sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Maylis de Kerangal: Sillan synty

 

Kirja sillan edessä
Maylis de Kerangal: Sillan synty

Ranskankielinen alkuteos Naissance d'un pont (2010)

Suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen

Siltala 2022

287 s.



Tunnustan etten ole ennen lukenut Maylis de Kerangalia, vaikka Sillan synty on hänen kolmas suomennettu teoksensa. En osaa sanoa miksi kiinnitin huomioni tähän, sillä siltatyömaa fiktiivisessä amerikkalaisessa kaupungissa ei heti kuulosta omalta lukumukavuusalueeltani. Ehkä houkuttimena toimi takakannen esittelyn kohta, jossa kerrotaan että mukana on eri alojen osaajia eri maista, ja että työmaa kohtaa monenlaisia hankaluuksia. 

Tarinaa seurataan monen eri henkilön näkökulmasta. On työmaan johtaja Diderot, betonitehtaasta vastaava Summer Diamantis, työläinen Soren Cry, koneenkuljettaja Katherine Thoreau, nosturimies Sanche Alphonse Cameron, lyhyesti myös Cocan kaupunginjohtaja Boa jonka visio uusi silta on. 

Vajaaseen kolmeensataan sivuun de Kerangal on saanut mahdutettua joukon ihmisiä, joilla on yhteinen päämäärä mutta erilainen tausta ja vaihtelevat motiivit. Palkkatyö kelpaa, samoin ajatus siitä että on mukana tekemässä jotain merkittävää, jotain uutta ja pitkään kestävää. Jollekin työ on ylpeyden aihe, toiselle pakoa perheestä tai menneisyydestä, kolmas on vain sattunut olemaan paikalla kun työmaalle on etsitty tekijöitä. Pala palalta silta rakentuu, vaikka sitä uhkaa milloin työntekijöiden lakko, milloin sabotaasi. 

Kun Summer astuu ulos parakista, kello on noin yhdeksän aamulla ja lämpö, kuuma henkäys yllättää hänet vaikkei taivaalla mikään liiku, polttava usvakerros kietoutuu niskaan  ja kuumentaa kaulanikamia, nyt jo, hän pyyhkii otsaansa. Lähtee kävelemään kohti työmaata, sata metriä viistoon alueen poikki, kipsinvalkoista kivistä maata, askelet narskuvat hiljaisuudessa, hän jatkaa matkaansa, ohittaa nosturit ja ajoneuvot jotka hohtavat auringossa, sinertävät työmaaparakit, harppoo kiskoparien yli ja kiertää vesisäiliöt, maa pölisee hänen jäljessään, pian nilkat peittyvät pölyyn, täällä ei asu ristin sielua, ei ketään, hullua, hän vilkaisee vaistomaisesti rannekelloa, ajattelee että huomenna tähän aikaan on jo aloitettu, jatkaa matkaansa, kurkkua kuristaa, hän astelee yhä määrätietoisemmin, tarkkarajainen hahmo puhtaalla työmaalla, käsi jo lippana kulmakarvojen päällä, kiihdyttää vauhtia, toistelee mielessään Diderotin sanoja, leukaperät kireinä hymystä joka jäykistää suun koska hän ei raota huulia, hänkin on kuumeisen kiihkon vallassa, mies siis sanoi: betoni, Diamantis, sinun tonttisi - Summer oli nyökännyt vakavana, selvä - betonitehdas, siilot, varastot, myllyt, se kaikki on sinun vastuullasi - ja Diderotilla oli laajat kädenliikkeet ja voimakas ääni, hän katsoi suoraan silmiin, osoitti Summerille tämän paikan. Kaiken kaikkiaan, hän tajuaa nyt päästyään betonitehtaan laidalle, se on satakunta metriä pitkä ja kuusikymmentä leveä eli täyttää melkoisen maa-alan, ja sen toista pitkää sivua reunustaa joen rantaan rakennettu laituri. Summer ryhtyy välittömästi perehtymään järjestelyihin. Katse siirtyy joenuomasta laituriin, laiturista alueen keskellä kohoaviin valtaviin kumpuihin - sementtiä, soraa, hiekkaa - jatkaa seuraillen hihnakuljettimia jotka yhdistävät raaka-ainekasan veriappelsiininvärisiin siiloihin, ohittaa sekoittamot, kulkee laboratorion vierestä, käy läpi kaikki kaksitoista pyörintäsäiliöautoa, kuin valtavia hyrriä rivissä valmiina pyörähtämään liikkeelle, viivähtää kierrätysalueella, saostus- ja vedenkäsittelyaltailla. Kuin vaakasuoraan panoroiva kamera, liikennekaavio, Summer toteaa järjestelyjen toimivuuden: tehdas avoimen taivaan alla, betonitehdas. Kaikki tuo on siis minun?

En asettanut kirjalle valtavan suuria odotuksia, mutta huomasin että se vei mukanaan alusta asti. Olen iloisesti yllättynyt, kuinka kiinnostava tarina onkaan. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Pidän siitä, että päähenkilöitä on rajallinen määrä eikä lukijan eteen tuoda jatkuvana virtana uusia hahmoja, joista ei kerrottaisi juuri muuta kuin nimi. Nyt nämä muutamat tulevat tutuiksi, ja heidän kauttaan lukijalle avautuu näkymä paitsi siltatyömaalle myös erilaisiin yhteiskunnallisiin ja henkilökohtaisiin ongelmiin.

Muita bloggauksia en kirjasta löytänyt. 

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa ollaan työpaikalla. Ei koko aikaa, mutta suuren osan tarinaa.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti