Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
Englanninkielinen alkuteos The Signature of All Things (2013)
Suomentanut Taina Helkamo
Gummerus 2022
576 s.
Alma Whittaker syntyy vuonna 1800, ja alusta asti hänen elämänsä on epätavallinen. Hän saa vanhemmiltaan luvan olla utelias, saa tuen opiskeluun, saa rohkaisua osallistua keskusteluihin illallispöydässä. Pienestä asti hän on luonnontieteen ympäröimä ja ymmärtää, että kirjoissa ei vielä ole kaikkea tietoa saatavilla. Siispä hän on itsekin innokas tutkija.
Alman isä Henry syntyi köyhänä mutta sai tilaisuuden osallistua tutkimusmatkoille. Hän näki maailmaa ja raivasi tiensä menestykseen. Koska hän muistaa juurensa ja sen mistä lähti kohti menestystä, hän ei halua estää Almaa tämän tiedonjanossa. Henryllä on ollut oivallinen nenä bisnesten suhteen, joten hän on onnistunut luomaan mittavan omaisuuden. Rahasta on tietenkin apua siihen, että Alman on mahdollista tehdä mitä haluaa.
Kun perheeseen saapuu kasvattilapseksi Prudence, Alman maailma järkkyy. Hän ei ole aiemmin miettinyt ulkonäköään tai käytöstään, mutta sievän Prudencen myötä hän alkaa tulla tietoiseksi ulkoisista asioista. Vielä kun naapuriin muuttaa epäsovinnainen ja huoleton Retta, Alma joutuu pohtimaan kuka ja millainen hän on - ja voiko pysyä sellaisena.
Eräänä päivänä Alma katsahtaa kiveä peittävää sammalta ja tajuaa, että sammalissa on hänen uusi tutkimuskohteensa. Niistä on äärettömän vähän tietoa saatavilla, joten tutkittavaa riittää. Lisäksi kotitilalla on useampia sammallajeja, joita hän voi tutkia ilman että joutuu matkustamaan minnekään.
Vuosien ja vuosikymmenien vieriessä Alma huomaa olevansa yhä tiiviimpi osa White Acren tiluksia, tehden paitsi omia tutkimuksiaan myös avustaen isäänsä tämän liiketoimissa. Etenkin siinä vaiheessa, kun äiti kuolee, Alman on keskityttävä yhä enemmän bisneksiin pitääkseen heidät pinnalla.
Vaan elämällä on Almalle yllätyksiä. Hän ehtii viisikymppiseksi asti, ennen kuin astuu laivaan ja tekee ensimmäisen pitkän matkansa. Hän matkustaa Tahitille, enemmän liiketoimien varjolla mutta oikeasti selvittääkseen, mitä hänen lyhytaikaiselle aviomiehelleen tapahtui. Tahitin vuosien aikana Alma oppii paljon itsestään ja rohkaistuu päästämään irti menneestä.
Alma halusi oppia ennen kaikkea, miten maailmaa säädellään. Mikä on se suuri koneisto, joka on kaiken takana. Hän keräsi erilaisia kukkia ja tutki niiden sisäistä arkkitehtuuria. Hän teki samaa myös hyönteisille ja kaikille löytämilleen raadoille. Eräänä syyskuun lopun aamuna Alma riemastui nähdessään yhtäkkiä krookuksia, kukkia joiden hän oli uskonut kukkivan vain keväällä. Mikä löytö! Hän ei onnistunut saamaan keneltäkään tyydyttävää vastausta siihen, mitä ihmettä ne kukat oikein ajattelivat tekevänsä, pullahtaa nyt pintaan, kun kylmä syksy oli jo aluillaan, lehdettöminä ja vailla suojaa, juuri kun kaikki muut tekivät kuolemaa. "Ne ovat syyskrookuksia". Beatrix vastasi. Aivan, mitä ilmeisimmin ne olivat syyskrookuksia - mutta miksi? Miksi ne nyt kukkivat? Olivatko ne typeriä? Olivatko ne kadottaneet ajantajunsa? Mitä niin tärkeää tehtävää niiden oikein tarvitsi tulla hoitamaan, että kärsi kukkia ensimmäisten kirpeiden hallaöiden aikaan? Kukaan ei osannut selittää. "Tuo lajike vain käyttäytyy siten", Beatrix sanoi, mikä oli Alman mielestä epätyydyttävä vastaus äidiltä. Kun Alma intti edelleen, Beatrix totesi: "Ei kaikkeen ole vastausta."
Alman mielestä se, mitä hän oli juuri oivaltanut, oli jotakin niin käsittämättömän ihmeellistä, että hän oli monta tuntia silkasta ällistyksestä lamaantunut. Hän ei kyennyt muuta kuin istumaan ja ihmettelemään ilmiötä hämmentyneen typerryksen vallassa. Kun hän toipui, hän piirsi mystisen syyskrookuksen kirjoituslevylleen, lisäsi siihen päivämäärän ja listan kysymyksiä ja vastalauseita. Tällaisissa asioissa hän oli varsin tunnollinen. Asioista oli pidettävä kirjaa - sellaisistakin, joita ei kyennyt ymmärtämään. Beatrix oli opettanut, että Alman tuli aina laatia löydöistään niin tarkka piirustus kuin hän vain osasi ja luokitella ne, mikäli mahdollista, taksonomisesti oikeaan kategoriaan.
Pidin tästä kovasti, mielestäni Alman tarina on kaikin tavoin mielenkiintoinen. Oppineisuus ja väittelytaito eivät ole tyypillisiä näkökulmia 1800-luvun tyttöihin ja naisiin, olikin mukava lukea että Almaa kannustettiin kun huomattiin että hän on kiinnostunut luonnontieteistä. Sammaltutkimus ei aiheena ehkä herätä suuria väristyksiä, mutta sekin on kuvattu niin että lukijan on helppo innostua. Alman sammalluola on sellainen, jossa olisi kiehtovaa käydä.
Alma elää vanhaksi, joten satoihin sivuihin mahtuu monenlaista. Pääpaino on Alman tutkimuksissa, mikä on hyvä asia. Ihmissuhteita on, mutta onneksi tarina ei käänny siihen suuntaan että Alma jättäisi tutkimuksensa miehen takia. Retta ja Prudence luovat Alman kanssa kolmion, jossa kukin on mikä on mutta ehkä välillä haluaisi olla jotain siitä mitä toiset ovat.
Vaikka kirja on pitkä ja tarina laaja, koen että se on tasapainoinen eikä siinä ole turhia rönsyjä. Henkilöhahmoja ja paikkoja on kuitenkin varsin vähän verrattuna siihen, että Alma elää vanhaksi ja että hänen isänsä oli monilla tutkimusretkillä. Alman tutkimuksia kuvataan paljon, mutta juuri ne osiot ovat erityisen kiinnostavia, ehkä siksi koska sammalet ja yleensä luonnontiede on ainakin itselleni vieraampi alue. Gilbert onnistuu tartuttamaan lukijaan saman intohimon, jota Alma tuntee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti