WSOY 2014
475 s.
Olin valtavan onnellinen heti kirjan avattuani, ensimmäiset kymmenet sivut luin hymyillen. Kirsi Kunnas! Ihana! Elämäkerta! Vihdoinkin! Olisi tehnyt mieli pomppia tasajalkaa tai heitellä kuperkeikkoja, en kuitenkaan tehnyt kumpaakaan vaan luin eteenpäin.
Kirsi Kunnas on ollut todellinen uranuurtaja, ja hän jos kuka on kirjallisen kentän grand old lady. Tuotanto on valtavan laaja, sisältäen runoja niin aikuisille kuin lapsille, aapisia, kuvakirjoja, tv-käsikirjoituksia, suomennoksia viidestä kielestä, Raamatun psalmien käännöstyö... Lisäksi on suuri määrä kritiikkejä ja artikkeleita. Ynnä aktiivisuus monenlaisessa yhdistystoiminnassa. Ihmetellä täytyy, miten hän on ennättänyt ja jaksanut kaiken.
Kirsi Marjatta Kunnas syntyi Helsingissä 14.12.1924. Isä, taiteilija Väinö Kunnas, kuoli vuonna 1929. Myöhemmin Sylvi-äiti avioitui kriitikko E. J. Vehmaksen kanssa. Nuorena Kunnas oli sairauksille altis; tuberkuloosi ja useat keuhkokuumeet verottivat voimia. Ne vaikuttivat niin että terveysongelmia on ollut aikuisiässäkin. Apurahan turvin Kunnas saattoi 1950-luvulla asua puoli vuotta Kanariansaarilla. Kuinka ollakaan, hän on sielläkin tehnyt vaikutuksen:
Kun Kirsi juhli 60-vuotissyntymäpäiviään, hän matkusti Jaakon kanssa Kanariansaarille. Yhdessä he menivät tapaamaan Kirsille aikaisemmalta Pariisin-matkalta tuttua Kristoffer Öhmania, joka oli muuttanut sittemmin Santa Cruziin ja saanut nimityksen konsuliksi. Öhman kertoi, että paikalliset muistivat 1950-luvulta Puertossa oleskelleen suomalaisen runoilijan, joka oli oppinut nopeasti espanjaa, mutta hänestä ei ollut kuultu sen koommin. Oli päätelty, että kun hän ei ollut palannut Puertoon, hänen täytyi olla kuollut. Öhman miettii vieläkin, kuka tämä runoilija oikein oli. Tyypilliseen tapaansa Kirsi antoi legendan jatkaa elämäänsä eikä paljastanut olevansa taannoinen langanlaiha señorita.
Kunnas kasvoi kulttuuriin. Taidemaalari-isä ja -graafikkoäiti, isäpuolena kirjallisuuskriitikko, vanhempien ystävinä muun muassa Katri Vala, Olavi Paavolainen ja Toivo Pekkanen. Viimeksi mainittuun neljävuotias Kunnas ihastui, voisi sanoa että onneksi:
Kaikesta huolimatta pieni Kirsi oli kokenut rakastumisen tunteen, ja tuo tunne teki lapsen tietoiseksi itsestään. Sitä aikaisemmalta ajalta hänellä ei ole itsestään yhtä selviä muistoja, ja tämän nelivuotiaan tytön Kirsi on aikuisena halunnut aina löytää kirjoittaessaan. Sittemmin rakkaus haalistui, kunnes 13-vuotias Kirsi päätti tehdä salapoliisityötä ja selvittää, mikä Toivo Pekkanen oli miehiään. Oli tärkeää saada tietää, oliko mies ollut rakastumisen arvoinen. Oli ollut, ja se tieto rauhoitti. Kirsi kertoo ottaneensa myöhemmin Pekkasen tavatesaan asian puheeksi, mistä kirjailija puolestaan oli kovasti hämmentynyt.
Kirjassa käydään läpi Kunnaksen elämä lapsuudesta nykyhetkeen. Alkupuolella on hiukan raskaampi jakso, jossa analysoidaan hänen kolmea ensimmäistä runokokoelmaansa, aikuisille suunnattuja. Tässä vaiheessa pelkäsin hetken, onko sitä liikaa. Itse olen saanut oppini kirjastontädiksi lukemalla pääaineena yleistä kirjallisuustiedettä, joten olin kiinnostunut myös tekstianalyysistä, mutta mietin että jotkut saattavat vaikka jättää lukemisen sikseen. Onneksi välissä on hauskoja kuvauksia kirjailijuudesta ja kirjailijaystävistä.
