lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lankalauantai - tähän asti vuoden paras päivä


Tänään on ollut hieno keväinen päivä. Ystäväni kanssa treenaamme toukokuiselle Tukholman maratonille, teimme tänään pitkän lenkin niin että hän juoksi ja minä pyöräilin. Aikaa meni muutama minuutti yli kolme tuntia, matkaa kertyi reilut 25,5 km. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, oikeastaan ensimmäistä kertaa tuntui keväältä.

Lenkin jälkeen suuntasimme ystäväni vanhempien luo, siellä oli rantasauna lämpimänä. Uskaltauduin käymään järvessä, ei sitä uimiseksi voi sanoa mutta kastauduttu on ja talviturkki heitetty pois. Otin nenästä kiinni ja painuin uppeluksiin, niin on karvalakkikin pois :)

Saunan jälkeen ystäväni lähti kyytimään minua kotiin. Matkalta nappasimme mukaan hänen poikaystävänsä, joka oli löytänyt pihasta meille kummallekin kuvassa olevan kukkasen. Ystäväni tiesi sen nimen mutta en sitä tietenkään enää muista, jos joku tietää niin ystävällisesti kertokoon!

Kotiovella odotti päivän huipennus, yllätyslahja:
Serkkuni oli kulkenut ohi ja jättänyt ovenkahvaan mystisen pussukan, josta löytyi muffinsseja (nam!) ja villasukat :) Tai pitäisikö sanoa - reikäkuvioinnin ja ohuemman langan ansiosta - kesävillasukat? Oli miten oli, taitavat päätyä ahkeraan käyttöön ainakin keväästä syksyyn.

Ai niin, olin lukenut serkkuni facebook-päivityksistä muffinssien leipomisesta ja kuorrutuksen teosta, enpä olisi arvannut että itsekin pääsen niistä osalliseksi... Oi näitä pieniä yllätyksiä joista tulee iloinen mieli pitkäksi aikaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti