Terveisiä kirjajulkkareista

Elän jonkinlaista bloggaamisharrastuksen huippuaikaa; sähköpostiin on alkanut tipahdella kutsuja kaikenlaisiin tapahtumiin. Harmi että useimmat ovat aamuisin niin en töiden takia pääse.

Tiistaina 15.3 oli kuitenkin iltatapahtuma, Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella -kirjan julkkarit Espoossa Lähitapiolan pääkonttorissa. Hiukan ihmettelin paikkaa mutta sille oli erittäin looginen selitys: Edelfeltin maalaus Nainen parvekkeella on siellä, kuulemma yhden työhuoneen seinällä. Aika hieno juttu, se että taulu sekä muut firman omistamat taide-esineet ovat esillä, työntekijöiden nähtävillä eikä jossain piilossa.

Tilaisuus oli rento ja hauska, ei yhtään pönöttävä eikä virallisen oloinen. Etukäteen vähän jännitin, että miten tuollaisessa ollaan. Olenko pukeutunut soveliaasti, kun tulen suoraan töistä enkä käynyt välillä kotona vaihtamassa vaatteita. Apua, minulla ei ole kukkia tai lahjoja kirjailijoille, pitäisikö olla vaikka en tunne kumpaakaan henkilökohtaisesti. No, hyvin kaikki meni :) Hauska oli nähdä Tuijata. Kulttuuripohdintoja - blogin Tuija sekä Kirsin Book Clubin Kirsi. 

Oli kiinnostavaa kuulla, millainen prosessi kirjan kirjoittaminen yhdessä oli. Projektin juuret ovat Educa-messuilla, jolloin Bazarin Markus Lähdesniemi oli kysynyt Eppu Nuotiolta milloin tämä kirjoittaa taas dekkarin. Nuotio puolestaan oli ihastunut Pirkko Soinisen kirjoitustyyliin jo viitisen vuotta sitten luettuaan tämän blogia. Niinpä he löivät hynttyyt yhteen ja alkoivat kirjoittaa kirjaa.

Nainen parvekkeella lähti liikkeelle kirjeromaanina mutta kirjailijat totesivat ettei muoto kanna loppuun asti. Kirjeitä ja sähköpostiviestejä jäi mukaan mutta ne saivat ympärilleen paljon muuta. Tarinan lähtökohtana oli intohimoinen taiteenkerääjä -hahmo sekä toinen hahmo, joka haluaa tehdä taulusta jotain. Nuotio oli ehdottanut Naista parvekkeella, joka oli äskettäin myyty Bukowskilla. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että taulusta on kaksi versiota. Kirjan kansiliepeessä on kuva värikkäämmästä, myöhemmin maalatusta, jonka sijainnista ei ole tietoa. Edelfelt maalasi sen, koska kuvassa näkyvä tummasävyinen teos ei mennyt kaupaksi Amerikassa. 

Yllätyin hurjasti siitä, miten kaksikko kommunikoi työn aikana. Kuulemma puheluja oli muutama, tekstiviestejä noin neljätoista, Skype-keskusteluja viisi. Yhteydenpito hoidettiin kirjoittamalla. Kuinkas muuten :) Tämä yhteydenpitotapa siirtyi myös kirjaan ja on yksi sen kantavista teemoista. Arvo Samuel kyllä kutsuu Salomen syntymäpäivilleen, mutta siinä vaiheessa tämä ei ole varma haluaako tavata kasvokkain.  

Kirjailijat olivat yhtä mieltä siitä, että valmiista lopputuloksesta ei pysty enää erottelemaan, mikä on kenen kirjoittamaa. Alkuun Nuotio kirjoitti Salomea ja Soininen Arvo Samuelia, mutta prosessin aikana molempien kirjoittamaa muokattiin yhdessä. Lopputulos on onnistunut, ainakaan minä en erottanut että joku osa olisi jommankumman tekemä. 

Kaksikko paljasti lopuksi, että yhteistyö jatkuu ja taidemaailmaan sijoittuvia dekkareita on tulossa lisää. Huippua! Sitä he eivät vielä tiedä, esiintyykö niissä, tai edes seuraavassa kirjassa, samoja henkilöitä kuin Naisessa parvekkeella. Jäämme odottamaan ja toivomme kirjailijoille lennokasta kynää. 

Lillemor Jordas: Saariston väkeä ja huvilaneitejä: Albert Edelfeltin porvoolaisia malleja

Lillemor Jordas: Saariston väkeä ja huvilaneitejä: Albert Edelfeltin porvoolaisia malleja
Albert Edelfeltin säätiö 2014
112 s.

Kirjaston uutuuspöydältä bongasin tämän ihanuuden; ulkonäöltään kauniin ja nimeltään kiinnostavan taidekirjan. Kiinnostavaa ja kiehtovaa on kirjan sisältökin. Siihen on koottu Albert Edelfeltin maalauksista tunnistettujen henkilöiden minielämäkertoja, lähinnä siltä kannalta milloin ja missä he ovat olleet malleina ja keitä he tauluissa ovat. Lähdeaineistona on käytetty muun muassa mallien ja heidän sukulaistensta kirjeenvaihtoa ja haastatteluja sekä arkistolähteitä.

On todella kiehtovaa lukea henkilöistä, jotka ovat inspiroineet yhtä Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista taiteilijoista. On huikeaa ajatella, kuinka tavalliset ihmiset ovat antaneet - ehkä tietämättäänkin - kasvonsa suomalaiseen taidehistoriaan. On jännittävää kuvitella kesäpäiviä, joina he ovat istuneet antamassa piirteensä muun muassa Vänrikki Stoolin tarinoiden hahmoille.

Sofia Lovisa Salenius (synt. 1870) oli tilattoman Johan Saleniuksen ja Sofia Lovisan (o.s. Stör) tytär. Hän asui vanhempiensa ja veljiensä Anders Gustafin ja Johanneksen kanssa Lindbäckin torpassa, joka sijaitsi Haikon kartanon puiston pohjoisessa päässä lähellä Dala-huvilaa. Fio, kuten häntä yleisesti kutsuttiin, toimi jo nuorena Albert Edelfeltin mallina. Häntä voidaankin pitää taiteilijan tunnetuimpana mallina. Hän oli surullinen pikkutyttö Edelfeltin ensimmäisessä Haikkoossa syntyneessä ulkoilmamaalauksessa Lapsen ruumissaatto. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli yksi keskeinen hahmo teoksessa Jumalanpalvelus Uudenmaan saaristossa. Ja vuonna 1883 hän tasapainoili myrskyyn joutuneessa kalastajaveneessä teoksessa Merellä.

(...)

Suvussa kerrotaan tarinaa, että Albert Edelfelt teki useita versioita aidan vierellä seisovasta nuorukaisesta. Hän ei tuntunut löytävän oikeaa asentoa ja repi luonnoksia toinen toisensa perään. Istunto venyi pitkäksi ja oli uuvuttava sekä Edvinille että Edelfeltille. Pitkän työpäivän päätteeksi Edelfelt lähti kotiin huvilalle ja unohti täysin maksaa palkan mallilleen. Edvin ei koskaan tohtinut ottaa asiaa puheeksi taiteilijan kanssa ja jäi näin ilman korvausta.  

Olisin mielelläni lukenut enemmänkin siitä, miten Edelfelt tapasi henkilöt ja sai heidät malleikseen. Olisi ollut kiinnostavaa lukea monia tarinoita ja muistoja Edelfeltin työskentelystä ja oleskelusta Haikon maisemissa. Uskallan väittää, että aineistossa olisi ollut aineksia ja mahdollisuuksia paljon laajempaan ja syvempään kuvaan taiteilijasta ja hänen malleistaan, nyt se jää kiinnostavuudestaan huolimatta pintaraapaisuksi.