Marissa Mehr: Rusalka - kuiskaajan muotokuva -

 

Marissa Mehr: Rusalka - kuiskaajan muotokuva -

Siltala 2021

317 s.

Kirje oli kiertänyt Tokion, Canberryn ja Minnesotan kautta. Löytänyt vasta sen jälkeen sinne, missä Gerard Monti, joka ei nimestään huolimatta ollut sukua kuuluisan csárdásin säveltäjälle, asui sillä hetkellä. Hän luki tekstin kahdesti, ujutti kortin takaisin kuoreen ja katsoi kutsua jossa ei ollut alkua eikä loppua. Kuoressa luki Hugues Monti. Nimi, jota Gerard ei ollut sitten lapsuusvuosien käyttänyt, ja jonka ei pitänyt olla kenenkään tiedossa.

Kirjeen on lähettänyt Anna, nainen johon Gerard on törmännyt kapellimestarin työssään useita kertoja vuosien varrella. Anna on oopperakuiskaaja, ja jotenkin hän on osunut Gerardin kanssa samoihin produktioihin ja myös löyhään rakkaussuhteeseen, vain kadotakseen yllättäen ja ilmestyäkseen myöhemmin yhtä yllättäen takaisin kuvioihin. Edellisestä tapaamisesta on kulunut vuosikymmen, eikä mitään yhteydenpitoa ole ollut. Siksi Gerard yllättyy saadessaan Annalta kirjeen ja vielä enemmän huomattuaan, että kirjeessä Anna kutsuu hänet hautajaisiinsa. Mistä on kysymys?

Tarinaa seurataan sekä Gerardin että Annan näkökulmasta. Koska tulivuorenpurkaus on katkaissut lentoliikenteen, Gerard matkustaa junalla Brysselistä Latviaan. Matka on hidas, joten Gerardilla on aikaa pohtia paitsi Annaa myös elämäänsä. Toisaalla Anna on juuttunut kotiinsa horjuvan terveyden ja kuihtuvan avioliiton ympäröimänä. Hän pohtii sairastumista ja kuolemaa, mutta muistelee myös työtään. Sairastuminen vei häneltä äänen ja sitä myötä kuiskaajan työn, ehkä myös identiteetin. Miksi hän kutsui Gerardin hautajaisiinsa, ja miksi Gerard päätti tulla? Molemmat ehkä toivovat löytävänsä jotain, jonka olemassaolosta he eivät ole varmoja.

Vastaus: Kuiskaaja, joka on opetellut partituurin muutamassa kuukaudessa, merkinnyt nuotit täyteen huomioita ja värikoodannut solistit: päätenori vihreä, pääsopraano violetti, sivumezzo sininen ja basso oranssi. Jokaisella oma värinsä. Kuoro neonkeltainen huutomerkki!

Hän on ainoa, joka pitää kaikkia lankoja käsissään. Osaa sekä musiikin että yksittäiset stemmat kuin kapellimestari konsanaan. Osaa erotella Falstaffin finaalin kymmenen toisiinsa kietoutuvaa sooloa, joista jokainen astuu sisään eri kohdassa laulaen omaa osaansa. Päälle kuoro ja fuugarakenne. Finaali, jossa Verdi päätti jättää hyvästit musiikille, oopperalle, kriitikoille, jopa itselleen. Hiki pisaroi kovallakin kuiskaajalla. Tip tip tip pienet helmet putoilivat partituurin päälle.

Mutta kaikki pysyy koossa. Täydellisen koossa.

Ja nyt tämä toinen tila: synkkä, verhoilla pimennetty makuuhuone missä tahansa eurooppalaisessa kaupungissa, jossa on 1800-luvulla rakennettuja asuinrakennuksia, puisia ja kivisiä.

Tykkäsin kirjasta kovasti. Sekä Gerard että Anna ovat kiehtovia hahmoja, joiden historiasta paljastuu lopulta varsin vähän muuten kuin musiikin kautta. Heillä on vetovoima, joka välillä kiskoo heidät yhteen mutta sitten taas heittää erilleen. Jossain vaiheessa Gerard tajuaa, ettei tiedä Annasta mitään, ei edes sitä minkämaalainen tämä on. Anna on eurooppalainen, monia kieliä osaava, kotonaan monessa paikassa. Ja vaikka Annasta paljastuu kummallisia asioita, se ei vähennä hänen viehätysvoimaansa Gerardin silmissä. Anna puolestaan ei omissa luvuissaan juuri mainitse Gerardia, eikä paljasta motiivejaan teoilleen. Hän jää mysteeriksi.

Pidin junamatkakuvauksista, siitä millaisia ihmisiä ja paikkoja Gerard näkee viettäessään tunteja ja tunteja junissa. Toisinaan pysäys tulee pienelle paikkakunnalle, toisinaan isolle. Koska lentoliikennekaaos aiheuttaa juniin ruuhkaa, Gerardin matkasuunnitelma elää. Hän on kuitenkin lähtenyt ajoissa liikkeelle, joten muutoksiin on varaa. Aina hän ei tiedä, missä on, toisinaan hänellä ei ole oikeaa valuuttaa, toisinaan kielitaidottomuus aiheuttaa kommunikaatio-ongelmia. Matkallaan Gerard pohtii etenkin idän ja lännen välistä kuilua, jota myös Anna käsittelee. Gerard ei tiedä, miksi Anna ei halua puhua Itä-Euroopasta, toisaalla Anna on loukkaantunut siitä, että häntä nimitellään ”venakoksi” vaikkei hän koskaan ole edes käynyt Venäjällä. Molemmat sanoittavat ennakkoluuloja ja asenteita, joita yhteiskunnassa on yhä edelleen tunnistettavissa.

Kaiken taustalla soi Antonín Dvořákin ooppera Rusalka, vedenneidoista kertova teos, joka on erityisen merkityksellinen niin Gerardille kuin Annalle.

Loppu on tavallaan jännittävä, kirjaa lukiessa näin mielessäni useita vaihtoehtoja, miten tarina voisi päättyä. Pidän siitä, millainen olo lopusta ja yleensä lukukokemuksesta jäi, hahmot jäivät päähäni elämään ja mietin, mitä nyt tapahtuu.

Helmet-lukuhaasteessa Rusalka - kuiskaajan muotokuva - menee minulla kohtaan 39, ”kirjassa kuunnellaan musiikkia”. Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 9, ”kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella”, 13, ”kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin” ja 41, ”kirjassa matkustetaan junalla”.

Kirja on luettu myös blogissa Lukutuulia.