan esitystä, kannattaa varata nenäliina mukaan. Minua ainakin itketti jo ensimmäisellä puoliskolla. Jotain koskettavaa on iloisissakin hetkissä, voimakkaissa lauluissa. Pitkästä aikaa on sellainen olo, että voisin mennä katsomaan esityksen toisenkin kerran, ehkä useammankin. 

Kiitos Kom-teatterille kutsusta esitykseen!

Kuvat Marko Mäkinen 

Veriruusut Kom-teatterissa koko kevään

Alkuperäisteksti Anneli Kanto

Dramatisointi ja ohjaus Lauri Maijala

Rooleissa Helmi-Leena Nummela, Oona Airola, Vilma Melasniemi, Saga Sarkola, Inka Reyes, Eeva Soivio, Ursula Salo, Antti Autio, Juho Milonoff, Niko Saarela

Lavastus Markku Pätilä

Puvut Tiina Kaukanen

Valot Tomi Suovankoski

Taistelukoreografiat Oula Kitti

Tanssikoreografiat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen

Anneli Kanto: Veriruusut

Anneli Kanto: Veriruusut
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Gummerus 2018
427 s.

Teen taas heti alkuun tunnustuksen. Tai oikeastaan kaksi. Olen valtavan ihastunut Anneli Kannon lastenkirjoihin, etenkin Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjaan sekä Radio Korvatunturi-romaaniin. Sen sijaan aikuisille suunnatut kirjat ovat jääneet paitsioon. Osittain siksi, että olen vähän pelännyt niitä. Aiheet kun ovat melko rankkoja. 

Nyt otin luettavaksi Veriruusut ihan siitä syystä, että sain kutsun katsomaan siitä tehtyä näytelmää Kom-teatteriin. Ja vielä kun ennen esitystä on kirjailijatapaaminen, sitä suurempi syy tutustua tarinaan etukäteen.

Hyvin pian lukemisen aloitettuani tajusin, että turhaan jännitin. Asia on vakava ja henkilöhahmojen elämä kovaa, mutta Kannon kerronta on kaunista, lämminhenkistä, paikoin humorististakin.

Ensimmäisessä osassa ollaan Valkeakoskella 15-vuotiaan tehtaantyttö Sigridin matkassa. Maa itsenäistyy ja kapina alkaa. Työläiset vaativat olojen parannusta, ja ovat valmiina sekä lakkoon että veriseen taisteluun. Vuosi 1918 tuo Valkeakoskelle punakaartin, ja siihen naiskaartin jota Sigrid on perustamassa. Tytöt ja naiset ovat valmiita osoittamaan, että he pystyvät samaan kuin miehet, ansaitsevat samaa kuin miehet. 

Toisessa osassa matkataan Lempin mukana Teiskosta Tampereelle. Elämä Teiskossa on ollut pettymys, joten Lempi jättää kaiken taakseen ja aloittaa Tampereella tyhjästä. Työtä löytyy Finlaysonilta ja kodiksi tulee kimppakämppä Amurissa. Mutta eipä aikaakaan kun taistelut valtaavat myös Tampereen. Sielläkin on perustettu naiskaarti, johon Lempi asuinkumppaneineen liittyy. Toiminta kiihtyy koko ajan sitä mukaa, kun valkoiset marssivat kohti keskustaa. 

Kolmannessa osassa punakaarti pakenee kohti Lahtea. Kodit ja perheet on jätetty taakse, mitä on edessä, onko muuta kuin kuolemaa, sitä ei kukaan tiedä. Mielessä vuorottelevat viha, pelko ja halu kostaa. Taisteluiden tyvenissä hetkissä on kuitenkin aikaa myös ystävyydelle ja rakkaudelle. 

- Tampereen naiskaartia toi haukkuu punttipersepataljoonaksi, Lempi sanoi kovalla äänellä.

- Täsä ollaa tyäläissi ja kaartilaistoverei ja pitä suhatutuu kunnioituksel toisiis eik päästää suustas mitä tahans ripulipaskaa niinko pikkulapsen persseest, pitkä tyttö sanoi hitaasti Hyrskymurrolle ja pyyhkäisi tupakanmurun alahuuleltaan.

Naiset odottivat, mitä tämä vastaisi. Hyrskymurto alkoi hymyillä leveästi ja levitti kätensä kuin olisi halunnut halata heitä kaikkia. 

- Leikkipuhetta se oli. Kai te tytöt nyt huumoria ymmärrätte, Hyrskymurto naureskeli ja toi kuppiansa tyttöjen pöytään. Hän veti tuolin takapuolensa alle, katseli ympärilleen ja sanoi: - Kyllä on komeita kaartilaisia. Tuommoisten flikkojen kädestä on lahtarien ihana saada kuula rintaansa. 

Kun Lempi jurotti edelleen nurkassaan, Hyrskymurto kehotti:

- Tule nyt Lempi tänne samaan seuraan aamukahville ja Lempin ystävätär kanssa. Aatetovereitahan tässä ollaan ja samassa rintamassa. Mitä te turhia murjotatte?

Kun Mariankaarti muutaman päivän kuluttua jatkoi matkaansa Karkkuun, Lempi ja Lauha seisoivat asemalaiturilla huiskuttamassa.

- Kirjottakaa sitten kortti, että kuinka kävi! Laittakaa osotteeks että Tampereen naiskaarti, Taiston talo. 

- Kirjottakaa tekin!

Tytönkädet huiskuivat junanikkunoista ja nauravat naamat puristautuivat ikkunalasiin, irvistelivät ja tekivät ilmeitä. Juna vei mariankaartilaiset Karkun taisteluihin eivätkä he korttia kirjoittaneet.

Tykkäsin kirjasta heti ensisivulta saakka. Henkilöhahmot ovat hyvin eläväisiä ja monipuolisia. Jokainen on omanlaisensa yksilö. Jännitteitä ja ristiriitoja riittää, kun naiset irtaantuvat perinteisistä rooleistaan ja muuttuvat aktiivisiksi, rohkeiksi. Housut jalassa luonne muuttuu rempseäksi, rohkeaksi ja uhmakkaaksi. Miehistä osa tukee ja osa vastustaa, mutta naisia ei pysäytä mikään. Syteen tai saveen, nyt mennään!

Koska tapahtumat perustuvat todelliseen historiaan, lopputulos on tiedossa. Kanto kuitenkin tuo taistelut sekä veljes- ja sisarusvihan lähelle. Hän pakottaa lukijan kiintymään henkilöhahmoihin ja jännittämään, miten heille kullekin käy. Hän kirjoittaa tapahtumista vangitsevasti, on vaan pakko lukea eteenpäin. Tarinan tuoksinassa unohtuu, että päähenkilöt ovat teini-ikäisiä tai vähän sen yli. Hurjaa kohtelua kokevat kaikki, olivat nuoria tai vanhoja. Viha ei kysele, ei anna armoa.

Koskettava kirja, joka ei päästä irti lukijasta, ei pitkään aikaan sen jälkeen kun viimeinenkin sivu on luettu.