Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen

Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen
Englanninkielinen alkuteos Sailing to Freedom (1952)
Suomentanut Jouko Vanhanen
Ulkoasu Asko Künnap
Eesti Mälu Instituut ja Arktinen Banaani 2017
221 s.

Trollhättanissa, missä kanava päättyy, Erma laskettiin useassa sulussa alas kaksikymmentä metriä Götajokeen. Kun se pääsi toiseen sulkuun, joka oli yli 12 metriä syvä, sen mastonkärki oli yli metrin meidän alapuolellamme. Tästä lintuperspektiivistä se näytti kauhean pieneltä, aivan kuin leluveneeltä kylpyammeessa. Rommy katseli sitä alaspäin käsivarret ristissä sulun reunalta.

"Ja mekö aiomme ylittää tuolla Atlantin?" hän kysyi vaitonaisesti. "Haluatko tietää, mitä mieltä minä olen? Minusta me olemme hulluja."

Yhdenlaista hulluutta se onkin, mutta joukkiolla ei ole vaihtoehtoa. Tai on, mutta se on palaaminen Neuvosto-Viroon ja mahdollisesti hengen menetys. Elämä Ruotsissa on jo alkanut sujua, mutta tilanteen mennessä ahtaaksi on lähdettävä. Ystävykset Harry ja Voldemar toteavat, että paras ratkaisu on hankkia alus ja purjehtia omin voimin Amerikkaan. Mukaan lähtee molempien tuttavia sekä Harryn perhe, yhteensä 16 henkilöä. Vene osoittautuu vanhaksi ja huonokuntoiseksi. Lähtö viivästyy remontoinnin, moottorin hankkimisen ja muonavarustelun takia. Kun matkaan päästään, vastaan tulee yllätys toisensa jälkeen. Reittiä on muutettava, aikataulut pettävät, sää on huono, välillä miehet joutuvat vetämään venettä rannalta käsin, ruoka pilaantuu myrskyssä...

Pitkä merimatka on todellinen jännitysnäytelmä. Lukija saa pureskella kynsiään monta kertaa ja jännittää, pysyykö laiva kasassa, kaatuuko se myrskyssä, loppuuko juomavesi ynnä muuta vastaavaa. Yksi yllätysmomentti on ihmisissä; kun matkalaiset rantautuvat eri satamiin, on aina varauduttava siihen että vastaanotto voi olla vihamielinen. Monta kertaa tilanne on jo epätoivoinen, mutta etenkin kapteeni Harry jaksaa olla luottavainen. Laiva on kestänyt vuosikymmeniä, ja tälläkin reissulla jo tuhansia merimaileja, niin eiköhän se kestä loppuun saakka! Hermoja raastava merimatka kestää kuukausia, mutta mukana on myös iloisia ja onnellisia hetkiä. Suuri meri ja pieni vene mittelevät voimiaan monta kertaa, mutta niin vaan Erma saa kuljetettua joukkion Amerikkaan.

Tuo musteensyvä tummuus vaikutti pahaenteiseltä, ja sen lämmin, raskas henkäisy sai minut vapisemaan. En halunnut katsoa pilveä, mutta katsomattakin pystyin aistimaan, miten se eteni ja odotti korkeajännitteisenä sitä, miten se tavoittaa meidät. Omituista kyllä, tuuli laantui, mutta tyyntyminen oli uhkaavaa.

"Se vetää henkeä ennen kuin alkaa puhaltaa täysillä", Harry sanoi. "Trooppinen myrskynpuuska. Se ei kestä kauaa."

Se alkoi kuin suuri ovi olisi vetäisty auki villin ristivedon edestä, ja seuraavassa hetkessä taivas putosi päällemme ja vesiputous musersi meidät, niin että hartioitamme särki ja polvemme taipuivat vesivyöryn painosta. Istumalaatikko oli hetkessä veden vallassa ja vesi nousi nopeasti pitkin sääriämme. Sadekuuron läpi Harry nykäisi hihaani ja karjui: "Mene ahteriin ja vedä iso puoliksi sisään!"

Kirja ilmestyi alunperin jo vuonna 1952, mutta suomeksi vasta viime vuonna. Onneksi, sillä se on valtavan kiinnostava. Nykyään uutisvirrassa on suuria laivoja satoine, tuhansine pakolaisineen, joten kontrasti on hurja. Tässä ei ole mukana ihmissalakuljettajia eikä rahaakaan muuta kuin mitä veneeseen ja sen varusteluun tarvitaan. Päästään kokemaan yksittäisten ihmisten matka, ne henkilökohtaiset syyt jotka pakottavat lähtemään ensimmäisestä pakopaikasta toiseen. Lapsille matka on leikki, seikkailu. Aikuiset eivät turhia vaivaa päätään; yhdellä on Amerikassa sukulainen valmiina auttamaan heitä. Täysin tuntemattomaan ja tuntemattomien armoille ei tarvitse heittäytyä.  

Vaikka purjehdus ei olisi tuttua, lukeminen etenee sujuvasti. Teknisiä termejä ei selitetä sen kummemmin mutta eipä tarvitsekaan. Ainakaan minä en kaipaa täydellistä selitystä veneen eri  osista ja laitteista, riittää että on kuvattu ymmärrettävästi se mihin ne on tarkoitettu ja mitä niillä tehdään. 

Pidän erityisen paljon runsaista yksityiskohdista ja kerronnan tarkkuudesta. Hajut ja tuntemukset puskevat kirjan sivuilta. Ja vaikka myrskyjä koetaan monta, jokainen niistä on erilainen. Yksittäiset tapahtumat nousevat tärkeiksi, esimerkiksi se kun löytyy unohtunut säilykepurkki; voi miten mieliala kohoaa ja matkanteko tuntuu paljon helpommalta.

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 11, "kirjassa käy hyvin". Olen iloinen siitä, että Erma kesti myrskyt ja muurahaiset, eikä meri vienyt vapaudenkaipuisia virolaisia.

Laitan tämän myös Kirjoja ulapalta - haasteeseen.