tiistai 16. heinäkuuta 2013

Siri Kolu: Me Rosvolat ja vaakunaväijy

Siri Kolu: Me Rosvolat ja vaakunaväijy
Otava 2013
223 s.









Sarjasta on ilmestynyt jo neljäs osa jatkaen Rosvoloiden jännittäviä mutta samalla riemukkaita seikkailuja. Vainiston perheen osuus kasvaa; Viljan lisäksi myös muut perheen jäsenet ovat aiempaa enemmän mukana. Edellisessä osassa Vilja sai selville Vainistojen olevan rosvoja suoraan alenevassa polvessa, mikä on vaikuttanut perheeseen monin tavoin. Isälle sukujuuret ovat järkytys, äiti osoittaa pärjäävänsä loistavasti myös rosvoperheen emäntänä ja isosisko Vanamo muuttuu melkein ihmismäiseksi.

- Jouni rakas, äiti sanoi. - Pidäkin! Pidä hurjaa paitaa, oikein öykkäripaitaa! Pidä sitä paitaa heti huomenna!

Seuraavana aamuna, keskiviikkona, minä ja Vanamo heräsimme aivan ilman kelloa. Halusimme nähdä ennen kouluunlähtöämme, kuinka aina aamuvarhaiseen bussiin kiitävä Jouni Vainisto pitäisi elämänsä ensimmäistä kertaa hurjaa paitaa. Mitähän siinä olisi? Niittejä? Ketjuja? Pääkalloja? Uskaltaisiko isä pitää paitaa, jossa olisi viiltoreikiä?

Siinä missä sarjan kaksi ensimmäistä osaa Me Rosvolat sekä Me Rosvolat ja konnakaraoke ovat selkeästi yksittäisiä rajattuja kokonaisuuksia, kaksi jälkimmäistä osaa ovat yhteydessä toisiinsa ja loppuvat kesken. Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku - kirjassa etsitään rosvoesi-isä Helmeri Qvistin kirjoittamaa Opasta, ja etsintä sekä Oppaan osien kokoaminen jatkuu Vaakunaväijyssä. Nyt tarvitaan rosvoklaanien sukuvaakunoista tavuja, joista muodostuu arkun avaamiseen tarvittava sana. Arkussa on osa Opasta. Tavuja metsästetään kahdella eri taholla erilaisilla kokoonpanoilla. Niitä saadaankin, mutta vielä ei ole ratkaisun aika. Vaakunaväijy päättyy jättäen lukijan odottamaan jatkoa.

Tuttuun Rosvola-Vilja -tapaan meno on vauhdikasta ja täynnä yllätyksiä. Hankaluuksista selvitään yhteisvoimin, mutta ennen kaikkea Viljan nokkeluudella. Hän kyllä säikähtää ilkeitä rosvokollegoita ja tiukkoja tilanteita mutta ei panikoi vaan pitää pään kylmänä ja keksiikin aina ratkaisun. Toki, kuten hyvässä tarinassa aina, onni on suotuisa silloin kun sitä tarvitaan.

Menimme bussilla Heinolaan niin kuin tavalliset ihmiset. Hele pyöritteli Vanamosti silmiään joka välissä, silloin kun ostin meille lippuja (matkaliput! patarosvolla!), kun ostin kioskista meille sämpylät ja mehua evääksi ja kun valitsimme puolitäydestä bussista paikkoja, joissa voisimme istua ja jutella toisten kuuntelematta.

- Tämä on katastrofi, Hele sanoi ja kuulosti isältään. - Meiltä menee maine, jos jollekin selviää, että hoidamme rosvovaltiaan asioita näin, matkustaen bussilla. Haloo, me ollaan maantierosvoja! Äläkä virnuile! Otat oikein riemun irti tästä joukkoliikenteestä. Mieti nyt sitä sanaa: joukkoliikenne. Ei me mitään joukkoja olla, mehän ollaan erityisiä. Ei täällä bussissa voi tehdä suunnitelmia. Keskustella viime vaiheen metkuja. Miettiä hyviä ja huonoja puolia. Me joudutaan istumaan hiljaa ja katsomaan maisemia kuin mitkäkin veronmaksajat!   

Huumori saa aikuisen hymyilemään leveästi ja lapset varmaankin nauravat ääneen. Henkilöhahmojen eleet ja puheet ovat usein liioittelevia ja naurettavia, mikä osaltaan keventää jännitystä. Vaikka mukana on ilkeitä hahmoja ja tiukkoja tilanteita niin pelottavia asioita ei ole. Siksi kirja sopii pienillekin lapsille tai vaikka koko perheen yhteiseksi lukemistoksi.

3 kommenttia:

  1. Kuulostat ihan joltain myyjältä=[:[

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kirjoita blogiarvioita edistääkseni myyntiä vaan jakaakseni lukemisen riemua. Ehkä voisin enemmän postata niistä kirjoista joista en erityisemmin pitänyt tai jotka jäivät kesken.

      Poista