Carlos Ruiz Zafón on kirjoittanut kolmannen osan Unohdettujen kirjojen hautausmaahan liittyvään sarjaan. Taivasten vanki (Otava 2012) liittää yhteen Tuulen varjon ja Enkelipelin henkilöhahmoja ja tarinoita. Kirjan alussa mainitaan, että sarjan osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa tai erikseen. Suosittelen kuitenkin lukemaan ne järjestyksessä, silloin Taivasten vangin sisältö avautuu parhaiten.
Taivasten vanki sijoittuu 1950-luvun Espanjaan, jossa kirjakauppa Sempere & poika sinnittelee talousvaikeuksissa. Joulun alla kauppaan astuu salaperäinen mies, joka jättää toimitettavaksi kirjapaketin Sempereiden ystävälle Fermín Romero de Torresille. Nuori Daniel Sempere aavistaa, että kyseessä on jokin isompi asia kuin lahja mieheltä toiselle.
Noina vuosina joulu oli vielä säilyttänyt jonkinlaisen taian ja mysteerin tunnun. Talven hämyisä valo sekä hämärässä ja hiljaisuudessa elävien ihmisten kaipaavat katseet soivat tuohon koristukseen vienon totuudentuulahduksen, johon ainakin lapset ja unohtamaan oppineet saattoivat uskoa.
Ehkä juuri siksi minusta vaikutti vieläkin ilmeisemmältä, ettei tässä koko utukuvassa ollut toista yhtä epäjouluisaa ja kuvaan sopimatonta henkilöä kuin omituinen varjostuskohteeni. Hän ontui hitaasti ja pysähteli vähän väliä lintu- tai kukkakauppiaiden kojuille ihastelemaan undulaatteja ja ruusuja niin kuin ei olisi sellaisia ennen nähnyt. Muutaman kerran hän lähestyi Las Ramblasia täplittäviä lehtikioskeja ja jäi tutkimaan sanoma- ja aikakauslehtien kansia ja pyörittelemään postikorttitelineitä. Olisi voinut sanoa ettei hän koskaan ollut käynyt siellä aiemmin, sillä hän käyttäytyi kuin Las Ramblasilla ensimmäistä kertaa kävelevä lapsi tai turisti, tosin lapset ja turistit yleensä säteilevät askeleidensa suunnasta tietämättömän ohimenevää viattomuutta, mutta tämä henkilö ei haissut viattomalle, vaikka olisi saanut siunauksen itse Jeesus-lapselta, jonka kohokuvan ohitse hän käveli Belénin kirkon kohdalla.
Danielin kerrottua miehestä Fermínille tämä joutuu palaamaan tuskallisiin muistoihinsa 1930- ja 1940-lukujen taitteeseen. Hän kertoo Danielille uskomattoman tarinansa, johon liittyy sekä hirvittämää julmuutta että pyyteetöntä auttamishalua. Hän kertoo, miten kuoli ja syntyi uudelleen. Tarinaan liittyy myös Danielin äidin kuolema, mikä muuttaa Danielin elämän perustan. Hän ymmärtää, että tuon ajan Espanjassa valta ja julmuus kulkevat käsi kädessä, että suhteilla saa mitä tahansa, että joskus on helpompi kadota kuin olla olemassa.
Taivasten vanki loppuu näennäisen suljetusti. Osa tarinoista tulee päätökseen, mutta joitakin lankoja jää auki. On kiinnostavaa nähdä, jatkaako Ruiz Zafón Danielin ja Fermínin kertomusta ja kuinka kauan. Aiemmissa osissa hän on kuljettanut tarinoita 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, voi olla että myöhemmin siirrytään vuosisadan loppupuoliskolle, kenties Danielin pojan Juliánin silmin. Semperen & pojan ympärillä kuohuu edelleen, joten jatko on tervetullutta. Loputtomiin he eivät kestä, joten toivottavasti Ruiz Zafón osaa lopettaa ajoissa. Vielä ei ole sen aika. Vielä tarvitaan lisää toivoa ja inhimillisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti