Kansi V. Rintala
Osuuskumma 2017
247 s.
En millään pysty muistamaan, milloin ja miksi kiinnostuin tästä kirjasta. Jossain se tuli vastaan, jossain näin esittelytekstin ja sanat "joutomaat, hylätyt tehtaat ja kaivokset sekä autioituneet talot". Ei tarvitse lukea pidemmälle, ennen kuin mielenkiinto herää.
Kirja koostuu kymmenestä novellista, jotka, kuten edellinen kappale kertoo, sijoittuvat erilaisiin hylättyihin kohteisiin. Jokaisessa kohteessa tapahtuu jotain omituista, joskus pelottavaakin. Monet novelleista alkavat tyynen rauhallisesti, kunnes kohta päähenkilö tai päähenkilöt ovat joutuneet vastakkain jonkin oudon kanssa. Kaikelle kummalle ei löydy selitystä.
Janos Honkonen vie meidät hylättyyn tehtaaseen, samoin M. A. Tyrskyluoto. Artemis Kelosaari kutsuu mukanaan bunkkeriin, Katri Alatalo metrotunneliin, J. S. Merenmaa kaivokseen. Anni Nupposella kohteena on kaupunki, Marisha Rasi-Koskisella huone, Mia Myllymäellä jäteasema, Tarja Sipiläisellä majakkasaari. Hanna Morren vanhainkodista on syytä pysyä kaukana. Sinänsä ihan tavallisen oloiset paikat muuttuvat vieraiksi, oudoiksi.
Ida sääti kameransa valaistuksen sopivaksi ja napsi valokuvia. Elina katsoi taukotilaa uudelleen. Hän huomasi pöydällä lehtien seassa vanhan nokialaisen, päällekkäin asetellut työhanskat ja jogurttipurkkiin jääneen lusikan. Tuoleja ei ollut työnnetty pöydän alle vaan ne näyttivät siltä kuin niissä olisi juuri istuttu. Kahvinkeittimen säiliön kansi odotti avonaisena.
"Aivan kuin ne ihmiset olisivat kadonneet kesken tekemisiensä", hän pohti ääneen.
"Sulla on mielikuvitusta."
"Katsokaa noita tuoleja ja tuota puhelinta ja lusikkaa ja..."
"No, kyllä sä miehet tiedät", Katariina puuskahti. "Ei ne siivoa jälkiään vaan jättävät aina kaiken just siihen mihin -"
"Täällä oli töissä viisi naista ja kaksi miestä", Ida sanoi ja suoristautui tietokoneen äärestä katsomaan heitä. Huoneilma tuntui painostavalta. Kuin heidän ympärilleen olisi kerääntynyt jotain, joka pakotti heidät lähemmäksi toisiaan.
"Mä meen ulos katsomaan. Yrittäkää te löytää jotain täältä", Katariina tokaisi yhtäkkiä ja saapasteli ovesta pihalle. Elinakin olisi halunnut mennä ulos, mutta hän ei halunnut joutua Katariinan kanssa kahden, eikä ainakaan jäädä yksin.
"Mä en ymmärrä tätä konetta, mutta tässä näytöllä näkyy työvuorolista. Nää nimet on samoja, jotka on ilmoitettu kadonneiksi", Ida sanoi.
Mia Myllymäki: Ongelmajätettä
En lukenut kirjaa alusta loppuun vaan novellin sieltä, toisen täältä. Vasta lopuksi selasin kirjan läpi, että olenhan lukenut kaikki. Viimeiseksi luin esipuheen, jossa kerrotaan urbaanista löytöretkeilystä vähän tarkemmin. Sinänsä sen olisi voinut lukea aluksi, sillä se ei paljasta liikaa tulevasta (toisin kuin useimmat esipuheet).
Novelleja lukiessa odotin koko ajan, koska tulee se yksi josta en pidä. Onhan se väistämätöntä, että jonkun täytyy olla sellainen. Tällä kertaa kuitenkaan ei, tykkäsin kaikista. Joissakin on keskinäistä samankaltaisuutta joko ympäristössä tai henkilöhahmoissa, mutta silti ne ovat riittävän erilaisia. Kertaakaan ei tullut tunne, että olen jo lukenut tästä. Lukiessa tuli mietittyä kuulemiaan kummitustarinoita mutta myös sitä, mitä urbaaniin löytöretkeilyyn soveltuvia kohteita lähiseudulla olisi. Tiedä sitten uskaltaisinko lähteä mihinkään tämän luettuani... Vaikka eihän zombeja ole olemassa, eihän?
Murtumia maisemassa on luettu myös Nörttitytöt-blogissa. Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 25, "novellikokoelma".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti