Kaupunkilomalla: New York, osa 2

Lauantai 28.10. valkeni aurinkoisena ja helteisenä. Tähän päivään olimme buukanneet pakolliset turistikohteet: päivällä Vapaudenpatsas ja Ellis Island (vähän yli 20 €), illalla Empire State Building (n. 30 €). Näihin kaikkiin olimme ostaneet liput etukäteen. Lauttarannalla myydään lippuja Vapaudenpatsaalle ja Ellis Islandille, mutta niitä on tarjolla rajallinen määrä. Eli jos haluaa varmistaa pääsevänsä kohteeseen niin kannattaa ostaa etukäteen. 

Lauttamatka Manhattanilta Vapaudenpatsaalle kesti noin varttitunnin. Toki ennen lauttaan pääsyä jonotettiin turvatarkastukseen (tiedoksi: rintsikoiden kaarituet hälyttää ja johtaa ohjaamiseen sivulle ja uuteen tarkastukseen), ja Staten Islandille päästyä jonotettiin seuraavaan turvatarkastukseen että lopulta päästiin Vapaudenpatsaalle (jonne ei saa viedä selkäreppuja, ne pitää jättää 2 dollaria maksavaan lukittavaan lokeroon). 

Kääk, joku on kuvannut Vapaudenpatsasta hameen alta...

Vapaudenpatsaalla olisi päässyt itse patsaan sisälle, mutta se olisi maksanut erikseen ja liput olisi pitänyt ostaa etukäteen. Meille riitti jalustalla patsastelu sekä museovierailu. Museossa on mielenkiintoista tietoa patsaan historiasta, muun muassa erilaisia suunnittelumalleja. Loppujen lopuksi valittu versio ei ole kovinkaan erilainen verrattuna ihan ensimmäiseen versioon. Alkuperäinen soihtu on museossa, siinä sitä on historian havinaa. 

Lautta Vapaudenpatsaalta Ellis Islandille kulkee 20 minuutin välein, matka kestää vain muutaman minuutin. Olimme jo tässä vaiheessa aika väsyneitä, emmekä viettäneet Ellis Islandin museossa kuin noin tunnin. Sinänsä harmi, koska siellä olisi ollut paljon kiinnostavaa. Yksi kiinnostavimmista kohteista oli huone, joka kertoo millaisissa oloissa maahanpääsyä odoteltiin.

Kovin on pienet ja epämukavan näköiset punkat. Museossa on lisäksi muun muassa maahanmuuttaneiden dokumentteja; erilaisia matkustusasiakirjoja sekä passeja. Lisäksi on ihmisten valokuvia, ei siitä kun he odottavat Ellis Islandilla vaan esimerkiksi lapsuuskuvia. Unohtamatta ihmisten kotimaistaan tuomaa esineistöä. Tämä on sellainen kohde, joka vaatii enemmän aikaa. Hienoja ovat myös pienoismallit, jotka kuvaavat saaren muodostumista ja laajentumista. Saari on ihmisten rakentama, materiaalina on käytetty maa-ainesta joka on raivattu metrotunneleiden tieltä. 

Täältä palasimme Manhattanille. Hetki kierreltiin kaupoissa, ja illan pimennyttyä suunnattiin Empire State Buildingille. On muuten hassu tunne, kun New Yorkissa ei ainakaan tähän aikaan vuodesta ole hämärää ollenkaan. Puoli seitsemältä on täysin valoisaa, puoli kahdeksalta pussipimeää.

Empire State Buildingissä pääsi "vain" 86. kerrokseen saakka. Käsittääkseni myös observatorio kerroksessa 102 on yleisölle avoin, mutta sinne myös olisi pitänyt olla erillinen, joitakin kymppejä maksava lippu. Komeat näkymät on tästäkin korkeudesta!

Sitten olikin taas nukkumaanmenoaika. Taidettiin kuitenkin valvoa ainakin puoli yhteentoista asti. 

Sunnuntai 29.10. oli viimeinen kokonainen päivä kaupungissa. Kaunista ja lämmintä tänäänkin. Kävelimme 57th Streetiä rantaa kohti, ja rantaa pitkin menimme pyörävuokraamoon. Ajatus oli kiertää Manhattan rantoja pitkin, ja lopuksi kaartaa Keskuspuistoon. Ihan ei onnistunut, sillä saaren eteläosassa oli 9/11 -muistojuoksu. Juoksussa muistettiin ja kunnioitettiin palomiestä, joka juoksi täysissä varusteissa tunneleiden läpi kaksoistorneille pelastamaan ihmisiä, menehtyen kuitenkin itse. Taluttelimme pyöriä puistoalueella ja päädyimme uudelleen muistomerkille. Siellä huomasimme aiemmin näkemättömän kohteen, selviytyjäpuun.

Päärynäpuu paloi pahasti vuonna 2001 mutta jäi henkiin, elää ja voi hyvin. 

Täältä jatkoimme kohti torstain päiväolutpaikkaa, sillä sen vierestä tiesimme pääsevämme takaisin rantaraitille. Pyöräily Manhattanilla oli ristiriitainen kokemus. Maisemat ovat mahtavia, mutta varovaisuutta vaaditaan sillä pyöräkaistoilla liikkuu varsin paljon kävelijöitä ja juoksijoita. Kaikkialla ei kaistoja ole, silloin pyöräillään ajoradalla. Se itse asiassa tuntui melkein turvallisemmalta... New York on pullollaan yksisuuntaisia katuja. Ja kun kadulla on kolme kaistaa rinnakkain, onoikeanpuolimmaisin varattu pysäköidyille autoille. Kaista on niin leveä, että pysäköityjen autojen ja seuraavan ajokaistan väliin jää reilun levyinen tila. Lisäksi autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä. Tööttäyksiä kuuluu jatkuvasti, mutta ne ovat mallia "varokaa, täältä tullaan", ei "mene pois tieltäni törppö". Ihmiset kulkevat niin paljon punaisia päin, että siksi varoitukset ovat tarpeen.

Kaverini totesi että ei uskalla ajaa pyörällä Helsingin keskustassa, naurettiin että "aloitit sitten kaupunkiajon Manhattanilla!" :D Keskuspuiston kulmalla jakaannuttiin, puolet porukasta lähti palauttamaan pyöriä ja puolet jäi pyöräilemään Keskuspuistossa. Taas oli pakko mennä kuvaamaan Jacqueline Kennedy Reservoirille. 

Pyöräilyn jälkeen oli tietysti karmea nälkä, kolmisen tuntia oltiin oltu liikkeellä. Äkkiä hotellille suihkuun ja vaatteita vaihtamaan, sitten syömään. Mentiin Times Squarelle pizzalle. Oli todella hyvää ja rapeaa. En muista hintaa, mutta yksi iso slice maksoi muutamia euroja. Rapeus johtui siitä, että pohja oli hetken uunissa ennen täytteiden laittoa, ja sitten vielä uudelleen. Vatsat täynnä jaksettiin vielä kävellä Macy's-tavaratalo läpi. 

Sitten taas jakaannuttiin, kaksi lähti hotellille ja kaksi Brooklynin sillalle katsomaan iltavalot. Ei ollut niin yksinkertaista miltä kuulostaa... Satuimme olemaan seudulla, jossa oli metroasema pois käytöstä remontin takia. Käveltiin seuraavalle, jossa huomattiin että osa linjoista on suljettu remontin takia. Lappu kertoi, että tämän kirjaimen sijasta kulkee tämä toinen juna, joka pysähtyy alkuperäisen linjan asemilla. Paitsi että ei pysähtynyt, vaikka varmasti mentiin oikeakirjaimiseen junaan. Katsottiin heti kartasta että ei pysähdy sen nimisellä asemalla mihin halutaan, mutta haa, pysähtyy toisella missä voidaan vaihtaa junaa. Ei sitten tajuttu, että jokaisella metrolinjalla oli samanniminen pysäkki, kaikki eri kohdassa katua. No, jäätiin pois ja päätettiin kävellä oikean värisen linjan pysäkille. Leimattiin liput ja mentiin laiturille. Odotettiin.... ja odotettiin... ja odotettiin. C-junia meni monta, mutta ne pysähtyivät 9/11 Memorialille. Päätettiin vaihtaa laituria, mennä toisella junalla vähän matkaa takaisinpäin ja vaihtaa toisella asemalla. No, ei sitten päästy eri laiturille, portti herjasi että lippua on käytetty äsken. Ja ainakin vartti oli väliä. Todettiin että tämähän on tyhmää, jos olet mennyt väärälle laiturille niin et pääse oikealle ennen kuin tietyn ajan kuluttua, josta ei yhtään voi tietää että kuinka pitkä se on. Ei muuta kuin ulos ja kävelemään seuraavalle asemalle. Siellä sitten lopulta oli Brooklyniin asti menevä juna. Todettiin että kyllä me tälle nauretaan vielä joskus. Ja naurettiinkin jo samana iltana. Pienten kiertelyiden jälkeen löydettiin metroasemalta sillalle, käveltiin se läpi ehkä kymmenessä minuutissa ja hypättiin taas metroon.

Tämä metro meni onneksi suoraan 57th Streetille. Asemalta kävelimme vähän matkaa Trump Towerille, katsottiin että jaha, tuollainen. Sitten jatkettiin hotellille. Kello oli vähän yli kymmenen, naurettiin että eipä olla näin myöhään oltukaan ulkona, useimmiten jo nukkumassa tähän aikaan :D 

Maanantai 30.10. oli kotiinlähtöaika. Uloskirjautuminen oli klo 11 mennessä, eli saatiin nukkua aamulla suht pitkään. Pakattiin tavarat, palautettiin avaimet ja lähdettiin. Ensin pysähdyttiin aamupalalle, sitten aloitettiin pitkä metro- ja junamatka lentokentälle. Ohje oli saapua sinne kolme tuntia ennen lennon lähtöä. Tällä kertaa tehtiin lähtöselvitys edellisiltana hotellissa niin saatiin vierekkäiset paikat. Lähtö oli vähää vaille kuusi. Paluulento sujui myötätuulen ansiosta ennakoitua nopeammin, onneksi, koska en saanut nukuttua. Torkuin ajoittain puoli kymmenen ja puoli kahdentoista välillä, mutta ei sitä nukkumiseksi voi sanoa. Tiedättehän, tyyny hiostaa niskaa, viltin alla on kuuma mutta ilman vilttiä on kylmä... 

Tiistaiaamuna 31.10. laskeuduttiin puoli tuntia etuajassa, varttia yli kahdeksalta. Että hups vaan, sinne hävisi yö. Passintarkastus sujui nopeasti ja laukutkin saatiin heti kohta. Sitten ajomatka kotiin ja päiväunille. Jokunen päivä meni aikaerosta toipumiseen. Eikä yhtään helpottanut se, että viikonloppuna olin lauantaina Turussa kirjamessuilla ja sunnuntaina juoksemassa Pirkan Hölkässä Valkeakoskelta Tampereelle... 

Ainoa jatkuvasti yllättävä asia oli hinnat. Kulmakaupassa oli hintalappu leivillä, smoothieilla ja muilla valmistettavilla ruuilla. Sen sijaan hyllyssä olevissa juomissa, pähkinäpusseissa, jogurteissa ymä. ei ollut hintatietoja. Kaikki hinnat kerrotaan verottomina, eli laskun loppusummaan lisätään vero, olikohan se tarkalleen ottaen 8,75 %. Lisäksi ravintoiloissa on annettava juomarahaa 15-20 % laskun loppusummasta. Eli jos annoksen hinta on 15 dollaria, oikea hinta veron ja juomarahan jälkeen onkin noin 22 dollaria. Meidän reissun aikana kurssi oli sellainen että yksi dollari oli 0,86 euroa.

Liikkuminen Manhattanilla on helppoa. Suurin osa kaduista on nimeltään numeroita, ja äkkiä oppii hahmottamaan kuinka pitkä matka on esimerkiksi 45. kadulta 57. kadulle. Tai missä on kahdeksannen avenuen ja 47. kadun kulma. 

Köyhyys on asia, johon törmää jatkuvasti. Metrovaunuissa kulkee ihmisiä kerjäämässä rahaa ja ruokaa. Joillakin metroasemilla nukkuu kodittomia, samoin heitä on katujen varsilla. Se on pysäyttävä näky. Että millaista on, jos koko elämä ja omaisuus mahtuu yhdelle patjalle, huovan alle. 

Mutta kaikkinensa oli hieno reissu! Paljon nähtiin ja koettiin, paljon jäi näkemättä. Yksi kohteista oli High Lane, entiselle junaradalle rakennettu kävelyreitti korkealla maan pinnan yläpuolella. Se oli meillä mielessä ensimmäisenä iltana, seuraavan kerran muistettiin se lähtöpäivän aamuna. Muitakin kävelyreittejä olisi ollut. Lisäksi kiinnostavia museoita, kuten liikennemuseo jossa olisi niin sukellusvene kuin avaruussukkula. Broadwayn teatteriesitys olisi elämys ynnä muuta ynnä muuta...

"Leikkikenttä" manhattanilaisen kerrostalon sisäpihalla

Brooklyn Bridge 

Näkymä Manhattanilta Brooklyniin. Silta jää kuvan ulkopuolelle vasemmalle

Kaupunkilomalla: New York osa 1

Oi ihana New York, lopultakin pääsin käymään siellä! Neljä tai viisi vuotta sitten ostimme siskoni kanssa halvat lentoliput heti juhannuksen jälkeen, reissun piti olla lokakuun lopussa. Mutta kaksi päivää ennen lähtöä kaupunkiin iski hurrikaani, ja lähtöpäivämme maanantai oli ensimmäinen päivä jolloin kaikki lennot oli peruttu. Harmitus oli kova. Toki se laantui myöhemmin viikolla, kun luimme että Manhattan oli evakuoituna, ei ollut sähköä, ei ollut juoksevaa vettä... Nyt kesällä ostimme uudet halvat lentoliput ystäväni kanssa (lipuissa muutosmahdollisuus, menomatkalla käsimatkatavarat ja paluumatkalla yksi yhteinen ruumaan menevä laukku 440 €). Mukaan lähti kaksi muutakin. Hotellitarjouksia seurattiin tarkasti, ja osuttiin kultasuoneen. Neljän hengen huone Watson Hotelista kahden korttelin päässä Keskuspuistosta maksoi 358 € per henkilö, ilman aamiaista tosin mutta viisi yötä loistavalla sijainnilla. 

Minä sitten tykkään taloista, joissa on jotain erilaista ja erikoista!

Lähdimme matkaan keskiviikkona 26.9. Alkumatkasta oli hiukan kommelluksia, muun muassa  kotiin unohtuneita rahapusseja ja auton huoltotauko, joten loppupeleissä tulikin kiire kentälle. Sen verran hoppu, että satasen nopeusrajoituksella emme olisi ehtineet, onneksi vielä oli voimassa 120 km/h :D Lähtöselvitys ei tietenkään onnistunut automaateilla, emmekä saaneet viereisiä paikkoja, ei edes minä ja ystäväni vaikka meidät liput oli varattu samaan aikaan. Chicagon lento oli peruttu, joten sieltä oli buukattu väkeä New Yorkin lennolle. Yksi meidän porukasta sai lähtöselvityksessä stand by -paikan, hetki jouduttiin jännäämään että päästäänkö kaikki matkaan. Onneksi päästiin. Kovan vastatuulen takia lento kesti oletettua kauemmin, yli 8 tuntia. Torkuin osan matkaa, lisäksi ehdin lukea yhden kirjan. Laskeutumisen jälkeen jonotimme maahantulotarkastuksessa varsin pitkään. Oli jännittävää antaa sormenjäljet ja "rupatella" virkailijan kanssa. Kaikilta kysyttiin eri asioita, minulta sitä olenko ensimmäistä kertaa maassa, missä asun matkan ajan sekä mitä teen työkseni ja missä. Jo maahantulolomakkeen (ESTA) täyttö viikkoja etukäteen oli stressaavaa. Viisi sivua, jossa kysyttiin ihan kaikkea vanhempien nimistä lähtien.

Lopulta pääsimme hakemaan laukut ja suuntaamaan junalle. Vaikka JFK on iso lentoasema, ovat opasteet selkeät. Junan kuvaa seuraamalla on vaikea mennä harhaan. Olimme ostaneet etukäteen sekä 7 päivän metrolipun (vähän yli 30 €) että junaliput lentokentältä metroasemalle ja takaisin (vajaa 5 € kipale). Liput, metrokartat ja sähköpistokkeiden adapterit tulivat postissa kotiin. Matka lentoasemalta metropysäkille oli lyhyt, mutta metromatka Manhattanin sydämeen kesti lähemmäs tunnin.

New Yorkin Pispala eli Howard Beachin metroaseman ympäristö

Metrolla pääsimme lähelle hotellia. Alkoi olla sen verran myöhä, että kävimme pikaisesti irkkubaarissa syömässä ja sitten asetuimme hotelliin. 

Torstaiaamuna 27.9. heräsimmekin pirteinä klo 5.30. Todettiin että jaaha, tätä tarkoittaa 7 tunnin aikaero. Hotellin vieressä oli kauppa, joka oli auki kellon ympäri. Sieltä saimme aamupalaa ja kadun toiselta puolelta Starbucksista aamukahvia ja -teetä. Oli aika hämmästyttävää, kuinka paljon liikennettä oli jo aamukuudelta, niin autoja kuin ihmisiä. 

Aamupalan jälkeen lähdimme lenkille Keskuspuistoon. Tunnin verran hölköttelyä shortsikelissä. Hauska sattuma, mutta kolmen naisen joukkiollamme oli kaikilla pinkit paidat päälle. Saimmekin osaksemme hymyjä ja yhden huudahduksen "ladies in pink". 

Lenkkeilimme puoli kahdeksasta puoli yhdeksään. Ja taas oli ihmetyksen aiheena ihmismäärä. Välillä tuntui suorastaan ruuhkaiselta, niin paljon oli kävelijöitä ja juoksijoita. Ja puiston ulkolaidan pyöräkaistoilla pyöräilijöitä.

Lenkin jälkeen pysähdys hotellilla ja sitten kaupungille. Kävelimme Broadwayllä ja Wall Streetillä.  

Maailma talouden keskus on ulkoa päin yllättävän vaatimaton.

Pysähdyimme myös 9/11 Memorialilla. Se on hiljaiseksi vetävä paikka. Kaksi allasta, joissa vesi syöksyy kuiluun. Veden virtausta on hypnoottista katsella. Reunakaiteissa menehtyneiden nimet kaiverrettuna. Nimen kohdalla on aina kukka kyseisen henkilön syntymäpäivänä.

Kohta tulimme saaren kaakkoiskulmaan ja pysähdyimme päiväoluelle. Näköalana Brooklyn Bridge, jonne lähdimme seuraavaksi. 

Brooklyn Bridgen pinta onkin puuta. 

Illemmalla menimme syömään hotellin lähelle kreikkalaiseen ravintolaan. Muuten hyvä kokemus, mutta viereen istui humalainen kanadalainen, joka välttämättä halusi jutella kanssamme ja ottaa meistä valokuvia. Ruuan jälkeen menimme vielä katsastamaan Times Squaren. Siellä sitä olikin väkeä, yhdeksältä illalla.

Askelmittariin tuli yli 40000 askelta, joten ei liene ihme että uni tuli jo paljon ennen kymmentä. Ja niinpä taas oltiin perjantaina hereillä kuuden aikaan... 

Perjantai 27.9. sattui olemaan ainoa päivä, jolloin satoi. Sattui kuitenkin niin, että olimme jo aiemmin sopineet sen ostospäiväksi. Meillä oli bussiliput (n. 30 €) Woodsburyn outlet-kylään, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä. Olimme valinneet päivän ensimmäisen lähdön klo 8.30, ja takaisin tultiin toiseksi viimeisellä kuljetuksella klo 18.30. Perjantai oli viileä päivä, mutta ostoksilla tarkeni. Ei oltu ulkona vaan kierrettiin melkein kaikki kaupat. Joimme aluksi lähtökahvit ja -kaakaot, sitten hajaannuimme. Teimme treffit muutaman tunnin päähän, söimme ja hajaannuimme uudelleen. Pakko tunnustaa, että kylään meni vähemmän rahaa kuin olin pelännyt. Ensimmäisen kolmen tunnin aikana ehdin jo epäillä, löydänkö mitään. Urheilukaupoissa oli vaikka mitä, mutta koot eivät täsmänneet. Ihania kenkiäkin oli, mutta ne mitä sovitin eivät istuneet leveään jalkaterääni ollenkaan. Löysin kuitenkin kaksi mekkoa, lompakon sekä muutamia joululahjoja. 

Ihana vehreys Woodsburyssä.

Sen verran raskas oli shoppailupäivä, että iltariennot jäivät tälläkin kertaa väliin. Taidettiin olla unten mailla tänäänkin ennen iltakymmentä... 

Jatkuu osassa 2. 

Kaupunkilomalla: viikonloppu Berliinissä

Pari viikkoa sitten lähdin melkein ex tempore - matkalle Berliiniin. Puolitoista viikkoa aikaisemmin sain poikaystävältäni viestin, että hänen kaverinsa on väitellyt tohtoriksi ja minutkin on kutsuttu juhlistamaan sitä. Pikainen tsekkaus työvuoroihin ja kysely kollegoille, että pärjäävätkö perjantain kaksin (kyllä), joten matkaan siis! 

Finnairin lento lähti perjantaina vähän ennen puoltapäivää. Tegelin kentälle laskeuduttiin puolitoista tuntia myöhemmin. Viimeksi lensin Schönefeldiin, jossa mies oli vastassa ja junailtiin yhdessä kaupunkiin. Nyt sain selvitä yksin. Onneksi kentällä oli selkeät opasteen, ei tarvinnut muuta kuin seurata kylttejä joissa oli linja-auton kuva. Tokihan sitten bussiasema oli aivan toisessa päässä kenttää... Lippuautomaateille oli pitkät jonot. Totesin, etten ehdi seuraavaan bussiin, mutta sinänsä ei väliä koska niitä meni muutaman minuutin välein. Automaatilla en ollut varma, mikä lippu pitäisi ostaa, otin varmuuden vuoksi päivälipun A-C -vyöhykkeille. Myöhemmin katsoin kartalta, että Tegel on B-vyöhykkeellä, eli kahden vyöhykkeen lippu olisi ollut riittävä. Oikeasti olisin halunnut ostaa kolmen päivän lipun, mutta koska takana oli pitkä jono niin en halunnut kansoittaa automaattia pitkäksi aikaa. 

Olin keskustassa kahden maissa, ja koska mies oli tulossa vasta puoli viiden aikaan niin hengailin itsekseni. Bussi lentokentältä meni Alexanderplatzille, ihan sinne asti en mennyt vaan jäin pois tuomiokirkon luona. Sisälle kirkkoon en lähtenyt yrittämään; koska pihalla oli kylttejä joissa oli merkitty että ei salkkuja eikä selkäreppuja, en uskonut että matkakassinikaan olisi sallittu. Ihailin kirkkoa siis vain ulkopuolelta. Kuljeskelin hetken Museuminselin luona. Yllä olevan kyltin näin ja mietin, että vaikka Berliinissä onkin keskustan alueella suht lyhyet etäisyydet mennä vaikka kävellen, niin jonnekin muualle on turhan pitkä matka :D 

Seurasin junarataa Alexanderplatzille, josta menin lähijunalla päärautatieasemalle. Viimeksi menimme siitä ohi, nyt ehdin hengailla vähän aikaa sisällä. Se on kuin kauppakeskuksen ja rautatieaseman yhdistelmä. Kerroksia on ehkä kuusi, noin neljässä on raiteet ja noin neljässä keskimmäisessä on kauppoja. Kirja- ja vaatekauppoja, kahviloita ja ravintoloita... Kaikkein vaikeinta oli löytää saapuvien junien aikataulut, lähteviin oli vaikka kuinka monta ilmoitustaulua ja näyttöä joka kerroksessa mutta saapuville vain pari koko rakennelmassa. Löysin kuitenkin oikean raiteen ja olin ajoissa odottamassa junaa.

Rautatieaseman ylin kerros. Taustalla valtiopäivätalo

Miehen kaverit olisivat järjestäneet meille yöpaikan, mutta mies päätti kuitenkin varata hotellin. Sen kanssa kävikin melkoinen yllätys. Koska 93 % hotellihuoneista oli varattu, netti oli ehdottanut ympäröiviä kaupunkeja. Kun mies varasi hotellia torstaina, hän oli saanut tarjouksen viiden tähden hotellista, Regentistä. 2 henkilöä 2 yötä n. 420 €, normihinta 1500 €. Eipä siinä, pääsin sitten ensimmäistä kertaa elämässäni viiden tähden hotelliin... Pakko kyllä myöntää, että olen ollut hienommissa huoneissa  muualla, tosin en noin isossa. Huone oli ehkä isompi kuin 30,5-neliöinen yksiöni! Ja tullessa meille kerrottiin että huoneemme on upgreidattu, se ei käynyt selville että miksi.

Mutta silti, jos tuo on 1500 euron huone niin olisin odottanut nuhruisen kokolattiamaton sijasta vähintäänkin kullattuja lattialaattoja! :D Kylppäri sen sijaan oli hieno:

Vähän ihmeteltiin sitä, että kun kirjauduttiin klo 18 maissa, sitten lähdettiin ulos ja palattin yöllä puoli kahden maissa, niin huoneessa oli jo käyty siivoamassa. Pyyhkeet oli vaihdettu ja sängylle tuotu aamiasesite. Mietin että ekologia ei toimi; kylppärissä oli lappu jossa sanottiin että lattialle jätetyt pyyhkeet vaihdetaan. Kerran käyttämäni käsipyyhe roikkui naulakossa mutta sekin oli vaihdettu.

Hotellin aamiaishinnasto näytti siltä, että mieluummin söimme ulkona. Myöhemmin laskin että meillä ei mennyt perjantain ja sunnuntain välillä ruokaan yhteensäkään niin paljoa, mitä yksi terveellinen aamiainen hotellissa olisi maksanut...

Kävimme syömässä kevyttä iltapalaa, ja sen jälkeen kiertelimme Friedrichstrassen aseman seutuvilla. Sieltä löytyi ehkä mahtavin paikka ikinä, viisikierroksinen KulturKaufhaus Dussmann. Jokaisessa kerroksessa kirjoja, jossakin pelejä, jossakin elokuvia, jossakin musiikkia. Lisäksi samassa yhdeydessä on iso English Bookshop. 

