Antonio Hill: Kauniit kuolemat

Antonio Hill: Kauniit kuolemat
Espanjankielinen alkuperäisteos Los Buenos Suicidas
Suomentanut Taina Helkamo
Otava 2013
413 s.
Kuva kustantamon sivulta osoitteesta http://www.otava.fi/kirjat/9789511270829/





Pidin Hillin esikoisteoksesta Kuolleiden lelujen kesä ja pidin myös tästä. Minuun uppoavat parhaiten tällaiset dekkarit, joissa traagisten tapahtumien taustalla on jokin salaisuus. Synkkiä tekoja tehdään jonkin aiemmin tapahtuneen asian peittelemiseksi, ja teoille on ymmärrettävä syy. En enää nykyisin jaksa lukea (etenkin amerikkalaisia) dekkareita, joissa kilpaillaan siitä kuka on sadistisin sarjamurhaaja ja kuka kiduttaa kaikkein mielikuvituksellisemmalla tavalla uhrejaan. Koen itselleni mielekkäämmäksi lukea rikoksista ja rikollisista, jotka herättävät pohtimaan yhteiskuntaa ja toimintatapoja. Pohjoismaisissa dekkareissa yhteiskunnallisuus on ollut vallitsevana on pidempään ja useiden kirjailijoiden toimesta, mutta on hienoa lukea samoja teemoja myös vähemmän käännetyltä kielialueelta. Espanjankielisiä kirjoja toki suomennetaan mutta en äkkiseltään muista muita dekkareita kuin Hillin.

Kauniissa kuolemissa pääosassa on komisario Héctor Salgado, jolla on erinomainen taito ärsyttää muita. Kuten asiaan kuuluu, hän on paras rikostutkija ja saa siksi ajoittaisen huonon käytöksensä anteeksi. Hänen entinen vaimonsa Ruth on kadonnut ja hän on jäänyt yksin poikansa kanssa, mikä vaikuttaa Héctorin toimintaan jonkin verran.

Héctor saa vastuulleen omituisen tutkinnan. Kolme saman yrityksen työntekijää on tehnyt itsemurhan muutaman kuukauden sisällä. Vaikka tapaukset on luokiteltu itsemurhiksi, Héctoria asia vaivaa. Hän ei usko sattumiin vaan pyrkii selvittämään syyt tapausten taustalla. Tutustuessaan yrityksen toimintaan hän huomaa kuolleiden työntekijöiden olleen osa "tyky-porukkaa". Kahdeksan työntekijää on viettänyt viikonlopun, jonka tavoitteena on ollut kohottaa yhteishenkeä. Tuolla retkellä on tapahtunut jotain, minkä vuoksi kolme heistä - ja lisäksi yhden perhe - menettää henkensä.

Kaveri ei vielä edes tiedä, mitä pelko on, Héctor ajatteli kun hän astui toiseen kuulusteluhuoneista aikeissa kiskoa vastaan pyristelevästä nuoresta miehestä irti kaiken minkä saisi. Hän oli sovitellut palapelin paloja yhteen mielessään siitä saakka kun oli edellisenä iltapäivänä palannut Garrigàsin talolta: koiria, polkupyöriä, lapiota, muutosta osallistujien asenteessa, Amandan pelästymistä perjantai-iltana. Ja vaikkei hänellä ollutkaan täyttä varmuutta siitä, miten asiat olivat menneet, hänellä oli mielessään hämärä käsitys siitä, mitä oli saattanut tapahtua -  eikä hän pitänyt siitä lainkaan.

Samaan aikaan toisaalla Héctorin työtoveri Leire Castro tylsistyy äitiyslomalla odottaessaan lapsen syntymää. Hän saa päähänsä ryhtyä tutkimaan Ruthin katoamista, Héctorin tietämättä ja poliisilaitoksen ulkopuolella. Hän saakin selville asioita, jotka saattavat valaista tapahtunutta. Asia jää kuitenkin kesken Leiren väsyessä ja synnytyksen lähestyessä. Leire palauttaa paperit poliisitaloon - kaikki paitsi yhden. Sen hän jättää itselleen, miksi, se on hyvä kysymys. Hän toteaa paperin vihjaavan paljon mutta todistavan ei yhtään mitään. Kenties hän palaa asiaan äitiyslomansa päätyttyä. Toivoisin niin. Tarina päälinja saatiin loppuun mutta Ruthin kohtalo jäi vielä auki. Se antaa olettaa jatkoa olevan tulossa. Hyvä jos niin on, sympaattisista hahmoista lukisi mielellään lisää. 

Hahmot olivat paitsi sympaattisia myös persoonallisia. Parivaljakko Salgado - Castro toi mieleeni Camilla Läckbergin kaksikon Patrik Hedström - Erika Falck. Naiset etenkin muistuttavat toisiaan periksiantamattomuudessaan; raskauden loppuvaihekaan ei saa heitä heittäytymään sohvalle laiskottelemaan vaan he tarvitsevat jotain järkevää tekemistä. He myös saavat tuloksia aikaan, Falck tässä vaiheessa enemmän koska on seikkaillut jo monessa kirjassa. Salgado ja Hedström johtavat tutkimuksia taitavasti ja ovat lisäksi erittäin hyviä päättelemään tapahtumien kulkua.

Henkilöhahmojen lisäksi pidin tarinan sujuvuudesta. Se etenee varsin arvattavasti mutta myös yllättää. Mikä tärkeintä, se ei tunnu lainkaan kliseiseltä. Lisäksi se haastaa lukijan pohtimaan asioita, etenkin oikeudenmukaisuutta. Moni on tehnyt pahaa mutta vain osa joutuu siitä vastuuseen, onko se oikein? Milloin kosto on oikeutettu, jos milloinkaan?