Kaupunkilomalla: viikonloppu Berliinissä

Pari viikkoa sitten lähdin melkein ex tempore - matkalle Berliiniin. Puolitoista viikkoa aikaisemmin sain poikaystävältäni viestin, että hänen kaverinsa on väitellyt tohtoriksi ja minutkin on kutsuttu juhlistamaan sitä. Pikainen tsekkaus työvuoroihin ja kysely kollegoille, että pärjäävätkö perjantain kaksin (kyllä), joten matkaan siis! 

Finnairin lento lähti perjantaina vähän ennen puoltapäivää. Tegelin kentälle laskeuduttiin puolitoista tuntia myöhemmin. Viimeksi lensin Schönefeldiin, jossa mies oli vastassa ja junailtiin yhdessä kaupunkiin. Nyt sain selvitä yksin. Onneksi kentällä oli selkeät opasteen, ei tarvinnut muuta kuin seurata kylttejä joissa oli linja-auton kuva. Tokihan sitten bussiasema oli aivan toisessa päässä kenttää... Lippuautomaateille oli pitkät jonot. Totesin, etten ehdi seuraavaan bussiin, mutta sinänsä ei väliä koska niitä meni muutaman minuutin välein. Automaatilla en ollut varma, mikä lippu pitäisi ostaa, otin varmuuden vuoksi päivälipun A-C -vyöhykkeille. Myöhemmin katsoin kartalta, että Tegel on B-vyöhykkeellä, eli kahden vyöhykkeen lippu olisi ollut riittävä. Oikeasti olisin halunnut ostaa kolmen päivän lipun, mutta koska takana oli pitkä jono niin en halunnut kansoittaa automaattia pitkäksi aikaa. 

Olin keskustassa kahden maissa, ja koska mies oli tulossa vasta puoli viiden aikaan niin hengailin itsekseni. Bussi lentokentältä meni Alexanderplatzille, ihan sinne asti en mennyt vaan jäin pois tuomiokirkon luona. Sisälle kirkkoon en lähtenyt yrittämään; koska pihalla oli kylttejä joissa oli merkitty että ei salkkuja eikä selkäreppuja, en uskonut että matkakassinikaan olisi sallittu. Ihailin kirkkoa siis vain ulkopuolelta. Kuljeskelin hetken Museuminselin luona. Yllä olevan kyltin näin ja mietin, että vaikka Berliinissä onkin keskustan alueella suht lyhyet etäisyydet mennä vaikka kävellen, niin jonnekin muualle on turhan pitkä matka :D 

Seurasin junarataa Alexanderplatzille, josta menin lähijunalla päärautatieasemalle. Viimeksi menimme siitä ohi, nyt ehdin hengailla vähän aikaa sisällä. Se on kuin kauppakeskuksen ja rautatieaseman yhdistelmä. Kerroksia on ehkä kuusi, noin neljässä on raiteet ja noin neljässä keskimmäisessä on kauppoja. Kirja- ja vaatekauppoja, kahviloita ja ravintoloita... Kaikkein vaikeinta oli löytää saapuvien junien aikataulut, lähteviin oli vaikka kuinka monta ilmoitustaulua ja näyttöä joka kerroksessa mutta saapuville vain pari koko rakennelmassa. Löysin kuitenkin oikean raiteen ja olin ajoissa odottamassa junaa.

Rautatieaseman ylin kerros. Taustalla valtiopäivätalo

Miehen kaverit olisivat järjestäneet meille yöpaikan, mutta mies päätti kuitenkin varata hotellin. Sen kanssa kävikin melkoinen yllätys. Koska 93 % hotellihuoneista oli varattu, netti oli ehdottanut ympäröiviä kaupunkeja. Kun mies varasi hotellia torstaina, hän oli saanut tarjouksen viiden tähden hotellista, Regentistä. 2 henkilöä 2 yötä n. 420 €, normihinta 1500 €. Eipä siinä, pääsin sitten ensimmäistä kertaa elämässäni viiden tähden hotelliin... Pakko kyllä myöntää, että olen ollut hienommissa huoneissa  muualla, tosin en noin isossa. Huone oli ehkä isompi kuin 30,5-neliöinen yksiöni! Ja tullessa meille kerrottiin että huoneemme on upgreidattu, se ei käynyt selville että miksi.

Mutta silti, jos tuo on 1500 euron huone niin olisin odottanut nuhruisen kokolattiamaton sijasta vähintäänkin kullattuja lattialaattoja! :D Kylppäri sen sijaan oli hieno:

Vähän ihmeteltiin sitä, että kun kirjauduttiin klo 18 maissa, sitten lähdettiin ulos ja palattin yöllä puoli kahden maissa, niin huoneessa oli jo käyty siivoamassa. Pyyhkeet oli vaihdettu ja sängylle tuotu aamiasesite. Mietin että ekologia ei toimi; kylppärissä oli lappu jossa sanottiin että lattialle jätetyt pyyhkeet vaihdetaan. Kerran käyttämäni käsipyyhe roikkui naulakossa mutta sekin oli vaihdettu.

Hotellin aamiaishinnasto näytti siltä, että mieluummin söimme ulkona. Myöhemmin laskin että meillä ei mennyt perjantain ja sunnuntain välillä ruokaan yhteensäkään niin paljoa, mitä yksi terveellinen aamiainen hotellissa olisi maksanut...