Hauskinta oli se, että kun iltakahdeksalta kaikki muut kaupat menivät kiinni, ihmiset kerääntyivät tänne. Auki arkisin puoleenyöhön, lauantaisin klo 23.30 saakka. En tiedä johtuiko matkapäivän rasittavuudesta, mutta olin täällä melkein sekopäinen. Aina kun tultiin uuteen kerrokseen, olisi tehnyt mieli hyppiä tasajalkaa. Sanoin, että tuntuu kuin olisin humalassa vaikka en ole alkoholia juonutkaan :D 

En voinut olla ostamatta mukia... Sanoin heti tämän nähdessäni, että tässä on lastenkirjastotädille töihin teemuki:

Olisi ollut muitakin hienoja, mutta en raaskinut ostaa enempää kuin yhden. 

Kulttuurikaupasta suuntasimme viinibaariin tapaamaan miehen ystävää. He eivät olleen nähneet vuoteen, joten kun molemmat oli kutsuttu tohtorispirskeisiin niin kumpikin lähti Berliiniin. Oli kiva lämmin ilta istua ulkona terassilla. Vieressä Spree-joella kulki jokilaivoja, jotka tähän aikaan illasta tuntuivat olevan bilelaivoja. 

Perjantai-iltana tuli viesti, jossa lauantain tohtorispirskeiden päiväohjelma peruttiin. Suunnitelmana oli ollut mennä uimaan, piknikille ja frisbeetä heittelemään, tai vaihtoehtoisesti Volksparkiin. Nämä molemmat peruttiin, joten yhtäkkiä meillä olikin koko lauantaipäivä vapaa. Ohjelmaa löytyi kuitenkin helposti, sillä perjantaina jo huomasimme isot mainokset kertomassa että viikonloppuna on avoimet ovet liittokanslerin virka-asunnolla sekä ministeriöissä. Ei tarvinnut kauaa miettiä että mennäänkö katsomaan, miten liittokansleri majailee. Ei siellä tietenkään kaikkea nähnyt, noin kuudesta kerroksesta avoinna oli kaksi alinta eli kokous- ja lehdistötiloja. Alin kerros oli aulatilaa, jossa oli esillä presidenteiltä ja kuninkaallisilta valtiovierailuilla saatuja lahjoja. Suomi oli edustettuna Tarja Halosella, viemisinä oli ollut Pentikin poro.

Bundeskanzleramtia kutsutaan pyykkikoneeksi

Liittokanslerin virka-asuntoon ei niin vaan marssita sisälle. Turvatarkastus oli kuin lentokentällä; kassi laitettiin laatikossa läpivalaisuun, ja kännykät, kellot yms. otettiin pois kassista ja laitettiin erikseen läpivalaisuun. Lisäksi käsilaukuille oli sallittu koko; minun kassini oli liian leveä joten jouduin jättämään sen pois. Jonottajille jaettiin vesimukeja, mutta ne piti juoda tyhjäksi ennen piha-alueelle menoa, koska alueelle ei saanut viedä mitään nesteitä.

Puhe muurin murtumisen hetkiltä

Bundeskanzleramtista suuntasimme miehen kanssa hotelliin vaihtamaan vaatteet. Klo 20 oli illallinen Al Hamra - ravintolassa, jonne jäimme ruuan jälkeen bilettämään. Tilassa oli harmillisesti tapahtunut tuplabuukkaus. Ensin meidän seurueemme soitti omaa musiikkia vähän aikaa, sitten toinen seurue omaansa puoli yhteentoista saakka, ja sen jälkeen meidän porukka loppuillan. Oli hauskaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa! Tanssilattia oli pieni mutta se ei haitannut, siirrettiin pöytiä seinän viereen niin saatiin lisää tilaa. 

Yökahdelta lähdimme pois, siis minä ja mies, suurin osa jatkoi juhlia. Me lähdimme siksi, että halusimme edes jonkinlaiset yöunet. Emme tienneet moneltako hotellin uloskirjautuminen on, päätimme että klo 11 on turvallista. Sitten veisimme laukut rautatieasemalle säilytykseen ja hengailisimme kaupungilla muutaman tunnin. Näin tapahtuikin.

Koska avoimien ovien päivä jatkui vielä sunnuntain, päätimme piipahtaa ministeriössä. Päärautatieasemaa lähin oli koulutus- ja tutkimusministeriö, viralliselta nimeltään Bundesministerium für Bildung und Forschung. Olisi varmasti ollut mielenkiintoisempaa, jos olisin ymmärtänyt enemmän... Tunnistin toki robotit, 3D-tulostimet ja vastaavat, mutta esittelyteksteistä en tajunnut mitään. Portaikossa oli hieno efekti, mutta emme löytäneet mitään selitystä mistä on kyse.

Ministeriövisiitin jälkeen oli vielä aikaa leikkiä turistia. Metrolla muutama pysäkinväli Checkpoint Charlielle, jossa arvuuteltiin ollaanko ylittämässä entistä rajaa idän vai lännen puolelta. Tauluissa on paljon mielenkiintoista tietoa niin muurin rakentamisesta, pakoyrityksistä, rajan laillisesta ylittämisestä kuin muurin murtumisestakin. Mietin vaan, että kun muuri kaadettiin 30 vuotta sitten niin vieläkö siitä riittää autenttisia paloja museoihin ja matkamuistomyymälöihin myytäväksi. 

Täältä kävelimme Holocaust Manchmalille, koska viimeksi oltiin siellä pimeällä ja halusin nähdä sen myös päivänvalossa. 

En muista, kerroinko aiemman Berliini-postauksen yhteydessä siitä, että muistomerkillä levähtäminen on herättänyt keskustelua. Saako kivipaasien päällä istua vai ei? Nykyisin yhä useampi on kuulemma sitä mieltä että saa, aiemmin sitä pidettiin herkemmin loukkauksena. 

Täältä suuntasimme pahimpaan turistihelvettiin eli Brandenburgin portille. Jäätelöt Unter den Lindenillä ja sitten metrolla Friedrichstrasselle ja sieltä junalla päärautatieasemalle. Napattiin laukut mukaan ja sitten hyppäsin bussiin ja suuntasin lentokentälle. Koska Tegeliin ei mene muita julkisia kuin bussi, ne olivat ihan supertäynnä. En mahtunut ensimmäiseen ennen kuin ovet lyötiin kiinni, mutta sunnuntaisinkin ne kulkevat viiden minuutin välein. Toiseen ehdin ja sain jopa istumapaikan, Matka oli kyllä todella tukala, sillä joka pysäkiltä tunki paljon ihmisiä sisään. Matkustajat olivat kuin sillit suolassa, olin käytäväpaikalla niin vieressä seisovan reppu painoi rintaa niin että oli vaikea hengittää. Ihmiset huutelivat sisääntulijoille että ei mahdu enää, ei vaikka kuinka tunkisitte. Olikin sitten iso helpotus päästä lentokentällä ulos. Turvatarkastuksessa oli lyhyt jono, sitten vaan istuin ja odotin. Lento oli - taas kerran - myöhässä, lähdettiin 40 minuuttia myöhässä. Enkä tietenkään ehtinyt junaan. Bussien lähtöajat olivat muuttuneet, laskeuduttiin klo 22.50 niin bussi lähti ykkösterminaalista klo 23.03. Kiisin pysäkille puolijuoksua, onneksi bussi oli 6 minuuttia myöhässä niin ehdin siihen, muuten olisin joutunut odottamaan tunnin seuraavaa.

Tykkäsin Berliinistä enemmän tällä toisella visiitillä. Ehkä siksi kun oli lämpimämpi ja valoisaa. Lisäksi viimeksi kuljimme paljon Alexanderplatzin ja Ostbahnhofin lähistöllä, missä oli narkkaripuistoja ja ränsistyneitä taloja; tällä kertaa olimme ison osan ajasta joen lähellä, veden ja vihreän ympäröimänä. Lisäksi olivat ihmiset. Viimeksi tapasimme tohtorintutkinnon saavuttaneen ja hänen puolisonsa, minä ensimmäistä kertaa. Nyt tavatessamme sain lämpimän halauksen molemmilta, niin saapuessa kuin lähtiessä. Tuli olo, että vaikka oltiin tavattu vain kerran aikaisemmin niin he olivat vilpittömän iloisia siitä että olin tullut juhliin. Tapasin myös miehen hyvän ystävän ensimmäistä kertaa, ja tuntui kuin olisimme olleet tuttuja pitkäänkin, niin lämpimästi minua tervehdittiin ja otettiin jatkuvasti mukaan keskusteluun. 

Kaksi lyhyttä reissua Berliiniin ovat näyttäneet paljon, mutta paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Monet puistot ja museot, Wannsee ja muut ympäröivät alueet, eläintarha... Voi olla että "joudun" palaamaan kaupunkiin.