Emma Cline: Tytöt

Emma Cline: Tytöt
Englanninkielinen alkuperäisteos The Girls (2016)
Suomentanut Kaijamari Sivill
Otava 2016
298 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Emma Clinen Tytöt osoittautui yllättäväksi lukukokemukseksi. Takakannen perusteella odotin jotain Silvia Avallonen Teräksen ja Elena Ferranten Loistavan ystäväni kaltaista, puolileppoisaa teiniromantiikkaa jossa nuoret neidot välttelevät etenkin isiensä valppaita silmiä ja heilastelevat parikymppisten miesten kanssa. Oletus oli osittain oikea mutta lopputulos on paljon rajumpaa kuin odotin. 

Evie on nuori eroperheen tyttö, joka vuoden 1969 Amerikassa ajautuu mukaan eräänlaiseen kulttiin. Tavattuaan Suzannen ja lyöttäydyttyään tämän kaveriksi hän huomaa, että teini-ikäisenä oleminen on kovaa mutta jännittävää. Yksinäisyys, riidat äidin kanssa ja näyttämisen halu ajavat hänet Suzannen mukana yhteisöön, jossa kaikki jaetaan, kaikki on yhteistä. Porukalla on johtajana aikuinen mies, jota tytöt haluavat miellyttää. Siksi ei voi sanoa ei, on kyseessä sitten myymälävarkaus tai seksi aikuisten miesten kanssa. 

Toisessa aikatasossa Evie muistelee rajua nuoruuttaan, hieman epävarmana miten siihen pitäisi suhtautua. Oliko se tosiaan hän, joka oli mukana tuollaisessa? Ja toisaalta, ilman nuoruudenkokemuksiaan hän ei olisi se joka nyt on. Osittain hän piilottelee mennyttä eikä halua puhua siitä. Tapahtui kauheuksia, joista hän ei ole varma kuinka paljon oli mukana ja olisiko voinut muuttaa tapahtumakulkua. Kuitenkaan hän ei kiellä olleensa mukana yhteisössä ja samalla pyrkii oikaisemaan vääriä käsityksiä ja liioitteluja. 

Sinä yönä poltettiin juhlan kunniaksi auto, lieskat paloivat kuumasti ja villisti ja minä nauroin ääneen ilman syytä - kukkulat olivat niin mustia taivasta vasten eikä kukaan minun oikeasta elämästäni tiennyt, missä olin; oli kesäpäivänseisaus ja ihan sama vaikka päivämäärä ei ollutkaan oikea. Äiti käväisi etäisesti mielessä, itsepintaisina huolen näykkäysyinä, mutta hän olettaisi, että olen Connien luona. Missä muuallakaan? Hän ei osaisi edes kuvitella, että tällaisiakin paikkoja oli olemassa, ja vaikka osaisikin, vaikka hän jotenkin ihmeen kaupalla ilmaantuisi tänne, hän ei tunnistaisi minua. Suzannen mekko oli liian iso ja luiskahteli olkapäiltä, mutta vähän ajan päästä en enää kiskonutkaan hihoja nopeasti paikoilleen. Tykkäsin paljastelusta, siitä että sain esittää piittaamatonta ja siitä, että ihan oikeasti lakkasin piittaamasta, silloinkin kun vahingossa vilautin toisen rinnan melkein kokonaan esiin hihoja korjaillessani. Joku poika - pöllähtänyt ja autuaasti sekaisin, kuunsirppi kasvoihin maalattuna - hymyili minulle niin kuin olisin aina kuulunut porukkaan.

Lukukokemus oli jollain tapaa hämmentävä, kirja herätti valtavan ristiriitaisia tunteita.  Evien äiti tapailee miehiä, mikään hänen suhteistaan ei kestä. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä itsestään kiinnostavan, haluttavan ja hyvän ihmisen, unohtaen tyttärensä. Nuori Evie elää kuin viimeistä päivää, haluten yhtä epätoivoisesti olla villi ja vapaa. Elämä ranchilla on näennäisen vapaata mutta taustalla on vahva kontrolli. Russell on pomo, joka määrää mitä tehdään, milloin, kenen kanssa. Vastalauseita ei suvaita. Evien isällä on uusi puoliso, eikä tytär tunnu kiinnostavan ennen kuin vasta siinä vaiheessa, jolloin asiat ovat jo pahasti vialla. Evie ripustautuu Suzanneen, joka toisaalta pitää tästä, toisaalta pitää rasittavana ja on myös mustasukkainen Russellin Evieen suuntaamasta huomiosta.

En pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. On kauheaa, miten toiset ovat tahdottomia nukkeja vailla omia mielipiteitä, samalla kun toiset sanelevat mitä saa tehdä ja ajatella. Tunsin sääliä monia hahmoja kohtaan, olin surullinen siitä millaisia he ovat. Toisia olisin halunnut potkaista takapuoleen.

Samalla olin täysin lumoutunut tarinan kiihkeydestä, sen vaativasta ja vangitsevasta tunnelmasta. Tuntui, että jännite tiheni koko ajan; melkein odotin saavani sähköiskun kirjan sivuilta. Se muistutti elävästi siitä, millaista on olla nuori ja elämänjanoinen. Kesän kuumuus tunki iholle ja herätti halun lähteä omalle road tripille, tanssimaan nuotion ympärille tuntemattomien ihmisten kanssa. 

Tytöt on luettu monissa blogeissa, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Krista, Annika, Mari a, Ahmu ja riitta k. Se on saanut paljon mediahuomiota mutta arviot ovat olleet varsin vaihtelevia. Siksi laitankin Tytöt Helmet-lukuhaasteen kohtaan "keskustelua herättänyt kirja".