Kävimme syömässä kevyttä iltapalaa, ja sen jälkeen kiertelimme Friedrichstrassen aseman seutuvilla. Sieltä löytyi ehkä mahtavin paikka ikinä, viisikierroksinen KulturKaufhaus Dussmann. Jokaisessa kerroksessa kirjoja, jossakin pelejä, jossakin elokuvia, jossakin musiikkia. Lisäksi samassa yhdeydessä on iso English Bookshop. 

Hauskinta oli se, että kun iltakahdeksalta kaikki muut kaupat menivät kiinni, ihmiset kerääntyivät tänne. Auki arkisin puoleenyöhön, lauantaisin klo 23.30 saakka. En tiedä johtuiko matkapäivän rasittavuudesta, mutta olin täällä melkein sekopäinen. Aina kun tultiin uuteen kerrokseen, olisi tehnyt mieli hyppiä tasajalkaa. Sanoin, että tuntuu kuin olisin humalassa vaikka en ole alkoholia juonutkaan :D 

En voinut olla ostamatta mukia... Sanoin heti tämän nähdessäni, että tässä on lastenkirjastotädille töihin teemuki:

Olisi ollut muitakin hienoja, mutta en raaskinut ostaa enempää kuin yhden. 

Kulttuurikaupasta suuntasimme viinibaariin tapaamaan miehen ystävää. He eivät olleen nähneet vuoteen, joten kun molemmat oli kutsuttu tohtorispirskeisiin niin kumpikin lähti Berliiniin. Oli kiva lämmin ilta istua ulkona terassilla. Vieressä Spree-joella kulki jokilaivoja, jotka tähän aikaan illasta tuntuivat olevan bilelaivoja. 

Perjantai-iltana tuli viesti, jossa lauantain tohtorispirskeiden päiväohjelma peruttiin. Suunnitelmana oli ollut mennä uimaan, piknikille ja frisbeetä heittelemään, tai vaihtoehtoisesti Volksparkiin. Nämä molemmat peruttiin, joten yhtäkkiä meillä olikin koko lauantaipäivä vapaa. Ohjelmaa löytyi kuitenkin helposti, sillä perjantaina jo huomasimme isot mainokset kertomassa että viikonloppuna on avoimet ovet liittokanslerin virka-asunnolla sekä ministeriöissä. Ei tarvinnut kauaa miettiä että mennäänkö katsomaan, miten liittokansleri majailee. Ei siellä tietenkään kaikkea nähnyt, noin kuudesta kerroksesta avoinna oli kaksi alinta eli kokous- ja lehdistötiloja. Alin kerros oli aulatilaa, jossa oli esillä presidenteiltä ja kuninkaallisilta valtiovierailuilla saatuja lahjoja. Suomi oli edustettuna Tarja Halosella, viemisinä oli ollut Pentikin poro.

Bundeskanzleramtia kutsutaan pyykkikoneeksi

Liittokanslerin virka-asuntoon ei niin vaan marssita sisälle. Turvatarkastus oli kuin lentokentällä; kassi laitettiin laatikossa läpivalaisuun, ja kännykät, kellot yms. otettiin pois kassista ja laitettiin erikseen läpivalaisuun. Lisäksi käsilaukuille oli sallittu koko; minun kassini oli liian leveä joten jouduin jättämään sen pois. Jonottajille jaettiin vesimukeja, mutta ne piti juoda tyhjäksi ennen piha-alueelle menoa, koska alueelle ei saanut viedä mitään nesteitä.

Puhe muurin murtumisen hetkiltä

Bundeskanzleramtista suuntasimme miehen kanssa hotelliin vaihtamaan vaatteet. Klo 20 oli illallinen Al Hamra - ravintolassa, jonne jäimme ruuan jälkeen bilettämään. Tilassa oli harmillisesti tapahtunut tuplabuukkaus. Ensin meidän seurueemme soitti omaa musiikkia vähän aikaa, sitten toinen seurue omaansa puoli yhteentoista saakka, ja sen jälkeen meidän porukka loppuillan. Oli hauskaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa! Tanssilattia oli pieni mutta se ei haitannut, siirrettiin pöytiä seinän viereen niin saatiin lisää tilaa. 

Yökahdelta lähdimme pois, siis minä ja mies, suurin osa jatkoi juhlia. Me lähdimme siksi, että halusimme edes jonkinlaiset yöunet. Emme tienneet moneltako hotellin uloskirjautuminen on, päätimme että klo 11 on turvallista. Sitten veisimme laukut rautatieasemalle säilytykseen ja hengailisimme kaupungilla muutaman tunnin. Näin tapahtuikin.

Koska avoimien ovien päivä jatkui vielä sunnuntain, päätimme piipahtaa ministeriössä. Päärautatieasemaa lähin oli koulutus- ja tutkimusministeriö, viralliselta nimeltään Bundesministerium für Bildung und Forschung. Olisi varmasti ollut mielenkiintoisempaa, jos olisin ymmärtänyt enemmän... Tunnistin toki robotit, 3D-tulostimet ja vastaavat, mutta esittelyteksteistä en tajunnut mitään. Portaikossa oli hieno efekti, mutta emme löytäneet mitään selitystä mistä on kyse.

Ministeriövisiitin jälkeen oli vielä aikaa leikkiä turistia. Metrolla muutama pysäkinväli Checkpoint Charlielle, jossa arvuuteltiin ollaanko ylittämässä entistä rajaa idän vai lännen puolelta. Tauluissa on paljon mielenkiintoista tietoa niin muurin rakentamisesta, pakoyrityksistä, rajan laillisesta ylittämisestä kuin muurin murtumisestakin. Mietin vaan, että kun muuri kaadettiin 30 vuotta sitten niin vieläkö siitä riittää autenttisia paloja museoihin ja matkamuistomyymälöihin myytäväksi. 

Täältä kävelimme Holocaust Manchmalille, koska viimeksi oltiin siellä pimeällä ja halusin nähdä sen myös päivänvalossa. 

En muista, kerroinko aiemman Berliini-postauksen yhteydessä siitä, että muistomerkillä levähtäminen on herättänyt keskustelua. Saako kivipaasien päällä istua vai ei? Nykyisin yhä useampi on kuulemma sitä mieltä että saa, aiemmin sitä pidettiin herkemmin loukkauksena. 

Täältä suuntasimme pahimpaan turistihelvettiin eli Brandenburgin portille. Jäätelöt Unter den Lindenillä ja sitten metrolla Friedrichstrasselle ja sieltä junalla päärautatieasemalle. Napattiin laukut mukaan ja sitten hyppäsin bussiin ja suuntasin lentokentälle. Koska Tegeliin ei mene muita julkisia kuin bussi, ne olivat ihan supertäynnä. En mahtunut ensimmäiseen ennen kuin ovet lyötiin kiinni, mutta sunnuntaisinkin ne kulkevat viiden minuutin välein. Toiseen ehdin ja sain jopa istumapaikan, Matka oli kyllä todella tukala, sillä joka pysäkiltä tunki paljon ihmisiä sisään. Matkustajat olivat kuin sillit suolassa, olin käytäväpaikalla niin vieressä seisovan reppu painoi rintaa niin että oli vaikea hengittää. Ihmiset huutelivat sisääntulijoille että ei mahdu enää, ei vaikka kuinka tunkisitte. Olikin sitten iso helpotus päästä lentokentällä ulos. Turvatarkastuksessa oli lyhyt jono, sitten vaan istuin ja odotin. Lento oli - taas kerran - myöhässä, lähdettiin 40 minuuttia myöhässä. Enkä tietenkään ehtinyt junaan. Bussien lähtöajat olivat muuttuneet, laskeuduttiin klo 22.50 niin bussi lähti ykkösterminaalista klo 23.03. Kiisin pysäkille puolijuoksua, onneksi bussi oli 6 minuuttia myöhässä niin ehdin siihen, muuten olisin joutunut odottamaan tunnin seuraavaa.

Tykkäsin Berliinistä enemmän tällä toisella visiitillä. Ehkä siksi kun oli lämpimämpi ja valoisaa. Lisäksi viimeksi kuljimme paljon Alexanderplatzin ja Ostbahnhofin lähistöllä, missä oli narkkaripuistoja ja ränsistyneitä taloja; tällä kertaa olimme ison osan ajasta joen lähellä, veden ja vihreän ympäröimänä. Lisäksi olivat ihmiset. Viimeksi tapasimme tohtorintutkinnon saavuttaneen ja hänen puolisonsa, minä ensimmäistä kertaa. Nyt tavatessamme sain lämpimän halauksen molemmilta, niin saapuessa kuin lähtiessä. Tuli olo, että vaikka oltiin tavattu vain kerran aikaisemmin niin he olivat vilpittömän iloisia siitä että olin tullut juhliin. Tapasin myös miehen hyvän ystävän ensimmäistä kertaa, ja tuntui kuin olisimme olleet tuttuja pitkäänkin, niin lämpimästi minua tervehdittiin ja otettiin jatkuvasti mukaan keskusteluun. 

Kaksi lyhyttä reissua Berliiniin ovat näyttäneet paljon, mutta paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Monet puistot ja museot, Wannsee ja muut ympäröivät alueet, eläintarha... Voi olla että "joudun" palaamaan kaupunkiin. 

Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja

Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
Otava 2018
303 s.

Karl Axel Björk seikkailee jo viidennessä kirjassa. Edellisen kirjan loisteliaasta oopperamaailmasta siirrytään täysin toisenlaisiin tunnelmiin. Tällä kertaa tie vie hänet Berliiniin, kaksien kasvojen kaupunkiin. 1920-luvun Berliini on iloinen, riehakas, väsymätön. Samalla se on köyhä, synkkä ja vaarallinen. 

Helsingissä ministeri Ritavuori on murhattu. Björk ei saa osallistua tutkimuksiin, mikä tekee hänet vihaiseksi ja turhautuneeksi. Kun esimies on kuollut, Björk ei halua jatkaa työssään. Onneksi on Gustav-setä, joka tarjoaa hänelle töitä. Setä epäilee, että yrityksen Berliinin-konttorissa on tekeillä jotain hämärää. Rahavirta on pienempi kuin pitäisi, ja hän haluaa selvittää miksi. Björk on oikea mies tehtävään. Pian osoittautuu, että kavallus on yksinkertainen asia selvitettäväksi, ehkä liiankin. Olisin toivonut sen olevan vähän hankalampi tapaus. Nyt se tuntuu löyhältä, vähän kuin täytteeltä että saadaan syy Björkin Berliinin-matkaan. 

Kauaa ei Björk ehdi olla Berliinin maaperällä, kun hän lukee lehdestä ikäviä uutisia. On löytynyt silvottu ruumis, eikä se ole ainoa. Erinäisten sattumusten kautta Björk ystävystyy poliisimiehen kanssa ja pääsee mukaan tutkimuksiin. Tiergartenin teurastaja osoittautuu ovelaksi, varjoksi varjojen joukossa. Kilpajuoksu aikaa vastaan tuottaa ahdistusta ja mustelmia, mutta Björk ei ole mies joka antaa periksi. 

Onpa aikamoinen tapaus, hän ajatteli, kun käveli siltaa kohti. Ei Suomessa tuollaisia helvetistä karanneita ollut. Kotosalla iskettiin reilusti puukolla ja ammuttiin pistoolilla niin, että uhri kuoli melkein saman tien. Oli tosin ollut se myrkyttäjä, Käärme. Se oli saanut hänet tolaltaan. Siinä ihmisessä oli ollut paljon sairaalloista. Tämä teurastaja, hänkin oli selvästi mieleltään sairas, vielä sairaampi kuin Käärme, jolla oli sentään jonkinlainen ymmärrettävä motiivi kamaliin tekoihinsa. 

Mutta uskoisi, että hullu jäisi kiinni helpommin kuin tervejärkinen.

Jack the Ripper, Björk muistutti itseään. Siinä oli hullu murhaaja, jota ei koskaan ollut saatu kiinni.

Hän kääntyi Koch-kadulle. Piti siirtää tuumailut sedän yritykseen. Tilikirjat tuntuivat vain kovin epätodellisilta sen jälkeen, kun oli pohtinut ihmissielun mustimpia sopukoita.

Aiempiin osiin verrattuna tämä on synkempi ja raskaampi. Björk on puolivieraassa maassa, vieraiden ihmisten seurassa. Vaikka hän tutustuu naapureihinsa, olosuhteet eivät anna myöten kepeälle seurustelulle. Tapauksen tutkinta valvottaa Björkiä, eikä Berliini ole helppo paikka ihmiselle joka yrittää pysyä erossa morfiinista. Rakkaudelle on sijansa, mutta rakkauskin on epätoivon merkitsemää. 

Mielestäni Hämeen-Anttila on erittäin taitava ajan kuvaaja. Huomaa, että hän tietää mistä kirjoittaa. Berliini ja sen ihmiset tuntuvat eläviltä, lukija tuntee kulkevansa Björkin varjona, olevansa osallisena, haluavansa metsästää murhaajaa. 

Viime aikoina on ilmestynyt aika paljon kirjoja, joissa rikosten kohteena ovat lapset. Monet ovat siihen kyllästyneet. Kun tässä paljastui uhrien olevan lapsia, ensireaktioni oli pettymys. Lapsia, taas! Myöhemmin ajattelin, että mitä ikinä kirjoissa tapahtuu, todellinen maailma on vielä kamalampi. Mitä ikinä kirjojen lapsille tapahtuu, todellisessa maailmassa on suuri määrä lapsia, jotka tälläkin hetkellä kokevat kammottavampia asioita kuin mitä haluan tietää. Rumat asiat eivät katoa sillä, että ne jätetään kirjoista pois.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Tiergartenin teurastajan kohtaan 17, "kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa". Sata vuotta myöhemmin tapahtuu edelleen sitä, että toisia lapsia pidetään vähempiarvoisina kuin toisia, että on lapsia joita kohdellaan kaltoin kotonaan, että on ihmisiä jotka kokevat että lapset ovat vapaata riistaa heille. Onneksi on Karl Axel Björk, hän on kuin kynttilän liekki pimeydessä, hän lämmittää ja valaisee pahaa maailmaa. 

Kaupunkilomalla: Berliini

Taas oli aika lähteä Saksaan treffeille :) Tällä kertaa tapasimme Berliinissä; sinänsä huono paikka, koska suoria lentoja oli todella huonosti. Perjantaina viimeinen suora lento lähti klo 17, mihin ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä työpäivän jälkeen. Lensin siis Norwegianilla Helsingistä Kööpenhaminan kautta. Siinä oli hyvä rytmitys, vaihtoaikaa tunti. Perillä Schönefeldin kentällä olin puoli kymmenen aikaan illalla. Miesystäväni oli vastassa, tällä kertaa löysimme toisemme ilman soittelua. Siinä missä viimeksi Frankfurtissa olimme aluksi eri terminaaleissa, nyt oli mahdollisuus olla peräti eri kentillä. Torstaina vielä lähetin viestin, että kummalle kentälle olen tulossa :D Kentältä menimme S-Bahnilla keskustaan, kertalippu maksoi 3,40 €, vähemmän kuin oletin. Mies oli käynyt hotellissa aiemmin illalla, sekä jättämässä tavaransa että kertomassa minun saapuvan melko myöhään. Piipahdimme tiputtamassa minun laukkuni ja lähdimme ulos syömään. Hotellimme oli aivan Ostbahnhofin vieressä; sijainti oli oikeastaan se tärkein kriteeri, se että päästään liikkumaan sujuvasti niin lentokentälle kuin muualle kaupunkiin sekä päiväretkelle Potsdamiin. 

