sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Thomas Harris: Punainen lohikäärme

Thomas Harris: Punainen lohikäärme
Englanninkielinen alkuteos Red Dragon (1981)
Suomentanut Risto S. Valassaari
Weilin & Göös 1984
377 s.







Olen melkein saanut harmaita hiuksia etsiessäni kirjaa Helmet-lukuhaasteen kohtaan 5, "kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit". 1980-luku ei sinänsä ole ongelma, hankaluus on ollut löytää kiinnostava kirja. En halua kirjoittaa kirjasta, jota en olisi lukenut ollenkaan tai ainakaan loppuun asti ilman lukuhaastetta, En halua kirjoittaa kirjasta, josta en tykännyt yhtään. Mutta sitten, oi sitä onnen päivää kun silmiini osui Thomas Harrisin Punainen lohikäärme! Lukiessa mietin, että tuntuupa tarina tutulta. En silti tiedä, olenko lukenut tämän aiemmin vai perustuvatko muistikuvani kirjasta tehtyyn elokuvaan. 

Harrisin tunnetuin teos on epäilemättä Hannibal. Mikäs sen hauskempaa kuin huomata, että Hannibal the Cannibal on varsin keskeisessä osassa tätäkin kirjaa. Visusti lukkojen takana mutta kuin nukkemestarina ohjaamassa toimintaa. 

Hannibal Lecterin vanginnut Will Graham on luopunut agentin työstä ja vaihtanut veneenkorjaajaksi. Elämä sujuu tasaiseen tahtiin, kunnes eräänä päivänä hän saa ei-toivotun vieraan. FBI:n Jack Crawford kaipaa Grahamin apua. Kaksi perhettä on murhattu, ja on syytä epäillä että kolmas perhe kokee kohtalonsa pian. Graham ei haluaisi tulla vedetyksi mukaan, mutta ei lopulta voi kieltäytyä. Hammaskeijuksi kutsuttu tappaja on vaarallinen, eikä ole syytä olettaa hänen lopettavan. Mutta miten ottaa kiinni tappaja, joka kutsuu itseään Punaiseksi lohikäärmeeksi, joka on yhteydessä Lecteriin, jonka on pakko tappaa lisää? 

Yksi esine, yöpöytä jonka pinnassa oli yhä rippeitä sormenjälkijauheesta, kiinnitti Grahamin huomiota. Keskellä pöytää oli vihreä steariinimöykky. 
Jo toista kertaa hän pohti pitikö tappaja kynttilänvalosta.
Birminghamin poliisi oli toiminut kiitettävän ripeästi. 
Suttuinen nenänpään jälki oli ainoa mitä Birminghamin laboratorio ja Washingtonissa työskentelevä Jimmy Price olivat saaneet irti puusta löytyneestä virvoitusjuomatölkistä. 
FBI:n laboratorion Ase- ja työkaluosasto antoi raporttinsa katkaistusta oksasta. Sen leikanneet terät olivat paksut ja matalapuristeiset: se oli katkaistu pulttisaksilla.
Dokumenttiosasto oli siirtänyt kuoreen kaiverretun merkin käsittelyn Langleyssä sijaitsevalle Aasian-osastolle.
Graham istui pakkauslaatikon päällä varastossa ja luki pitkän raportin. Aasian-osasto ilmoitti että merkki oli kiinalainen sanamerkki joka tarkoitti "Osuit" tai "Osuit naulan kantaan" - ilmaus jota toisinaan käytetään pelatessa. Sitä pidetään "positiivisena" tai "onnekkaana" merkkinä myös eräässä Mah-Jong -pelin nappulassa, sanoivat Aasian tutkijat. Se merkitsi Punaista lohikäärmettä.

Tätä oli aika hauska lukea. Graham on kuin myöhemmät profiloijat; hän kulkee murhattujen asunnoissa, tutkailee tavaroita, aistii menneitä, pyrkii tutustumaan ihmisiin heidän omassa ympäristössään. Rikostutkimus ennen kännykkäaikaa tuntuu kauhistuttavan vanhanaikaiselta, vaikkei 1980-luvusta ole herranjestas kuin muutama vuosikymmen! :) Välillä olin hiukan sekaisin siitä, missä milloinkin mennään, siihen malliin ahkerasti porukka lennähteli sinne tänne. Mutta eipä tuo suuremmin haitannut.

Erityisesti pidin siitä, että tarina etenee myös tappajan näkökulmasta. Hänen nimensä kerrotaan jo takakannessa, pian myös tarinassa. Lukija tietää hänen henkilöllisyytensä ja historiansa paljon ennen tutkijoita. Jännitys tuleekin siitä, kuka ehtii ensin; Punainen lohikäärme murhaamaan vai poliisi saamaan hänet kiinni. Yllätysmomenttina mukaan tulee nainen, joka vaikuttaa tapahtumiin paljon, suorastaan muuttaa tarinan suunnan. 

Joskus vanhempia jännäreitä lukiessa naurattaa, koska tarina on vanhahtava eikä lainkaan jännittävä. Tässä niin ei käy. Toki tekniikka on mitä on, mutta jännitystä kyllä riittää. Ei pelkästään Punaisen lohikäärmeen tekojen kautta, vaan myös Lecterin. Hän on pelottava hahmo, ihan vaan paikallaan ollessaankin. On vain mielikuvitus rajana siinä, mitä kaikkea hän pystyy saamaan aikaan vaikka onkin suljettuna pieneen huoneeseen. 

2 kommenttia:

  1. Tämän lukemisesta on jo aikaa, pitäisi oikeastaan ottaa koko sarja uudelleen luettavaksi. Muistelen, että on tiivistunnelmaista ja mukaansa tempaavaa kerrontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukaansa tempaavaa, vajaat 400 sivua luki hujauksessa! Enemmänkin olisi mennyt mieluusti :) Samaa mietin, lukea muut ja katsoa elokuvat. Vaikka Hannibalin on nähnyt elokuvana niin monta kertaa että osaa jo ehkä ulkoa, aina se vaan toimii.

      Poista