lauantai 29. huhtikuuta 2017

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna
Kuvitus: Remu eli itse Spuuki Spaidermän
Siltala 2017
193 s.








En ole äiti (saati sitten isoäiti) mutta siitä huolimatta odotin kovasti Pirkko Saision uutta kirjaa Spuuki Spaidermän ja raju Nonna, jossa hän kertoo isoäidin seikkailuista ensimmäisen lapsenlapsen kanssa. Matka positiivisesta raskaustestin tuloksesta kaksinkertaiseksi isoäidiksi on ihmeitä täynnä. Vastasyntynyt kasvaa Kolmivuotiaaksi ja edelleen Kuusivuotiaaksi isoveljeksi, jolle maailma on mahdollisuuksien ja tarinoiden ihmemaa. Isoäiti eli Nonna on tiiviisti läsnä kirjaamassa ylös ja pohtimassa lapsen havaintoja. Sekä hän että lukija saavat ihmetellä, miten viisaita ajatuksia pienillä lapsilla voi olla.

Kirja on tuttua Saisiota, lämminhenkistä ja itseironista kerrontaa. Isoja ilonaiheita löytyy pienistäkin asioista. Pidän erityisesti kirjan leikillisestä tunnelmasta, siitä että Nonna ja sitä kautta myös lukija ovat lapsen tasolla, kummastelemassa maailmaa ja keksimässä kaikenlaista.

19.4. 2014

Olen palannut kahden vuorokauden luksushotelli-syntymäpäiväyllätyksen jälkeiseen arkeen, vaikka lauantai onkin.
Runopojankin metaforat ovat laskeutuneet maan pinnalle.
- Arvaa, paljonko mä tykkään susta. Niin paljon kuin on olemassa kurahousuja tarhoissa. 


26.3.2015

Nelivuotias nukkuu vieressäni , ja niin merkillistä on elämä, että kun aamulla heräämme, on Nelivuotias muuttunut Viisivuotiaaksi mutta minä en luultavimmin miksikään.

20.12.2016

Kuusivuotiashan viettää arkipäivänsä päiväkodissa, jonka henkilökunta puhuu britanniaa. 
Britanniaa kotikielenään puhuvilla on, kuten tiedämme, usein jonkinverran konservatiivisia käyttäytymissääntöjä.
Niinpä britanniankielinen henkilökunta on pyytänyt nelihenkistä Isojen Poikien Jengiä, johon Kuusivuotiaskin kuuluu, välttämään yletöntä vessasanojen käyttöä, varsinkin ruokapöydässä.
Kuten myös tiedämme, on sensuurilla taipumus tuottaa kekseliäitä kiertoilmaisuja ja salakieltä
Niinpä sana pylly on kuusivuotiaiden jengikielellä nykyisin sivistyneeltä sekä hieman tieteelliseltä vivahtava pebalis.
Kun kuusivuotiailla jengiläisillä on housuissaan pebaliksen lisäksi myös pibelis ja kugelikset, ei britanniankielinen henkilökunta ole mahdollisesti aina ihan ajan tasalla ruokapäydässä käytävän keskustelun sisällöstä.

Kirjastojen hyllyt ovat pullollaan erilaisia "lasten suusta kuultua" - kirjoja, ja niitä on hauska lukea. Kuitenkin tällainen kokonaisuus lyö ne sata-nolla. Kun lausahdukset on sidottu kontekstiin, ne eivät ole yksittäisiä hassuja juttuja. Toisinaan niiden merkitys muuttuu paljonkin, näennäisen hassun lausahduksen takana voi olla lapsen suuri huoli jostakin asiasta.

Pidän siitä, että kirja on valtavan paljon suurempi kokonaisuus kuin tekstipätkiensä summa. Merkinnät herättävät ajatuksia niin lapsuudesta kuin aikuisena olemisesta. Pidän siitä, että Saisio ei ole kirjoittanut mummoutta ylistävää kirjaa; hän ei ole nostanut mummoutta jalustalle vaan kuvaa isoäidin ja lapsenlapsen tasaveroista olemista. Molemmat oppivat toisiltaan, ja aikuisille tekee erittäin hyvää aina välillä katsoa maailmaa lapsen vinkkelistä.

Kirjan maailma on myös hyvin lohdullinen. Spuuki Spaidermän tapaa Nonnaa usein ja he viettävät pitkiä aikoja yhdessä. Vaikka eron hetki on aina kipeä, on seuraava tapaamisaika jo tiedossa. Toivoisin, että useampi lapsi saisi kokea saman. Ja myös sen hyväksynnän minkä Spuuki Spaidermän saa; on ok keksiä hurjia tarinoita, soittaa Nonnalle iltamyöhään, rakentaa talon täyttävä maja, itkeä kun siltä tuntuu...

Olen ilahtunut siitä, että Spuuki Spaidermän ja raju Nonna on kirja kaikille, on lapsia (ja lapsenlapsia) tai ei. Ainakin minä, lapseton reilu kolmekymppinen sain tästä paljon irti. Pieni haikeus toki tuli; omat isoäitini mummo ja mummu ovat olleet haudassa jo vuosia. Onneksi he kuitenkin olivat lähellä ja läsnä lapsuus- ja nuoruusvuoteni.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan "kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit". Se täyttää oikeastaan kolme: kirjan kansi on kaunis, kirjan nimessä on erisnimi ja kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Minä suosittelen vahvasti, ja tiedän meidän kirjastosta ainakin yhden kollegan joka on samaa mieltä. 

2 kommenttia:

  1. Hieno bloggaus tästä kirjasta! Tasaveroisuus on hyvä sana. Lapsi opettaa paljon niin vanhemmilleen kuin tässä tapauksessa myös isovanhemmalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin siitä että tämä ei ollut pelkkä huumoripläjäys tyyliin "lasten ajatuksia siitä ja tästä", vaan mukana oli lapsen vakavaa pohdintaa ja huolenaiheita. Mietin myös, että lapsen tarkkanäköisyys saattaa mennä ohi kuultuna, mutta luettuna siihen kiinnittää väkisinkin huomiota.

      Poista