Ruotsinkielinen alkuperäisteos Bländverk (2011)
Suomentanut Torsti Lehtinen
Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Minerva 2014
560 s.
Ruotsista tuntuu tulevan dekkaristeja lähes tulvimalla. Uusin tulokas on Thomas Erikson, jonka Alex King -sarjasta on nyt suomennettu ensimmäinen osa. Ruotsiksi sarjassa on ilmestynyt kolme osaa, joten jatkoa lienee odotettavissa myös suomeksi.
Vaikka ruotsalaisia dekkareita on ilmestynyt paljon, tuo Erikson kentälle jotain uutta, nimittäin käyttäytymistieteilijä Alex Kingin. Pelonkylväjien alussa tapahtuu murha, paikkana on luentosali jossa King parhaillaan esiintyy. Kaikki katsovat Kingiä, joten hän on ainoa joka näkee uhrin kuolevan. Pian uhreja tulee lisää. Komisario Gabriel Hellmark ja rikostutkija Nina Mander joutuvat selvittämään monimutkaista tapausta, jossa johtolankoja ei juuri ole eikä mikään tunnu liittyvän mihinkään. King työskentelee yhdessä poliisien kanssa yrittäen profiloida murhaajan ja hänen mahdolliset taustajoukkonsa.
Toisaalla freelance-toimittaja Fredric Hellmark - Gabrielin veli - ajautuu kummalliseen sopimukseen. Hän suostuu kirjoittamaan elämäkerran merkkihenkilöstä, joka osoittautuu yhdeksi alamaailman huipputekijöistä. Hellmarkin hajamielisyys ei sovi yhteen määrätyn aikataulun kanssa, mikä osoittautuu hyvin vaaralliseksi.
Herranen aika.
Hän oli keskimittainen, keski-ikäinen ja keskipainoinen freelancer-lehtimies, joka ei ollut koskaan kohottanut kättään ketään vastaan. Hän tuskin hankkisi poikkisahattua haulikkoa ja tunkeutuisi räjähtelevien käsikranaattien suojatulessa vapauttamaan tyttärensä roistojen pesäpaikasta. Hän seisoisi kiltisti tässä risteyksessä, kuten käskettiin, ja pitäisi turpansa kiinni. Jos he pyytäisivät häntä kumartumaan eteenpäin, jotta pakoputkesta lähtisi vähän enemmän ähinää, hän tekisi senkin. Hänhän oli tuona hirvittävänä viskiyönä osoittanut, että tarvittiin vain yksi ainoa puhelu hänen taltuttamisekseen.
Pelonkylväjät jätti ristiriitaisen olon. Lukijalle kerrotaan useita asioita, joita poliisit eivät saa koskaan tietää. Miksi eivät? Tästä tietysti nousee kysymys, selviävätkö asiat poliiseille seuraavassa kirjassa Illdåd (2012). Tavallaan tarina loppuu lukijan näkökulmasta, koska hän saa tietää koko kuvion. Kuitenkin henkilöhahmojen näkökulmasta jää paljon avoimeksi, enkä usko heidän olevan tyytyväisiä ratkaisuun.
Yksi suuri epäuskottavuus on, nimittäin se kuinka helposti Alex pääsee mukaan poliisitutkimukseen. Jo ennen kuin hän on mukana, Nina kertoo hänelle asioita joiden olettaisi olevan salassapidettäviä, vaikka Alex onkin silminnäkijä ja mitä suurimmassa määrin osallinen. Esimerkkinä olkoon tilanne, jossa komisario ei saa veljeensä yhteyttä useaan päivään. Hän ei tee katoamisilmoitusta vaan antaa Ninan selvitellä asiaa murhatutkimuksen polkiessa paikallaan. Nina menee Fredricin asunnolle Alexin kanssa, ja he tutkivat paikan läpikotaisin. Ei tunnu uskottavalta, että poliisi antaisi siviilin kulkea mukana työtehtävissään.
On puututtava myös asiaan, joka ei ole ominaista vain tälle kirjalle vaan tuskastuttavan monille muillekin. Miksi, oi miksi poliisin tutkimusryhmässä ovat Hellmark (mies), Korell (mies), Göransson (mies), Sundström (mies), Nilsson (mies) ja Nina (nainen). Miksi tiimin naisjäsen ei ole Mander, tai miksi poliisimiehiä ei puhutella etunimillä?
Vaikka yksi päähenkilöistä on käyttäytymistieteilijä, ei se tuo varsinaisesti yllätyksiä lukijalle. Jos esimerkiksi Patricia Cornwellin tuotanto on tuttu, on siellä törmännyt väkisinkin profiloija Benton Wesleyhin. Mitä Wesley on tehnyt vuosia, sitä King tekee nyt - tarkkailee ihmisten eleitä, silmien liikkeitä, kehon kieltä ja niin edelleen. Se, mikä Kingin hahmossa on uutta, on hänen perehtyneisyytensä ihmisten värityyppeihin. Hän luokittelee ihmisiä heidän käyttäytymisensä, kehonkielensä ja tekojensa perusteella vihreisiin, sinisiin, keltaisiin ja punaisiin. Värityypeistä käydään kirjassa joitakin kiinnostavia keskusteluja.
Parasta on kirjan yllätyksellisyys. Vaikka lukijalle kerrotaan paljon, häntä myös harhautetaan urakalla. Moni asia ja henkilöhahmo onkin jotain muuta kuin mitä kerrotun perusteella voisi olettaa, mutta ei aina pahalla tavalla. Joskus selitykset ovatkin loogisia ja jopa viattomia.
Loppupäätelmänä totean Pelonkylväjien olleen ihan ok, joskin tuntuu siltä että minun kohdallani se tuskin kestää enempää kuin tämän yhden lukukerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti