torstai 14. huhtikuuta 2016

Sieluni hymyt - haaste


Margit Tarukirja-blogista lähetti minulle Sieluni hymyt -haasteen, kiitos siitä! Haaste on lähtenyt liikkeelle Iltatähden syttyessä -blogista. Haasteessa on tarkoitus koota lyhyt, pitkä, ihan millainen tahansa lista asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi. 

Minun listani koostuu yhdestä suuresta, tai ehkä sittenkin monesta pienestä asiasta. Onnelliseksi minut tekee elämä, todella monesta syystä.


Olen uskaltanut elämässä paljon. Olen tavoitellut paljoa ja saavuttanut paljon.

Uskalsin lähteä opiskelemaan ja vaihtaa alaa kolmekymppisenä. Opintojen myötä uskalsin irtisanoutua vakituisesta työpaikasta ja heittäytyä pätkätöihin, joista onneksi seurasi vakituinen työpaikka. 

Uskalsin lupautua maratonille, mistä seurasi uusi harrastus. uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia. 

Uskalsin lähteä avioliitosta, joka ulkopuolisten silmiin saattoi vaikuttaa liki täydelliseltä. Olen uskaltanut elää yksin, olla onnellinen yksin. Jos joskus tapaan Sen Oikean, hän on yksi onnen asia lisää, ei se ainoa joka tekee minut onnelliseksi.

Olen haaveillut asioista ja toteuttanut niitä. 

Olen käynyt Pariisissa ja päässyt töihin kirjastoon. 

Minulla on joitakin läheisiä ystäviä, joista osa on kulkenut mukana kauan, osa tullut elämääni vasta myöhemmin.  


Jos kuulisin kuolevani huomenna, voisin todeta eläneeni täyttä elämää ja kuolevani onnellisena. Olen tehnyt virheitä mutta en kadu niitä, sillä ne ovat tehneet minusta sen mitä olen nyt. Olen tehnyt sen mitä olen halunnut tehdä, ja kun tavoitteet ovat täyttyneet niin olen kehitellyt uusia. 


Haaste on kiertänyt blogeissa jonkin aikaa, mutta haastan silti muutamia mukaan, toivottavasti ei tule samoille blogeille viidettä kertaa :) Eli Hannan kirjokansi, Koti meidän sekä Cats, books & me, nappaatteko tähän kiinni? :)

8 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta Henna! Kommenttisi teki minut onnelliseksi. Kuulumisiin ihana kirjastoihminen! Tuija

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos haasteesta! Sopii tähän hetkeen elämässäni oikein hyvin. Vastaan tähän viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että on hyvä ajoitus! Odottelen postaustasi :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos kun haastoit pohtimaan näitä :)

      Poista
  4. Uskaltaa, tavoitella, toteuttaa ja saavuttaa: neljällä sanalla kiteytit hyvän elämän lähteet, Virheet ja epäonnistuminen ovat meille itsellemmekin eikä vain kaikille muille sallittuja, sillä ilman niitä ei synny tulosta eikä päästä päämääriin:) Toteutetaan me tytöt edellen unelmia ja pidetään haaveista kiinni, eikös juu!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me tehdään, ollaan rohkeita ja uteliaita! Kukaan ei selviä elämästä läpi ilman yhtään mokaa niin turha pelätä etukäteen. Ja se mikä on mennyt niin sitä on turha märehtiä kun ei siihen enää voi vaikuttaa.

      Poista