Otava 2013
78 s.
En olisi ikinä arvannut, että minun isäni on hammaspeikko. Kallen isä ehkä tai Tommin isä, mutta meidän isä ei ikinä!
Leon isä on tavallinen isä, työkentelee pankissa, pukeutuu tylsänvärisiin vaatteisiin ja muistuttaa hampaidenpesusta. Yhtenä aamuna kaikki kuitenkin muuttuu. Isä on tavallista hajamielisempi ja ottaa vahingossa koiran mukaan jättäen salkkunsa kotiin. Leo ei voi vastustaa kiusausta vaan katsoo salkkuun.
Isän salkussa on kullanvärinen numeolukko. Se on siksi, ettei kukaan, esim. rosvo, voi varastaa isän tärkeitä asiakirjoja. Lukossa on neljä numeroa. Eli noin ziljoona erilaista vaihtoehtoa, joiden pitää olla kaikki oikein että salkku aukeaa. Tai oikeasti niitä vaihtoehtoja on ziljoona ja yksi, mutta eihän kukaan ole niin tyhmä, että laittaa salaiseksi koodiksi 0000.
Ihan huvikseni pyörittelin lukkoon 0000 ja sanoin ainoan taikaloitsun, mikä minulle tuli mieleen: Sesam aukene!
Naks, sanoi lukko ja aukesi.
Tosi ovela veto isältä laittaa koodiksi 0000, kun rosvo totta kai ajattelee, ettei kukaan pane koodiksi 0000:aa. Mutta minun isä olikin taas yhden askeleen hämärämiehiä edellä!
Asiakirjojen lisäksi salkussa on muun muassa taskulamppu, viila ja poranteriä. Leo tekee oitis johtopäätöksen: isä on hammaspeikko ja tämän on saatava työvälineet takaisin. Hän lähtee viemään salkkua isän työpaikalle Midas-pankkiin, mutta matka ei olekaan niin helppo kuin hän kuvittelee. Hän muun muassa törmää Muumilaakson Mörköä muistuttavaan hunnutettuun naiseen, pakenee vartijoita, aiheuttaa kaaoksen torilla ja pakenee poliisia. Lopulta hän onnistuu pääsemään isän luo paljastamaan, että on keksinyt tämän salaisuuden.
Meidän isä on hammaspeikko on tarina mielikuvituksesta, mutta seikkailujen keskellä käsitellään vakavampiakin asioita. Isän työpaikka on murroksessa, ja siksi hän käyttäytyy tavallista oudommin. Naapurissa asuu ulkomaalainen perhe, joka kerää pulloja palauttaakseen ne kauppaan ja saadakseen lisää rahaa. Asiat esitetään lapsen näkökulmasta, lapsen kokemana, lapsen käyttämällä kielellä. Mitään ei jäädä vatvomaan eikä käsitellä niin että vain aikuinen lukija ymmärtäisi mistä on kyse.
Leon ikää ei sanota, mutta hän on oletettavasti suunnilleen tokaluokkalainen. Toisaalta hänelle ja pikkuveljelle luetaan iltasatu, toisaalta hän osaa asioida kaupassa ja matkustaa raitiovaunulla yksin. Kirjan kieli on helppotajuista, tosin fontti ja rivivälitys ovat aika pieniä. Aloitteleva lukija kaipaakin sujuvammin lukevaa kaveria. Tarinan tempo on vauhdikas ja aihe sellainen, mikä kiinnostanee monenikäisiä lapsia ja miksei myös aikuisia. Itse ainakin luin tämän mielelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti