maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lillemor Jordas: Saariston väkeä ja huvilaneitejä: Albert Edelfeltin porvoolaisia malleja

Lillemor Jordas: Saariston väkeä ja huvilaneitejä: Albert Edelfeltin porvoolaisia malleja
Albert Edelfeltin säätiö 2014
112 s.





Kirjaston uutuuspöydältä bongasin tämän ihanuuden; ulkonäöltään kauniin ja nimeltään kiinnostavan taidekirjan. Kiinnostavaa ja kiehtovaa on kirjan sisältökin. Siihen on koottu Albert Edelfeltin maalauksista tunnistettujen henkilöiden minielämäkertoja, lähinnä siltä kannalta milloin ja missä he ovat olleet malleina ja keitä he tauluissa ovat. Lähdeaineistona on käytetty muun muassa mallien ja heidän sukulaistensta kirjeenvaihtoa ja haastatteluja sekä arkistolähteitä.

On todella kiehtovaa lukea henkilöistä, jotka ovat inspiroineet yhtä Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista taiteilijoista. On huikeaa ajatella, kuinka tavalliset ihmiset ovat antaneet - ehkä tietämättäänkin - kasvonsa suomalaiseen taidehistoriaan. On jännittävää kuvitella kesäpäiviä, joina he ovat istuneet antamassa piirteensä muun muassa Vänrikki Stoolin tarinoiden hahmoille.

Sofia Lovisa Salenius (synt. 1870) oli tilattoman Johan Saleniuksen ja Sofia Lovisan (o.s. Stör) tytär. Hän asui vanhempiensa ja veljiensä Anders Gustafin ja Johanneksen kanssa Lindbäckin torpassa, joka sijaitsi Haikon kartanon puiston pohjoisessa päässä lähellä Dala-huvilaa. Fio, kuten häntä yleisesti kutsuttiin, toimi jo nuorena Albert Edelfeltin mallina. Häntä voidaankin pitää taiteilijan tunnetuimpana mallina. Hän oli surullinen pikkutyttö Edelfeltin ensimmäisessä Haikkoossa syntyneessä ulkoilmamaalauksessa Lapsen ruumissaatto. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli yksi keskeinen hahmo teoksessa Jumalanpalvelus Uudenmaan saaristossa. Ja vuonna 1883 hän tasapainoili myrskyyn joutuneessa kalastajaveneessä teoksessa Merellä.

(...)

Suvussa kerrotaan tarinaa, että Albert Edelfelt teki useita versioita aidan vierellä seisovasta nuorukaisesta. Hän ei tuntunut löytävän oikeaa asentoa ja repi luonnoksia toinen toisensa perään. Istunto venyi pitkäksi ja oli uuvuttava sekä Edvinille että Edelfeltille. Pitkän työpäivän päätteeksi Edelfelt lähti kotiin huvilalle ja unohti täysin maksaa palkan mallilleen. Edvin ei koskaan tohtinut ottaa asiaa puheeksi taiteilijan kanssa ja jäi näin ilman korvausta.  

Olisin mielelläni lukenut enemmänkin siitä, miten Edelfelt tapasi henkilöt ja sai heidät malleikseen. Olisi ollut kiinnostavaa lukea monia tarinoita ja muistoja Edelfeltin työskentelystä ja oleskelusta Haikon maisemissa. Uskallan väittää, että aineistossa olisi ollut aineksia ja mahdollisuuksia paljon laajempaan ja syvempään kuvaan taiteilijasta ja hänen malleistaan, nyt se jää kiinnostavuudestaan huolimatta pintaraapaisuksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti