Lastenkirjalauantai: Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee (selkokirja)

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee
Suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi
Oppian 2019
182 s.

Kenneth Grahamen ihana klassikko Kaislikossa suhisee on saanut selkomukautuksen. Hyvä niin! Yläkouluvinkkaajana tiedän, että klassikoiden selkoversiot ovat kysyttyjä, joten sitä parempi mitä enemmän niitä on tarjolla. Vaikka sivumäärä - 182 - saattaa vaikuttaa suurelta ja ehkä hieman pelottavaltakin, on tarina niin vauhdikas että sivuja kääntää melkein huomaamattaan.

Tarina alkaa, kun Maamyyrä lähtee ulos ja päätyy joen rantaan. Pian hän tapaa Vesirotan, ja seikkailu alkaa. Soutuvene on Maamyyrälle uusi tuttavuus, siksipä joessa retkeily on jännittävää. Hurjaa puolestaan seuraa siinä vaiheessa, kun uusista asioista innostuva Rupikonna hommaa auton. Tapahtuu kaikenlaista aina vankilareissusta ja vallatun talon vapauttamisesta lähtien.

Maamyyrä hyppäsi ylös

ja tarttui äkkiä airoihin.

Vesirotta kaatui veneen pohjalle.

”Mitä sinä teet! Vene kaatuu!”

Vesirotta huusi.

Mutta Maamyyrä heilutti airoja

voimalla ja kaivoi niillä vettä.

Airot eivät osuneet veteen.

Maamyyrän jalat lensivät ilmaan

ja hän kaatui Vesirotan päälle.

Pelästynyt Maamyyrä tarttui

veneen reunaan - ja molskis!

Vene kaatui.

Maamyyrä räpiköi joessa.

Vesi oli hyvin kylmää.

Se sattui Maamyyrän korviin,

kun hän upposi veden alle.

Hän kamppaili ja sai päänsä pinnalle.

Mutta sen jälkeen hän alkoi

taas upota.

Sitten joku tarttui

Maamyyrää niskasta.

Se oli Vesirotta.

Vesirotta nauroi.

Vesirotta sai kiinni kelluvasta airosta

ja laittoi sen Maamyyrän kainaloon.

Vesirotta teki samoin toiselle airolle.

Sitten Vesimyyrä hinasi

Maamyyrän rantaan.

Mielestäni tarinaan on onnistuttu kätkemään monia opettavaisia juttuja niin, etteivät ne osoittele ”hei, katso, noin käy jos tekee tuollaista”. On yli-innokkuutta, vieraan pelkoa ja epäluuloa, piittaamattomuutta, epärehellisyyttä. Ne kuitenkin limittyvät arkisiin hetkiin, usein yhdessä uteliaisuuden ja malttamattomuuden kanssa.

Rupikonna on mielenkiintoinen hahmo. Hän on samaan aikaan pääsemässä irti itsekkyydestään ja välinpitämättömyydestään mutta ei sitten kuitenkaan pääse vaan ajautuu tekemään lisää tyhmyyksiä. Hän tunnistaa ystäviensä huolen mutta kohtaa todella monta ongelmaa ennen kuin uskoo näiden järkipuhetta. Onneksi muut eivät hylkää häntä vaan ovat valmiina taistelemaan Rupikonnan elämänlaadun puolesta.

Kaiken yllä leijuu ystävyys, aito halu auttaa toista. Yhteistyö on keino selvitä mistä vaan. Ei haittaa vaikka ystävykset ovat keskenään todella erilaisia, jokaisella on omat vahvuutensa joten kokonaisuudesta tulee monipuolinen.

Selkokirjahaaste: Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri

Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri
Selkomukautus Pertti Rajala
Oppimateriaalikeskus Opike 2009
122 s.

Tuijata-blogin Tuija ideoi selkokirjahaasteen, jossa mukana olevat blogit julkaisevat arvion selkokirjasta kaikki samana päivänä eli tänään 2.10. Halusin heti lähteä mukaan. Kirjaksi valikoitui Arto Paasilinnan Kylmät hermot, kuuma veri.

Kirjassa seurataan Antti Kokkoluodon elämää. Jo ennen hänen syntymäänsä paikallinen lapsenpäästäjä ennustaa Antista pitkäikäistä, itse asiassa Linnea Lindeman osaa nimetä Antin tarkan kuolinpäivän. Vuosikymmenien aikana Antti tekee raskasta työtä, on mukana pirtun salakuljetuksessa, sotii ja joutuu vankileirille. Isä-Tuomakselta peritty rohkeus ja päättäväisyys johdattavat häntä. Täpäriä tilanteita sattuu, mutta Antti on luottaa Linnean näkyyn siitä että hän elää kauan. Mutta onko Linnean näky sittenkään oikea?

Maaliskuussa alkoi Kokkolaan ja Ykspihlajaan tulla kaatuneitten ruumiita.

Valkoiset sankarit haudattiin juhlavasti kaupungin hautausmaalle. 

Heille pidettiin muistopuheita. 

Sotilaiden kivääreistä kajahtelivat laukaukset kuolleiden kunniaksi. 

Sitten tuli tieto, että myös punaiset Jaakkolan veljekset olivat kaatuneet Toijalan rintamalla.

Tuomas Kokkoluoto soitti Toijalan ruumishuoneelle.

Siellä säilytettiin niin punaisia kuin valkoisiakin sankareita.

Tuomas ilmoitti, että hän maksaa veljesten ruumisarkut ja kuljetuksen Ykspihjalan asemalle.

Tuomaksen sanaan luotettiin.

Oli myöhäinen ilta, kun ruumisarkkuja kuljettava juna saapui Ykspihlajan asemalle. 

Tieto synkästä ruumislastista oli levinnyt laajalle. 

Niinpä asemalla oli vastassa lähes 200 ihmistä. Arkut nostettiin Tuomaksen rekeen.

Pimeässä talvi-illassa surusaatto vaelsi hautausmaalle, sen syrjäisimmälle reunalle.

Sinne oli kaivettu hauta, johon arkut laskettiin.

Selkomukautuksen tekeminen ei varmasti ole helppoa. En ole lukenut alkuperäistä kirjaa, mutta tätä lukiessa koin useita riemun hetkiä. On hämmästyttävää, miten sujuvasti tarina taipuu selkokielelle. Vaikka selkokielisestä kirjasta on riisuttu etenkin adjektiivit, on henkilöiden mielentiloja helppo seurata. Lisäksi pidin siitä, että kirja toimii paitsi kaunokirjallisena teoksena myös pienenä ja tiiviinä historiallisena tietopakettina. Itsekin opin, tai sain muistutuksen, että "[V]asemmisto, ennen muuta kommunistit, järjestivät lakkoja. Heitä vastustamaan syntyi lapuanliike. Se oli oikeistolainen ja kiihkeä isänmaallinen liike[.]". 

Halusin osallistua haasteeseen, koska selkokirjallisuus kaipaa lisää huomiota ja ennen kaikkea monipuolisuutta. Aiemmin olen huomannut, että suurin osa selkokielisistä kirjoista on joko seikkailukirjoja lapsille ja nuorille tai dekkareita. 

Viime talvena jouduin hankalan paikan eteen, kun kirjastoon tuli kasiluokkalaisten pienryhmä etsimään genrekirjallisuutta. Kasien opetussuunnitelmassa oli tutustuminen fantasiaan, kauhuun, jännitykseen ja scifiin. Oli todella vaikea saada koottua kirjapaketti esiteltäväksi. Jännityskirjoja on todella paljon, paitsi selkomukautuksia myös helppolukuisia, esimerkiksi lastenosaston Zac Power - sarja on tehty isolla väljällä fontilla eikä sivuja ole kuin vajaat sata. Muut genret sen sijaan saivat minut manailemaan. Satu Leiskon Unohtunut maa on nuorille sopiva mutta samalla ainoa selkokielinen fantasiakirja. Scifiä ja kauhua ei ole. Tarjosin nuorille kauhuosastoon lastenosaston tarinakokoelmia, esim. Älä lue pimeässä: 210 karmivaa tarinaa. Ajattelin, että jos opettajalle sopii niin oppilaiden ei ehkä tarvi kahlata koko pienifonttista kirjaa läpi vaan he voivat lukea muutaman tarinan, joiden pituus on korkeintaan muutama sivu. 

Ehkä yksipuolisuus - tai genrejen vähyys - johtuu siitä että myös selkokirjallisuudessa täytynee ottaa huomioon myyntimahdollisuudet. Varmasti selkokielisiä dekkareita ostetaan enemmän kuin scifiä. Tai mistä sitä tietää, kun scifiä ei ole tarjolla... On karu totuus, että kasiluokkalaiset heikosti lukevat eivät ole selkokirjojen kohderyhmää. Liian usein selkokirjoja suunnataan joko aloitteleville lukijoille tai aikuisille. Teini-ikäiset kaipaavat sisältöä, heitä eivät kiinnosta lastenosaston helppolukuiset Banaani- ynnä muiden sarjojen kirjat. 

Onneksi viime vuosina on julkaistu useita myös nuorille sopivia selkokirjoja. Toivoisin kuitenkin, että myös genrekirjoja tehtäisiin, edes yksi tai kaksi. Silloin ei kirjastontädin tarvisi olla nolona kasiluokkalaisten edessä esittelemässä kirjoja sanoen, että "tää nyt on vähän tämmönen vanha/lapsellinen/tylsä mutta kun ei ole muutakaan".