Otava 2013
155 s.
Heti alkuun tiedoksi, että vaikka kirjan nimi on Habaa niin se ei keskity haban kasvattamiseen eli lihaskuntoon vaan kestävyysliikuntaan, etenkin juoksuun. Tätä on noin puolet kirjasta, joskin aina välillä on aukeaman verran asiantuntijatietoa liikunnasta yleensä. Toinen puoli kirjasta esittelee lyhyesti muita Lybeckin harrastamia lajeja kahvakuulailusta tanssiin ja triathloniin, sen lisäksi on tietoa varusteista ja ravinnosta.
Pidän kirjaa kiinnostavana, varmasti suurelta osin siksi että olen itse aloittanut juoksuharjoittelun viime syksynä. Pystyn siis hyvin samastumaan Lybeckin mietteisiin esimerkiksi siitä, miten rytmittää työ ja liikunta sekä miten motivoida itsensä niin ettei pelkää sadetta tai pakkasta.
Kun asetin itselleni päämääriä, yritin pitää mielessä, että tavoitteet ovat vain tavoitteita ja oiva keino pysyä motivoituneena, eivät sen enempää. Minulle ei ollut tärkeää tiettyyn kilpailuun tai liikuntatapahtumaan osallistuminen vaan se tie, jota pitkin minun täytyi kulkea kohti tuota tapahtumaa.
Kun väsytti ja tuntui siltä, ettei aika mitenkään riittänyt kuntoiluun, asetettu tavoite auttoi minua astumaan kynnyksen yli. Juoksutapahtumat olivat minulle loistavia liikkeellepatistajia mutta kilpailuina melkeinpä yhdentekeviä. Ei ollut väliä, juoksinko maratonin aikaan 4:15 vai 4:29, sijoituinko sijalle 359 vai 4321 - tärkeää itseni kannalta oli vain, että jaksoin harjoitella säännöllisesti ja että pääsin maaliin.
Pidän myös Lybeckin tyylistä kirjoittaa omakohtaisista kokemuksista ja samalla motivoida lukijaa. Erityisen rohkaisevaa on se, että vaikka hän on kovakuntoinen ja lihaksikas, hän tunnustaa epäonnistuneensa joskus:
Pettymys oli niin suuri, etten sinä vuonna juossut maratonia lainkaan. Jätin juoksemisen kokonaan vähäksi aikaa. Se muistutti minua myös aiempaa nöyremmästä asenteestani juoksemiseen ja harjoitteluun ja palautti minut takaisin maanpinnalle: kuntourheilussa ei kannata asettaa itselleen liian kovia ja ehdottomia tavoitteita. Jos en olisi ladannut niin paljon odotuksia tuohon maratoniin, olisi sairastuminen ja juoksun peruuntuminen tuntunut paljon lievemmältä takaiskulta. Olisin odottanut parantumista ja osallistunut johonkin toiseen juoksutapahtumaan. Nyt olin vain tähdännyt tähän tapahtumaan ja kun osallistuminen kariutui, luovutin kokonaan.
Henkilökohtaisuus tuo kirjaan paljon lisää sisältöä niin ettei kirja keskity pelkästään eri lajien tekniikoihin, sykerajoihin ynnä muihin ulkokohtaisiin seikkoihin. Itse aktiiviliikkujana ja pariin juoksutapahtumaan osallistuneena pystyn eläytymään Lybeckin tunnelmiin. Ei se ole mitään herkkua juosta kahta tuntia nilkkoja myöten umpihangessa talvisena perjantai-iltana, jolloin kaikki muut istuvat sohvalla syöden karkkia, valmistautuen baari-iltaan, katsoen elokuvaa jne. Lenkin jälkeen on kyllä aina mahtava fiilis. Ja karu totuushan on se, että kuntoa ei saa muuten kuin kuntoilemalla.
Vaikka Lybeckillä on pitkä historia liikkujana, Habaa sopii myös vähemmän liikkuneille ja kuntoilua aloittaville. Alaotsikkona siinä onkin iloa, liikettä, voimaa. Kirjassa motivoidaan liikkeellelähtöä ja liikunnan säännöllisyyttä. Koko ajan korostetaan sitä, että on mentävä oman kehon ehdoilla eikä pidä verrata itseään muihin. Kukaan ei ole kone, vaan kaikilla on niitä huonoja päiviä jolloin ei jaksa. Silloin ei pidä luovuttaa vaan joko tehdä vähemmän tai siirtää liikunta toiselle päivälle. En halua käyttää sanaa liikuntasuoritus, koska mielestäni liikuntaa ei pidä ajatella niin. Suorittaminen aiheuttaa turhia paineita, pakkoa tehdä asiat joko tietyllä tai suunnitellulla tavalla. Meille jotka emme ole urheilijoita, meille riittää liikunta tekemisenä, iloisena asiana, sellaisena jota haluamme tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti