perjantai 9. maaliskuuta 2018

Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi

Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi
Tammi 2017
270 s.









Jari Järvelä on kirjailija, jonka kirjoista ei koskaan tiedä mitä on luvassa. Se on ehdottomasti etu, voi olla varma ettei koskaan tule tunnetta että hän kirjoittaa samaa kirjaa uudelleen ja uudelleen. Olen aiemmin lukenut kirjat Château Inkeroinen, Parempi maailma ja Särkyvää. Kun luin Se ken tulee viimeiseksi -kirjan esittelytekstiä, tuumin että tämäkin on pakko lukea.

Idea on mainio: Christiemäinen tarinakulku, jossa joukko ihmisiä on eristettynä, ja vähitellen kuolema korjaa satoa. Väkeä tipahtaa joukosta yksi kerrallaan, melko tiiviiseen tahtiin. Jäljellä olevat muuttuvat koko ajan vainoharhaisemmiksi, miettiessään kuka joukosta on syyllinen. Christie kohtaa nykyajan; mukana on tosi-tv. 

Alussa mukana on kymmenen henkilöä. Heidät on valittu tuhansien hakijoiden joukosta osallistumaan kilpailuun, jonka palkintona on miljoona euroa. Tehtävä ei ole helppo; on käveltävä läpi Euroopan vaarallisin vaellusreitti GR20. Mukana telttakamppeet ja kenttäradio, josta he saavat satunnaisesti ohjeita matkantekoon. Kilpailun järjestää mystinen herra Pohjonen, joka on itse vaeltanut reitin läpi ja muuttunut sitä myöten luuserista rikkaaksi ja menestyväksi. Joukkio lähtee matkaan toiveikkaana, mutta tunnelma muuttuu pian. Kukaan ei ole osannut aavistaa, kuinka raskas vaellusreitti on. Jokaisella on myös oman elämän painolastit kannettavana, eikä kantapäitä koputteleva kuolema helpota asioita. 

Muutkin sulkivat silmänsä, yksi kerrallaan. Välillä yksi silmä raottui, varmisti ettei kukaan yrittänyt mitään, vaikka lyödä kivenmurikalla toista hengiltä. Jos jonkun jalka liikahti ja loiskautti vettä, kaikki neljätoista silmää rävähtivät hetkeksi auki, kunnes ne taas sulkeutuivat. 

Laskettujen silmäluomien takana pääkopissa myllersi. Yksi laski kuinka paljon miljoona oli jaettuna seitsemällä, toinen mietti montako kolmesta oli tapettu: yksi, kaksi vai kaikki kolme? Kolmas koetti tasata hengitystään ja ajatteli, että vedessä alkoi olla hyytävän kylmä mutta hän ei voisi nousta ensimmäiseksi, koska silloin kaikki epäilisivät häntä syylliseksi. Eivätkä olisi hirveän väärässä. 

Tykkäsin kirjasta kovasti. Järvelä osaa kirjoittaa fyysisesti ja intensiivisesti, niin että lukija tuntee keskipäivän kuumuuden ja kenkien hiertämät rakot, tuntee olevansa osa retkuetta. Väistämättä lukija joutuu mukaan miettimään, keitä on enää jäljellä, kuka lähtee seuraavaksi, kuka ja mitä on kaiken takana. 

Henkilöhahmot ovat herra Pohjosta myötäillen luusereita. Käsittämättömän avuttomia ja typeriä ja turhamaisia ja ja ja! Samaan aikaan hirveän ärsyttäviä ja hassuja. Pakko myöntää, että tykkään kaikista mutta tykkään heistä sen verran vähän etten ole erityisen pahoillani kuolemista. Jos se on ollut Järvelän tarkoituskin niin hyvin on onnistunut! :)  

Loppuratkaisua en tietenkään paljasta, toteanpa vaan että se on varsin yllätyksellinen ja laittaa lukijan miettimään lukemaansa ihan uudelta kantilta. Melkeinpä tekisi mieli lukea kirja uudelleen, testata miten lukukokemus muuttuu kun tietää loppuratkaisun. 

Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 26, "kirja kertoo paikasta, jossa et ole koskaan käynyt". Vaeltamisesta minulla on kokemus vain kahden päivän Kolin reissulta, mutta olemme ystävien kanssa miettineet että seuraavat lomakohteet voisivat olla sellaisia missä pääsee patikoimaan. GR20 on ilmeisesti olemassa, ihan sinne eivät taitoni ja uskallukseni vielä riitä mutta ehkä joskus...  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti