sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Michael Katz Krefeld: Langenneet


Michael Katz Krefeld: Langenneet
Tanskankielinen alkuperäisteos Afsporet
Suomentanut Päivi Kivelä
Like 2014
352 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale






Tanska ei ainakaan vielä ole dekkarikirjallisuuden mahtimaa, mutta Jussi Adler-Olsen saa seuraa Michael Katz Krefeldistä. Krefeldin rikossarjan avausosa ilmestyy ainakin 18 maassa eikä syyttä.

Langenneet on jännittävä kuvaus rumasta maailmasta, maailmasta jossa epätoivo vallitsee ja yksittäinen ihminen on pikkuruinen osa väkivaltaista koston ja vallanhalun ketjua. Päähenkilöitä on kolme: alkoholisoitunut sairaslomalla oleva poliisi Thomas, prostituoitu Masha sekä murhaaja. Tapahtumat liikkuvat eri aikatasoissa eri henkilöiden mukana, niin että kyseessä oleva aika on mainittu luvun alussa. Itselläni oli alussa vaikeuksia hahmottaa, missä milloinkin mennään. Alussa tuntui, että tapahtumat ovat kovin kaukana toisistaan mutta mitä enemmän tapahtumalinjat lähestyivät toisiaan niin sitä helpompi oli pysyä kärryillä. Itsessäni huomasin sen, että toivoin tapahtumien etenevän nopeammin; oli ahdistavaa lukea Mashaan kohdistuvasta toistuvasta väkivallasta ja tilanteen jatkuvata huononemisesta vuonna 2010, kun tiesi Thomasin alkavan etsiä häntä vuonna 2013.

Thomas luki Hyeenan käynnistä, luki miten mies oli tunnustellut Mashaa ja sanonut että tämä olisi pian valmis. Mashan kauhu tarttui ja Thomasin oli vaikea ajatella järkevästi, mutta hänen oli pakko miettiä sivuilta löytämiään tietoja. Aluksi hän oli epäillyt sarjamurhaajaksi Slavrosia, mutta niin julma kuin mies olikin, Mashan päiväkirja vapautti hänet siitä syytöksestä. Jos Hyeena oli hakenut Mashan monta päivää sitten, niin kuin toinen tyttö oli kertonut, ruumis ilmaantuisi pian Hjulstan kaatopaikalle. Hänen pitäisi taivutella Karl tehostamaan valvontaa ja ehkä laajentamaan sitä muillekin Tukholman alueen kaatopaikoille. Sillä välin he voisivat yrittää jäljittää autoa, josta Masha kertoi. Sen pitäisi olla helppo tehtävä, tuskinpa Ruotsin rekisterissä oli enää montakaan 70-luvun mustaa mersua. Varmaan alle sata, ehkä vain toistakymmentä. 

Dekkarien ystävänä ilahduin uudesta tuttavuudesta. Kirja on todellakin jännittävä ja koukuttava. Lukijalle kerrotaan murhaajan nimi jo varhaisessa vaiheessa, mutta ei muuta mistä tämän voisi tunnistaa. Murhaajan lapsuuden kuvauksista voi aavistaa mitä hän tulee myöhemmin tekemään, mutta aikuisiästä kerrotaan vain murhaamiseen liittyviä seikkoja. Minulle ainakin murhaajan henkilöllisyys pysyi salassa siihen asti, kunnes Thomas identifioi tämän.
Yksi asia tuntui häiritsevän epäuskottavalta, nimittäin se että Thomas alkaa etsiä Mashaa. Hän on kokenut hirvittävän henkilökohtaisen tragedian, mikä on suistanut hänet pohjattomaan itsesääliin ja suruun, jossa vain muistinmenetyskänni tuo hetkeksi helpotusta. Kun baarimikko puhuu baarin siivoojan kadonneesta tyttärestä, on todella hämmästyttävää että hän saa suostuteltua Thomasin sekä tapaamaan naisen että lupautumaan etsimään tyttöä. Kun jättää tämän epäuskottavuuden taka-alalle, on Thomasin matka alamaailman alimpiin kerroksiin niin hurja että kirja on pakko lukea nopeasti loppuun.

Olisin kaivannut kirjaan edes jonkin verran iloa, mutta sellainen ei kai kuulu tällaiseen, voisiko tämän luokitella kovaksikeitetyksi jännityskirjallisuudeksi. Ehkä sitten seuraavissa osissa edes Thomasin asiat ovat vähän paremmin, siis mikäli tulevat osat kertovat hänestä.

Itse en kokenut väkivaltaa liiallisena mutta herkimpien lukijoiden on syytä miettiä, kestävätkö he lukea kirjaa. Väkivaltaa on montaa eri lajia, eikä sitä kirjassa kaunistella. Jos ei siedä hakkaamista ja jopa kidutukseen asti menevää rääkkäämistä, on syytä valita jokin hellempi kirja varmistaakseen yöunet.


2 kommenttia:

  1. Luin juuri tämän dekkarin ja itsekin huomasin muutamissa kohdissa kokevani pientä epäuskottavuutta. Thomas tosiaan suostui ehkä hivenen liian helposti avunpyyntöön ja minusta myös gangsterit välillä kertoilivat juttuja vähän liiankin helposti (& päästivät säälistä Thomasin pakoon). Kohdallani kirja lähti lentoon vasta n. 250 sivua luettuani, mutta sen jälkeen se olikin sitten menoa. Perjantaina menen kuuntelemaan kirjailijaa, mielenkiintoista kenties esittää pari kysymystäkin kirjojen synkistä teemoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä voikin olla kompastuskivi; jos lukija ei tempaudu heti mukaan niin on vaara ettei hän jaksa lukea kirjaa pitemmälle vaikka se myöhemmin koukuttaisikin.

      Poista