Otava 2017
301 s.
Joel Haahtelan uutuus on minulle aina kovasti odotettu kirja, eikä Mistä maailmat alkavat tehnyt poikkeusta, missään suhteessa. Odotin suurta tarinaa ja nautittavaa kieltä, niitä myös sain.
Tarina alkaa vuoden 1957 joulukuussa. Visa näkee elokuvan Vincent van Goghista ja tajuaa, että tässä hetkessä on nyt jotain erityislaatuista, tämä hetki muuttaa hänen elämänsä suunnan. Visa haluaa tehdä taidetta, ja pian hän huomaa olevansa siinä varsin lahjakas, Hän raahaa kotiin valtavia pinoja taidekirjoja ja tutkii sekä kopioi mestareiden teoksia, mutta alkaa myös löytää omaa kynänjälkeään. Taidot vievät hänet taidekouluun ja sitä kautta ulkomaille asti. Elämä on aineellisesti köyhää mutta henkisesti rikasta. Kuukausista tulee vuosia, mutta kotimaa ja läheiset ihmiset eivät unohdu. Tulee aika palata kotiin, aika kohdata menneisyys, aika löytää tulevaisuuden suunta niin työhön kuin henkilökohtaiseen elämään.
Joulukuussa vuonna 1957 kello yhdeksän aikaan illalla Kauppatorin laitaa harppoi keskimittainen ja lakkipäinen poika, jonka mielen valtasi päihdyttävä ajatus: minulla on tässä maailmassa aivan erityinen tehtävä.
(...)
Ulsteri tuntui kodilta ja pojan mielessä käväisi ajatus, ettei hän oikeastaan muuta kotia tarvinnut; että pelkkä hyvä ja lämmin takki riitti ihmiselle kodiksi, ja sen myötä hänellä oli kaikki mitä elämässä tarvitsi. Ulsterin voisi asetella pään alle tyynyksi tai vetää peitoksi. Se suojaisi viimalta ja kolhuilta, pysyisi elinikäisenä ystävänä, kiitos äidin jättämän kasvunvaran.
Ulsterin sisällä riehuvaan tunnekuohuun oli syynä myös elokuva, jonka poika oli hetki sitten nähnyt, sillä yksi asia johtaa toiseen, toinen kolmanteen, ja niin maailma kerrostuu: vedetään pohjaväriä, kaivetaan kynänpätkä taskusta, ja pian kuva alkaa hahmottua, piirtyä esiin pinnastaan. Tarvitaan vain leimahtava sytyke ja vatsaa vääntävää voimaa, jotain sopivasti mieltä ravistavaa.
Haahtela kirjoittaa - kuten aina - erittäin koskettavaa ja inhimillistä tekstiä. Asiat eivät ole helppoja, mutta hänellä on uskomaton taito kertoa ikävistä ja surullisista puolista lohdullisesti. Elämä voittaa, lopulta, aina, koska siitä löytyy riittävän paljon kaunista ja hyvää.
Kyllä se kuulkaa on niin, että Haahtelan kirjat ovat kuin lämmin viltti, jonka alla on hyvä ja turvallinen olla, sanojen pehmeässä sylissä. Tämä on jälleen kerran kirja, joka kestää ja oikeastaan myös vaatii useampia lukukertoja. Olen varma, että joka kerta siitä saa jotain uutta.
Mistä maailmat alkavat menee Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "vuoden 2017 uutuuskirja". Kirjaa on luettu blogeissa paljon, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Raija Hakala, Ulla, Mervi, Maria ja Tea.
Haahtela on päähenkilönsä Visan pään sisällä siinä määrin, että onnistuu samaan lukijansa luomistuskissaan, epäröinnissään ja etsinnöissään ajoittain kiemurtelemaan.
VastaaPoistaTämä on ihastuttava, koskettava ja suurella intensiteetillä luotu teos, jossa sanataiteilija on onnistunut loistavasti.
Kuten Sinäkin postauksessasi kiteyttämään: "Kuin lämmin viltti...."
:) Vaikka välillä Visalla (ja lukijalla) on hankalaa, tulee sellainen olo että näin tarinan pitääkin mennä. Haahtela ei koskaan päästä lukijaa - eikä itseään - helpolla, kirjat eivät ole nopeasti popsittavia välipaloja vaan vaativat paneutumista. Hyvä niin.
Poista