Anne Sverdrup-Thygeson: Jos hyönteiset katoavat...

Anne Sverdrup-Thygeson: Jos hyönteiset katoavat... Harvinaistuvat, hyödylliset pikkuötökät, joita ilman emme tule toimeen
Norjankielinen alkuteos Insektenes planet (2018)
Suomentanut Katarina Luoma
Minerva 2019
222 s.

En tiedä tuntuuko minusta vain siltä, että ötököiden merkitys planeetallemme on ollut esillä viime vuosina aika paljon. On ollut juttuja siitä, kuinka elintärkeitä esimerkiksi mehiläiset ja kimalaiset ovat, ja monien kauhuksi myös hämähäkit. Että kuinka maapallo tuhoutuisi nopeasti, jos joku laji katoaisi lopullisesti. Tähän saumaan iskee Anne Sverdrup-Thygeson, jonka uutuusteoksen Jos hyönteiset katoaisivat... laitan Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 8, "kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen". On tullut aika avata silmät ja havahtua katsomaan maapallomme tilaa, missä se on nyt ja mihin se on menossa.

Sverdrup-Thygeson on hyönteistutkija, joka kertoo asioista - ainakin tässä kirjassa - hyvin selkeästi ja helppotajuisesti. On juu hyönteisten latinalaisia nimiä, mutta ei muuta tieteellistä jargonia. Päinvastoin; moniin asioihin annetaan konkreettinen esimerkki tai vertailukohta. Teksti on varsin raflaavaa ja välillä voi tulla tunne että onko joka asiasta ihan pakko lohkaista vitsi tai kehitellä sanaleikki.

Kirjassa on yhdeksän lukua, joissa hyönteisten merkitystä tarkastellaan eri näkökulmista. On hyönteisten ja kasvien yhteiseloa, hyönteiset ruokanamme ja ruokamme ruokana, erilaisia tuotteita joissa käytetään hyönteisistä saatavaa materiaalia (tai työvoimaa)... Ehdottoman mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Laitan tähän alle muutamia esimerkkejä siitä, mitä itse pidän huomionarvoisena. Ihminen kun ei ole luomakunnan kuningas, vaikka kuinka haluaisi!

On vaikea saada otetta syvästä ajasta, eoneista ja maailmankausista, miljoonista ja miljardeista vuosista. Siksi sinulle ei ehkä sano kovin paljon, jos kerron, että ensimmäiset hyönteiset näkivät päivänvalon noin 479 miljoonaa vuotta sitten. Ajattele mieluummin, että hyönteiset ovat nähneet dinosaurusten tulevan ja lähtevän.

[H]yönteiset hallitsivat maapallon ilmatilaa yli 150 miljoonaa vuotta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että oma lajimme Homo sapiens on ollut maapallolla yhteensä vasta reilut 200 000 vuotta.

Karl von Frisch osoitti, että kun hunajamehiläinen löytää hyvän mesilähteen, se lentää kotiin muiden luokse ja kertoo niille, missä kukat ovat. Se tanssii eräänlaisen kahdeksikon ja keikuttaa takapuoltaan ja värisyttää siipiään tanssin suoran osuuden aikana. Tanssin nopeus kertoo kukkien etäisyyden, kun taas tanssin suunta suhteessa pystysuoraan linjaan kuvailee, missä kukat sijaitsevat auringon asentoon nähden.

Plantaaseilla vain kolme tuhannesta kaakaokukasta saadaan pölytettyä onnistuneesti siten, että ne kehittyvät hedelmiksi. Keskimäärin kaakaopuu tuottaa 25-vuotisen elämänsä aikana niin vähän kaakaopapuja, että niistä saadaan vain vajaat viisi kiloa suklaata. Toisella tavalla laskettuna noin 50 gramman painoisen suklaapatukan valmistukseen vaaditaan yhden kaakaopuun koko sato kolmen kuukauden ajalta. Lisäksi tarvitaan vielä joukko ahkeria suklaapolttiaisia, jotka ovat uurastaneet pölyttäjinä.

Joka minuutti mereen upotetaan muovia niin paljon, että sillä täyttäisi kokonaisen roska-auton.(...) Siksi tieto siitä, että useat hyönteiset pystyvät syömään ja hajottamaan muovia, on melkoinen jymyuutinen.

Harvardin professori E. O. Wilson kirjoittaa: "Totuus on, että me tarvitsemme hyöteisiä mutta ne eivät tarvitse meitä. Jos ihmiset katoaisivat huomenna, maailma jatkaisi kulkuaan kuten ennen. -- Mutta jos hyönteiset katoaisivat, luulen, etteivät ihmiset selviäisi muutamaa kuukautta kauempaa."

Mitä tähän voisi lisätä? 

Pidän siitä, että kirjassa ison ja pienet asiat limittyvät. Ensin on pikkuinen ötökkä, joka tanssii tai oppii laskemaan neljään tai tunnistaa ihmisen kasvot tai rakentaa ilmastoidun keon tai tekee jotain muuta kyseiselle lajille ominaista. Myöhemmin sama pikkuinen ötökkä esiintyy osana ketjua, joka mahdollistaa elämän maapallolla. Koko maapallo on ekosysteemi, mutta oma pieni ekosysteeminsä tapahtuu myös laiskiaisen turkissa. 

Tätä lukiessa tuli olo, että jatkossa lentäviin ja hyppiviin otuksiin suhtautuu vähän eri tavalla. Että vaikka ne ovat monesti ärsyttäviä, joskus jopa pelottavia, ne ovat kuitenkin elintärkeitä. Mutta katsotaan sitten elokuussa banaanikärpästen aikaan, unohtuuko että meillä on 77 prosenttia samoja geenejä... 

Tuli myös olo, että tekee mieli googlettaa jotkut otuksista. Millainen on sudenkorennon silmä, joka itse asiassa koostuu 30 000 osasilmästä? Tai ylösalaisin lentävä sudenkorento? Miltä näyttää ankeuttajapistiäinen? Tai seitsentoistavuotiskaskas, joka elää 99 prosenttia elämästään - 17 vuotta - maan alla, nousee maan pinnalle 3-4 viikoksi munimaan ja kuolee pois? Olisin kaivannut kirjan väliin kuvaliitteen! :) 

Monipuolinen sisältö, lukijaystävällinen tyyli ja kohtuullinen sivumäärä (ilman lähteitä ja hakemistoa 191 sivua) tarkoittavat sitä, että saan tästä lisäyksen yläkoululaisten tietokirjavinkkauksiin. 

Kirja on luettu myös blogissa Mummo matkalla.