Kävelimme Spree-joen vartta itään päin. Katselimme, että tien toisella puolella taitaa olla muuri. Seurasimme aloituskuvan tekstejä, joita oli tiheästi. Matkaoppaani tiesi kertoa, että tässä on pisin pätkä säilynyttä muuria, puolisentoista kilometriä. Lännen puoli oli pitkälti valkoinen, idän puoli kuvitettu.

Muuri ja galleria päättyivät isoon risteykseen, Wahrschauer Strassen aseman lähelle. Sieltä löysimme korealaisen ravintolan nimeltä Seoul Kitchen. Keittiö oli menossa kiinni (klo 23), saimme viisi minuuttia aikaa tilata. Hyvin ehdittiin! :) Syömisen kanssa ei ollut kiire, en tiedä moneltako ravintola oli menossa kiinni mutta yhtään ei hätistelty. Ruoka oli hyvää, söin leivitettyä kanaa riisin ja vihannesten kanssa. Annos oli kylläkin niin iso että ei ollut mitään toivoa jaksaa syödä kaikkea. Hintataso ihan ok, ruoka ja pullollinen olutta 15 €. Ruuan päälle kävelimme hieman. Menimme joen toiselle puolelle, jossa kuljeskelimme vailla sen suurempaa määränpäätä. Volkspark-puistoon ei huvittanut mennä; puiston ulkopuolella käytiin avointa huumekauppaa. Meillekin huudeltiin että halutaanko ostaa. Ilmeisesti puistoon ei olisi edes saanut mennä (tai ei olisi päästetty) jos ei olisi ollut menossa huumekaupoille. Miesystäväni tiesi sanoa että puisto on huonomaineinen, ilmeisestä syystä. Tallustelimme sitten pikkuhiljaa hotellia ja yöunia kohti.

Lauantaiaamuna aloimme tehdä suunnitelmaa. Aamiainen ei kuulunut huoneen hintaan, joten kävimme syömässä Ostbahnhofin kahvilassa. Oli muuten törkeän ihana kaakao, maitoon tehty large-koko hintaan 2,40 €. Koko setti maksoi 15 € sisältäen ison kaakaon, ison kahvin, 2 sämpylää, 2 purkkia jogurttia ja mysliä sekä banaanin. Suuntasimme pari pysäkinväliä lännemmäksi, Hackescher Marktille. Siellä kävelimme hetken Museuminselin eli Museosaaren tienoilla. Berliinin tuomiokirkko Dom on muuten sellainen kohde, että kaikki tiet vievät sinne :D Kuljimme missä vaan viikonlopun aikana, niin jossain vaiheessa olimme jollakin kirkon kulmalla.

Tapasimme miesystäväni kaveripariskunnan sekä heidän turistivieraansa. Kävelimme vielä museosaarta ympäri, kunnes lähdimme syömään turkkilaisalueelle Kreutzbergiin. Siellä oli kebabravintola, jonne tuskin olisimme osuneet ilman paikallisoppaita. Ruoka oli hyvää (lammasta, jogurtti- ja tomaattikastiketta, riisiä ja vihanneksia) mutta täälläkin annoskoko oli meikäläisen mahalle liian suuri. Ruuan päälle sai pikkuruisen kupillisen todella hyvää teetä. Hintataso oli edullinen, viiden hengen ruuat maksoivat n. 62 €. Ruokajuomana oli ayran, joka osoittautui piimän tyyppiseksi. Sen jätin juomatta. Poikkesimme vielä kahvilassa ennen kuin hajaannuimme. Meidän matkamme jatkui metrolla Alexanderplatzille, josta suuntasimme turistikohteisiin. Unter den Linden lienee paikka, jossa jokainen turisti käy. On hienoja rakennuksia, niin oopperataloa kuin suurlähetystöjä. Sivukadulla on Gendarmenmarkt, joka oli ehkä lempipaikkani. Todella kaunis konserttitalo sekä kaksi kirkkoa, joista ranskalainen kirkko toimii nykyään museona. 

Ja kas kummaa, että löysin kuvaan myös kirjaston! Kartan mukaan kyseessä on Alte Bibliotek, ja mitä ilmeisimmin se on osa Humboldt-yliopistoa. Ei yhtään hassumman näköinen kirjasto, vai mitä:

Päätepiste tällä erää oli Branderburger Tor. Sekin lienee kohde, jossa jokainen turisti pysähtyy räppäämään valokuvan. Kännykkäni oikutteli koko reissun; vaikka latasin sen yön aikana täyteen niin jo muutaman valokuvan ottamisen jälkeen se väitti että akku on lopussa. En siis saanut ollenkaan niin paljoa kuvia kuin olisin halunnut.

Täältä kävelimme päärautatieasemalle, ohittaen valtiopäivätalon Reichtagin sekä liittokanslerin viraston Kanzleramtin. Jälkimmäisestä olisin ottanut kuvan, jos akkua olisi ollut riittävästi moiseen toimintaan... Valtavan suuri talo jo edestäpäin, mutta sivulta katsottuna vieläkin isompi. Kyljessään omituinen pyöreä elementti, jonka takia taloa kuulemma kutsutaan pesukoneeksi. 

Palasimme hotellille lepäämään hetkeksi. Illalla lähdimme vielä keskikaupungille viettämään iltaa. S-Bahn vei meidät Friedrichstrasselle, josta löysimme kivan pienen italialaisen ravintolan. Iltapalaksi jaoimme kasvis-flammküchenin, oli ihan älyttömän hyvää. Kyytipojaksi lasilliset valkoviiniä (20 senttilitraa maksoi rypälelajikkeesta riippuen 6,50 - 7,50 €) ja sitten hotellille nukkumaan. Päivän mittaan Polarini laski meille reilut 37000 askelta, kyllä siltä tuntuikin :D

Illalla olimme ostaneet sämpylää ja muffinssia hotellihuoneeseen, niistä saimme sunnuntaiksi aamupalan. Sen jälkeen hyppäsimme junaan. Sijainti osoitti taas hyvyytensä; Ostbanhofilta menee suora linja Potsdamiin. Matka oli aika pitkä, 17 pysäkinväliä mihin meni hyvinkin kolme varttia aikaa. Potsdan sijaitsee noin 25 kilometrin päässä, ja on viehättävä 150000 asukkaan kaupunki, Brandenburgin osavaltion pääkaupunki. Olin lauantaiaamuna ostanut 48 tuntia voimassa olevan matkalipun. A-C-vyöhykkeen lipulla pääsi Potsdamiin asti (ja olisi päässyt lentokentälle, jos olisin lähtenyt tarpeeksi aikaisin maanantaina), hintaa sillä oli 17,90 €. Lipun ostaminen ei sitten ole mikään yksinkertainen juttu. Valitsimme kohdan "tickets for tourists", mutta siellä oli ainakin kahdeksan eri vaihtoehtoa eri vyöhykkeille ja eri pituisille ajoille. Vaikka miesystäväni on saksalainen, ei hänkään ymmärtänyt lippujen saksankielisestä infosta, että mitä eroa on A-C-vyöhykkeet kattavalla "City tour"- ja "Tourist"-lipuilla, muuta kuin hinta. Lisäksi automaatit eivät hyväksyneet kumpaakaan korttiani, ei sitä missä on pankki- ja luottovaihtoehdot eikä pelkkää luottokorttia. Käteistä siis mukaan jos aiotte ostaa matkalippuja! Tämä oli kolmas reissuni Saksaan enkä ole yhtään kertaa saanut lippua ostettua, en missään kaupungissa. Kaikkialla muualla, kuten esimerkiksi ravintoloissa ja ruokakaupoissa kortti on toiminut ongelmitta, jopa lähimaksu, jota tosin monet myyjät ihmettelevät kovasti, "kontaktless!"

Potsdamissa kohteemme oli Sanssoucin linna ja puisto. Sinne päästäkseen voi joko vaihtaa lähijunaan tai kävellä muutaman kilometrin matkan. Menimme junalla, eikä se(kään) ollut yksinkertaista. Infotaulussa oli Sanssouci ja raiteen numero, mutta raiteella olevassa junassa ei lukenut mitään. Junan sisällä oli näyttötauluja mutta niistä jokainen näytti erilaista sisältöä. Junan lähtiessä liikkeelle emme siis olleet lainkaan varmoja, olemmeko menossa oikeaan suuntaan. Olimme, ja Sanssouciin oli vain kaksi pysäkinväliä. Yllä oleva sisäänkäynti oli aseman lähellä. Puisto on todella valtavan suuri, ja sisäänkäyntejäkin on useita, monesta eri suunnasta. Linna on Fredrik Suuren loma-asunnoksi rakennettu, 1700-luvun puolivälissä. Matkaoppaani tiesi kertoa, että siellä kuningas rentoutui sotaretkien välissä, soitti huilua, sävelsi musiikkia ja seurusteli ranskaksi eurooppalaisen älymystön kanssa. Ei huono "kesämökki".

Nykyään osassa rakennuksista toimii yliopisto, muun muassa tässä jossa pääsi kulkemaan pylväskäytävää pitkin. Vaihteeksi pääsin ottamaan turistikuvia :) Puistoalue on todella laaja; kävelimme aika pitkään, ohitimme kasvitieteellisen puutarhan ja päädyimme joidenki "sivurakennusten" luo. Tienviitoissa luki että päärakennukseen on puolitoista kilometriä matkaa!

Täältä kävelimme Potsdamin keskustaan syömään. Myös Potsdamissa on Brandenburgen Tor, tosin en tiedä mikä se on. Seurasimme sinne johtavia tienviittoja, koska oli loogista päätellä sen olevan turistikohde, ja oletettavasti sellaisen lähellä on ruokaa. Vaihtoehtoja olikin useita, kiinalaista, itävaltalaista, italialaista ja vaikka mitä muuta. Ainakin 6-7 paikkaa parinsadan metrin matkalla. Päädyimme pizzalle, koska olimme hurjan nälkäisiä. Ruoka oli halpaa (kaikki pizzat 3,50 €) mutta annos aika pieni. Enpä muista, milloin olisi ollut pizzan jälkeen olo että olisin ehkä jaksanut toisenkin... Pizza ja olut yhteensä 7 €, päälle jälkiruoka muistaakseni 5,5 €. Otin kylmän kaakaon jossa oli vaniljajäätelöä ja kermavaahtoa. 

Ruuan jälkeen kävelimme rautatieasemalle, jonne ei ollut minkäänlaisia opasteita. Onneksi miehen puhelimessa oli sen verran akkua jäljellä, että saimme katsottua kartasta oikean suunnan. Osuimme asemalle 3 minuuttia ennen junan lähtöä, oi mikä ajoitus. Matkustimme takaisinpäin vähän lyhyemmällä kaavalla, jäimme pois keskustan länsipuolella Zoologischer Gartenilla. Eläintarha olisi ollut kiva, mutta se meni kiinni viideltä ja viimeinen sisäänpääsyaika oli klo 16.30. Olimme vähän myöhässä. Kävelimme sitten lähistöllä olevalle Kurfürstendammille. Onhan sekin aikamoinen klassikko Berliinissä. Sunnuntaisin on vaan se, että melkein kaikki kaupat ovat kiinni. Tuuli oli sen verran kylmä, että hyppäsimme metroon ja matkasimme Uhlandstrasselta Wittenbergplatzille. Kävelimme Tiergartenin reunaa kohti ydinkeskustaa. Oikaisimme puiston poikki Potsdamer Platzille, jonka lähellä on holokaustimuistomerkki Holocaust-Manchmal. Ja arvatkaapa vaan oliko kummankaan kännykässä riittävästi virtaa valokuvaamiseen... Tämä oli ehdottoman vaikuttava kokemus. Yli 2700 betonipaatta, eri korkuisia keskenään. Välissä niin kapeat käytävät, että vain yksi ihminen mahtuu kulkemaan. Matalimmat ovat noin polvenkorkuisia, korkeimmat parimetrisiä. Puiston alla on museo, mutta sinne emme menneet. Alkoi olla sen verran myöhä. Olisi varmasti ollut vaikuttavaa nähdä kaikki tiedetyt noin kuusi miljoonaa nimeä kirjoitettuna. Hyppäsimme turistibussiin numero 100, jolla pääsimme Alexanderplatzille. Siellä haahuiltiin vähän aikaa, sitten mentiin S-Bahnilla kohti ruokapaikkaa. 

Menimme taas syömään samaan korealaisravintolaan kuin perjantaina. Tällä kertaa olimme perilla iltakymmeneltä, joten oli hyvää aikaa tilata ruokaa. Kovinkaan paljoa en ymmärtänyt listasta, en ainakaan koreankielisistä nimistä. Sen verran olin kärryillä että tiesin tilanneeni kalaa, riisiä ja vihanneksia, ja kyytipojaksi korealaisen oluen. Enkä jaksanut tänäänkään syödä lautasta tyhjäksi. 35000 askelta saatiin tähänkin päivään.

Maanantaina oli kello soimassa kahdeksalta, että ehdimme käydä DDR-museossa ennen kotiinlähtöä. Olin huomioinut museon jo ennen matkaa lukiessani matkaoppaita, mutta vielä enemmän kiinnostuin kun kuljimme sen ohi lauantaina. Aikuisen sisäänpääsy maksoi 9,50 € mutta oli sen arvoinen.

Heti alussa tuli vähän kolho olo, koska vessakäynnin jälkeen päädyin lähimpänä olevaan kopperoon, kuulusteluhuoneeseen. Osuinpa sinne vielä niin, että kun astuin sisään niin kuulustelijan ääni voimistui. Aika karu fiilis. Kuulustelu tuli nauhalta eikä äänenvoimakkuus muuttunut aina kun huoneeseen astui sisälle, kokeilin toisen kerran. 

Näyttely on interaktiivinen, eli siellä pystyi kokemaan hurjasti eri asioita. Siellä on muun muassa DDR:läinen asunto, jossa kaappien ja laatikoiden ovia avaamalla löysi lisätietoa. Tai näyttelyseinissä näyttöjä, joita koskettamalla sai tehdä eri aiheisiin liittyviä testejä. Osaatko pukeutua kuin DDR-kansalainen, tai tiedätkö mitä juhlapäivää vietettiin syntymäpäivänäsi...

Pakko tunnustaa, että olin aika huonovointinen. Johtuiko lie siitä, että esimerkiksi asunnon ikkunat oli tehty niin, että niihin oli simuloitu ulkomaailma. Tuli olo kuin olisi ollut peilitalossa, kuin lattiat olisivat olleet vähän vinossa, kuorrutettuna erilaisilla valoilla ja äänillä. 

Olimme museossa vain tunnin, mutta aika helpottunut olo oli kun päästiin ulos. Ulos ei muuten päässyt kuin museokaupan kautta, jonne päästäkseen piti lukea lipun QR-koodi. Eli lippu talteen ja helposti esiin otettavaksi. Vähän aikaa täytyi hengitellä ulkona rauhassa, ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Menimme taas 100-bussilla pari pysäkinväliä, ja sanoin vielä bussissakin että huimaa ja on kummallinen olo. Onneksi se siitä tasaantui. Haimme hotellilta tavarat ja lähdimme asemalle. Siellä vielä lähtökaakao ja lipun ostoon. Lentokentälle menee nopeampia ja hitaampia junia, menin sillä joka lähti samoihin aikoihin kuin miesystäväni juna toiseen suuntaan. S-Bahnilla matka Ostbahnhofilta Schönefeldiin kesti noin 35 minuuttia. Olin kentällä noin puolitoista tuntia ennen lennon lähtöä. Katselin infotaulusta lentoni lähtöporttia ja sen tiedon mukaan päätin mihin rakennukseen menen turvatarkastukseen. Lähtöselvityksen olin tehnyt netissä edellisiltana (kuten tullessakin), ja lippuviesti tuli kännykkään junamatkalla. Aika myöhään, kun monesti suositellaan että kentälle mentäisiin 2 tuntia ennen lennon lähtöä. Eipä olisi onnistunut koska e-lipun linkin sisältävä tekstiviesti tuli alle 2 tuntia ennen lähtöä... 

Turvatarkastukseen oli pitkä jono, mutta jono liikkui nopeasti. Olin läpi 50 minuuttia ennen lennon lähtöä, vain huomatakseni että ulkona ollut porttitieto oli väärä. Täällä taululla luki että tieto tulee klo 13.59, lennon piti lähteä klo 14.20. Vähän ennen kahta tuli portin numero, ja ihmisjoukko alkoi suunnistaa sitä kohti. Liki parisataa ihmistä ahdettiin pieneen huoneeseen, jossa sitten odotettiin että meidän kone saapuu, ja koneen tultua odotettiin että saapuvat matkustajat pääsevät pois. Lopulta matkaan lähdettiin  puolisen tuntia myöhässä. Sinänsä ei haitannut, koska Berliinistä ei ollut suoria lentoja iltapäivällä (paitsi Finskillä ja se olisi maksanut yli 300 €), joten vaihdoin konetta Oslossa neljän ja puolen tunnin vaihtoajalla. Olisin toki voinut etsiä toisen yhtiön jatkolennolle, mutta koin että se olisi ollut turhan hankalaa. Kun huomasin, ettei Helsinki-Berliini-Helsinki välille ole kohtuuhintaisia suoria lentoja perjantai- ja maanantai-iltapäivinä, ja että joudun vaihtamaan konetta mennessä ja tullessa, niin pidin helpompana pysytellä yhden ja saman yhtiön lennoilla. Hyvin sain ajan kulumaan Oslossa kirjan kanssa. Oslossa satoi lunta, joten kiitoraroja piti puhdistaa ja koneen siivet putsata jäästä. Näiden toimenpiteiden vuoksi lähtö viivästyi melkein tunnilla. Helsingissä minulla piti olla 1 h 10 min aikaa laskeutumisen ja bussin lähdön välillä, nyt vaikka kone otti myöhästymistä kiinni niin aikaa jäi alle puoli tuntia. Onneksi pääsin koneesta pois nopeasti, ja osuinpa kentältä ulos ovesta joka oli lähimpänä bussipysäkkiä. Vajaan vartin odotus ja sitten bussilla kotiin, jossa olin kolmelta tiistain vastaisena yönä. Nukuin bussissa puolisentoista tuntia, joten ei haitannut vaikka pääsin kotona nukkumaan vasta puoli neljältä, herätyksen ollessa tiistaina aamupäivällä klo 9.30. Melkoisen väsymyksen kanssa on mennyt pari päivää mutta kyllä se tästä. 

Reissu oli kiva. Berliini osoittautui yllättävän pieneksi kaupungiksi, ja siten helposti hallittavaksi. Välillä jäätiin pois eri pysäkillä minulle uudella seudulla, mutta parin kolmen korttelin kävelyn jälkeen oltiinkin jo jossain tutummassa kulmassa. Joki tietysti helpottaa suunnistamista entisestään. Koska olin liikkeellä talvella, ei turisteja ollut ruuhkaksi asti missään. Hintataso oli varsin kohtuullinen. Olin pukeutunut talvikenkiin ja -takkiin, ja ne olivat tarpeelliset. Lämpötila oli päivällä 7-10 astetta, mutta monena päivänä oli tuulista. Vastatuuli varsinkin oli sen verran raaka, että ohuet hanskat olisivat olleet hyvät. (Mulla oli hanskat mukana mutta en käyttänyt niitä, oli kivempi kulkea käsi kädessä ilman hanskoja :D ) Liikkuminen oli helppoa, sekä metron että S-Bahnin linjakartat ovat selkeitä, lisäksi junissa on kuulutukset joka pysäkillä että missä ollaan ja minne kulkuneuvo on menossa. Myös lentokentän opasteet ovat selkeät. Käyttämäni matkaoppaat olivat noin kuuden vuoden takaa, ja edelleen varsin ajankohtaiset. Berliinin uuden lentokentän tosin piti avautua - lähteestä riippuen - kesäkuussa 2012 tai piakkoin, mutta se ei ole vieläkään käytössä (on siis Saksan oma Länsimetro). On siis lennettävä joko Schönefeldin tai Tegelin kentälle. Kulttuurikeskus Tacheles on mainittu useammassa oppaassa; se on lopettanut toimintansa vuonna 2012 ja vasta nyt siihen on suunnitteilla uutta, mutta ei ole tietoa milloin se avautuu.

Tämmöiset treffit tällä kertaa. Seuraavan kerran tavataan maaliskuussa Suomessa, lähdetään kavereiden kanssa Lappiin hiihtämään :)