Kirsin ystäväpiirissä ei mietitty sitä, ymmärretäänkö runoja vai ei. Päinvastoin, sinimokkalaiset olivat hylänneet perinteisen tavan tulkita runoja. Vanhassa runossa oli totuttu runon alun esittelytilanteeseen ja sitä seuraavaan loogiseen kehittelyyn niin, että tulkinnan avain oli helposti löydettävissä. Nyt oltiin sitä mieltä, että vain "hullu etsii avainta, koska runossa ei ole avaimenreikää, runot eivät ole tulkittavissa". Ajatus kiehtoi sinimokkalaisia jopa niin, että Kunnas suunnitteli yhdessä Martti Terhon ja Jouko Tyyrin kanssa runoa, johon kukin kirjoittaisi säkeen vuorotellen edellistä näkemättä. Tulos lähetettäisiin julkaistavaksi johonkin kirjallisuuslehteen ja sen jälkeen siitä kirjoitettaisiin vakava analyysi samaan julkaisuun. Tämä lasten ja surrealistien suosima leikki jäi kesken, sillä Kirsi vetäytyi hankkeesta. Hän on pahoitellut sitä, että hänen haltuunsa jääneet Terhon runolappuset joutuivat sittemmin hukkaan.
Myöhemmin analyysijaksot ovat lyhyempiä ja vuorottelevat kevyemmän aineksen kanssa. Tämä kevyempi aines koostuu elämästä, joka tapahtuu kirjoittamisajan ulkopuolella. Siinä on esiintymismatkoja, asuntojen hankkimista, taistelua Tampereen kauppahallin puolesta, lapsiperheen elämää...
Lolita-kissa kunnostautui ulkopolitiikassa karkaamalla kiima-aikana Neuvostoliiton suurlähetystön puistoon. Kirsi huuteli sitä rauta-aidan takaa mutta turhaan. Oli pakko mennä tiedustelemaan vartijalta, saisiko hän tulla kissaa etsimään. "Kylmä sota kävi kuumana jalähetystön vartijat olisivat voineet luulla kissanhakumatkaa agenttitempuksi, jolla vieraan vallan kätyri livahtaisi suurlähetystön alueelle vakoilemaan." Kenties kaunista rouvaa pidettiin harmittomana, sillä epäluuloisista katseista huolimatta vartijat antoivat Kirsille luvan astua Neuvostoliiton alueelle ilman ruumiintarkastusta.
Pidän suurena ansiona sitä, että Kirsi Kunnaksen leikillisyys välittyy kirjassa kautta linjan. Leena Kirstinä tuntee ystävänsä ja on onnistunut tuomaan tämän persoonan mukaan. Kirjasta välittyy elämänilo, uteliaisuus, loputon toimeliaisuus - ja tietynlainen omapäisyys, sellainen asenne että tätä tyttöä ei muuten komennella.
Vallan ilahtunut olen myös Kirstinän käyttämästä määritelmästä "tiitiäiskirjallisuus". Tottakai, nimenomaan, tiitiäiskirjallisuus ja tiitiäisrunous ovat juuri sitä mitä lapset tarvitsevat, jokainen sukupolvi vuorollaan. Annettakoon Kunnakselle hurraahuutoja siitä, että hän on tuonut ne sekä teksteissään että suomennoksissaan kaikkien ulottuville.
Ilokseni voin kertoa, että olen tavannut Kirsi Kunnaksen yhden kerran. Olin sisareni avecina Pirkkalaiskirjailijoiden kevätkokouksessa puolitoista vuotta sitten. Paikalla olivat myös Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä. Saavuin paikalle kesken näytelmäkirjailija Sirkku Peltolan esiintymisen. En muista mitä Kunnas kysyi mutta Peltola aloitti vastauksensa toteamalla että tuota häneltä kysytään paljon. Siihen Kunnas huudahti, että hän kun ajatteli keksineensä nokkelan ja omaperäisen kysymyksen. Myöhemmin olimme lähdössä samoihin aikoihin. Seisoin eteisessä, kun Kunnas kosketti vyotäröäni mennessään ohi. Ajatus: Iik, Kirsi Kunnas kosketti minua! Hetkeä myöhemmin menin ulos, Kunnas ja Syrjä seisoivat kadun reunassa odottamassa kyytiä. Kun menimme ohi, Kunnas vilkutti meille sanoen hyvää kesää, nähdään taas. Ajatus, ja hihitys: Iik, Kirsi Kunnas vilkutti ja sanoi nähdään taas!
Totisesti toivon, että Kunnas vaikuttaa keskuudessamme elävänä vielä kauan. Hänen kirjallinen perintönsä on niin valtava, että se ei katoa koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti